Suomessakin on jo ongelmana se, että osa kansasta saa tietonsa erilaisista podcasteista, Youtube ja TikTok ja vastaavista epävirallisista lähteistä.
Se unohtuu sitten heiltä, että siellä kuka tahansa voi sanoa lähes mitä vaan. Lähdekritiikki on vieras käsite ja medialukutaito loistaa poissaolollaan. On syytä olla huolissaan.
Se unohtuu sitten heiltä, että siellä kuka tahansa voi sanoa lähes mitä vaan. Lähdekritiikki on vieras käsite ja medialukutaito loistaa poissaolollaan. On syytä olla huolissaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun suuri joukko lehdistön elimiä kulkee samaa polkua, niiden vaikutusvalta muuttuu ajan myötä lähes vastustamattomaksi, ja yleinen mielipide, jota isketään aina samalta puolelta, lopulta antaa periksi niiden iskuille. (Alexis de Tocqueville)
Suomen uutismediat eivät kuitenkaan keksi uutisiaan, kuten muiden toimijoiden tai muiden maiden osalta saattaa tilanne olla.
Trumpin sosiaalinen media tuli heti ensimmäisenä mieleen. Vanhus valehtelee sen minkä kerkeää, kun ei rahaa ja diilejä sillä hetkellä ajattele.
Tiktokissa se totuus elää.
- Sarkasmia(ko)