Oulun rauhanyhdistyksen hiljaisessa ja ummehtuneessa iltamyöhäisessä toisen kerroksen pikkuhuoneessa muutama luuseripoika kyhjötti puhelimiensa sinisen valon loisteessa – piilossa kaikelta siltä teeskennellyltä hurskaudelta, jota talo oli muuten mustanaan, kun alakerta ammotti täyttä tyhjyyttään.
Astuin sisään ovesta tasan yhden ihmisen takia, mutta kun tyttöä ei näkynyt, päätin, että en varmasti ala pokkuroimaan tai nuolemaan kenenkään saappaita. Kävelin suorana, katsoin tylysti vähän yläkanttiin ja annoin koko porukan tajuta, ettei minua kiinnosta heidän sääntönsä paskan vertaa. Marssin suoraan kahvion puolelle, istahdin pianon ääreen ja annoin palaa: aloin soittaa Siionin laulua sellaisella tyylillä, että särkyi se heidän herkkä ja tekopyhä kuplansa kertaheitolla.
Ei mennyt kauaakaan, kun sieltä yläkerran luolastaan valuivat alas ne kaksi luuseria esittämään muka-sovittelijaa. Se heidän anteeksipyyntönsä oli pelkkää teennäistä lieroilua ja limaista pintakiiltoa, jolla yritettiin vain hätäpäissään rauhoittaa tilanne ennen kuin heidän omat kulissinsa romahtaisivat niskaan.
Ennen kuin ehdin kunnolla edes aloittaa, talonmies ryntäsi paikalle naama punaisena ja vaahtosi kurkku suorana jostain idioottimaisesta "riehumisesta", kun joku uskalsi koskea soittimeen ilman vanhimpien lupaa. Pojat räpelsivät siinä vieressä mukamas-sovittelijoina, mutta saatanan tunarit olivat jo soittaneet salaa poliisit paikalle.
Ovet pamahtivat auki, ja virkavalta marssi sisään. Poliisi katsoi tilannetta, päästi suustaan harvinaisen älyvapaan lauseen – "tämä tilaisuus on tarkoitettu nuorille" – ja talutti minut ulos ovesta maijaan.
Kun ne taluttivat minua ulos, vilkaisin taakseni. Toinen niistä säälittävistä pojista nojasi ovenkarmiin, virnisti ylimielisesti ja katsoi perään sillä tavalla, että koko sen paikan tekopyhyys tiivistyi siihen yhteen irvistykseen: he eivät edes osaa tapella reilusti, vaan hakevat aina poliisit paikalle, kun omat pienet lahkeet alkavat tutista.
Astuin sisään ovesta tasan yhden ihmisen takia, mutta kun tyttöä ei näkynyt, päätin, että en varmasti ala pokkuroimaan tai nuolemaan kenenkään saappaita. Kävelin suorana, katsoin tylysti vähän yläkanttiin ja annoin koko porukan tajuta, ettei minua kiinnosta heidän sääntönsä paskan vertaa. Marssin suoraan kahvion puolelle, istahdin pianon ääreen ja annoin palaa: aloin soittaa Siionin laulua sellaisella tyylillä, että särkyi se heidän herkkä ja tekopyhä kuplansa kertaheitolla.
Ei mennyt kauaakaan, kun sieltä yläkerran luolastaan valuivat alas ne kaksi luuseria esittämään muka-sovittelijaa. Se heidän anteeksipyyntönsä oli pelkkää teennäistä lieroilua ja limaista pintakiiltoa, jolla yritettiin vain hätäpäissään rauhoittaa tilanne ennen kuin heidän omat kulissinsa romahtaisivat niskaan.
Ennen kuin ehdin kunnolla edes aloittaa, talonmies ryntäsi paikalle naama punaisena ja vaahtosi kurkku suorana jostain idioottimaisesta "riehumisesta", kun joku uskalsi koskea soittimeen ilman vanhimpien lupaa. Pojat räpelsivät siinä vieressä mukamas-sovittelijoina, mutta saatanan tunarit olivat jo soittaneet salaa poliisit paikalle.
Ovet pamahtivat auki, ja virkavalta marssi sisään. Poliisi katsoi tilannetta, päästi suustaan harvinaisen älyvapaan lauseen – "tämä tilaisuus on tarkoitettu nuorille" – ja talutti minut ulos ovesta maijaan.
Kun ne taluttivat minua ulos, vilkaisin taakseni. Toinen niistä säälittävistä pojista nojasi ovenkarmiin, virnisti ylimielisesti ja katsoi perään sillä tavalla, että koko sen paikan tekopyhyys tiivistyi siihen yhteen irvistykseen: he eivät edes osaa tapella reilusti, vaan hakevat aina poliisit paikalle, kun omat pienet lahkeet alkavat tutista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.