Uskonnolliseen sitouttamattomuuteen kouluissa

Koulut ovat uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia ja niiden opetus on sitouttamatonta.

Tämä kanssa ristiriidassa on yhä jatkuva perinne, jossa koulut liittävät lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan ev.-lut. kirkon koulujumalanpalveluksia ja muuta uskonnollista toimintaa.

Kun uskonnoharjoitistilaisuudet eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin, ne pitäisi siirtää vapaa-ajan puolelle viimeistään katsomusaineuudistuksen myötä kautta maan. On jo kouluja, jotka kirkkojumalanpalveluksista ovat luopuneetkin. Edistäkäämme sitä.

Uskonnonharjoitukseen kuuluvat kodin kasvatusvastuulle, ei kunnan eikä koulujen
2772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Muslimivenäläisyysoppien levitys kouluissa on kyllä saatava katkaistua yhdenvertaisuuden nimissä

Pakkoruotsi on pahin suomalaisnuorten kyykytys
Ajatellaan Caracasin yliopiston tutkijaa joka puhuu oleellisesti kaikki
Amerikkojen kieliä Patagoniasta Hudsonin lahdelle

ja Suomessa oppimaton vaparilauma tukee pakkoruotsia yhdenvertaisuuspelleilyssään ET:ssä

Yhdenvertaisuus caracasilaisten taitoihin englanti+ saksa /ranska

on saatava, että pärjää noin suunnilleen Euroopassa

ei mitään ET-soopaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19487553/ajankohtaista-elokuu-2026#comment-143983847

Äänestä

Sitoutumattomia lain ja sitouttamattomia opetussuunnitelman perusteiden mukaan.

Äänestä

Samaa mieltä uskonto pois koulusta ja sama koskee myös muslimien kaapuja.

Äänestä

Hyvä hyvä.

Äänestä

Näin.

Äänestä

Vanhemmat kasteessa tätä rohkeasti.

Äänestä

Aika väkivaltaista ajattelua.

Äänestä

Poista rätit ja muslimien ramadan kouluista.

Äänestä

Voi olla osallistumatta.
Samoin kuuluisi olla lgbtqp uskonnon, voi olla uskomatta ja osallistumatta.

Äänestä

Kyllä, kyllä.

Äänestä

Kannatan.

Äänestä

Va parihöperöiden kannattamia kouluissa on islamjavenäläisopit sun muut sellaiset, siellä jauhetaan natseistajaislamvapaudesta,
mutta
niille ei sovi pakkoruotsin poistokorvaus joka todella hyödyttäisi
yhteiskuntaa ja päästäisi nuoret parempiin asemiin ja pois pilkasta
kielitaidottomina (saksa, ranska) hölmöinä
Höperöinti johtuu sosialistien yliedustuksesta valiitossa ja siihen perustuvusta takapajuisesta ajattelusta joka on lähellä kekkosajan
yya-kautta https://keskustelu.suomi24.fi/t/19426140/#comment-143860542

Äänestä

Nii just.

Äänestä

Nii just!

Äänestä

Hyvä sanoma.

Äänestä

Sinne siis.

Äänestä

Siihen pitää vielä tehdä vaikuttamistyötä kunnissa.

Äänestä

Asiallinen tavoite.

Äänestä

Uskontoallergikot haluavat, ettei edes Jumalan nimeä saa koulussa mainita, ei ainakaan myönteisessä merkityksessä. Ojalan uskonnon- ja jumalanpilkkapuheet taas tulisivat pakollisiksi kaikille.

Äänestä

Nasakasti sanottu.

Äänestä

Setan porukka käy kouluissa opettam,assa omaa ideologiaansa ja lapset harhautettua ja tolaltaan ja kun se opetus on vastoin biologisia tosiasioita, ollan vaarallisilal vesillä. https://www.youtube.com/watch?v=fa0ncx16CZk

Äänestä

Nasahti.

Äänestä

Tuki tälle.

Äänestä

Tot kaiket!

Äänestä

Pisteet tälle.

Äänestä

Tätä tuetaan. Tue sinäkin. Liity.

Äänestä

Uskonto/katsomus kodin kasvatusvastuulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koulut ovat uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia ja niiden opetus on sitouttamatonta.

Tämä kanssa ristiriidassa on yhä jatkuva perinne, jossa koulut liittävät lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan ev.-lut. kirkon koulujumalanpalveluksia ja muuta uskonnollista toimintaa.

Kun uskonnoharjoitistilaisuudet eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin, ne pitäisi siirtää vapaa-ajan puolelle viimeistään katsomusaineuudistuksen myötä kautta maan. On jo kouluja, jotka kirkkojumalanpalveluksista ovat luopuneetkin. Edistäkäämme sitä.

Uskonnonharjoitukseen kuuluvat kodin kasvatusvastuulle, ei kunnan eikä koulujen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu