Missä euroopan Grönlanti sotajoukot nyt ovat?

Euroopan maiden sotajoukoista tiedotettiin alkuvuodesta.
Pääjoukkojen lähettämisestä piti tiedottaa myöhemmin mutta julkisuuteen pääjoukkojen suuruutta tai sijoittamispaikkaa ei ole kerrottu.

https://yle.fi/a/74-20204526
1964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pääjoukkojen lähettämisestä piti tiedottaa myöhemmin mutta sitä tiedotetta ei koskaan tullut.

Sen sijaan tuli tiedote siitä että Grönlantiin lähetetyt esivalmistelu joukot oli jo kaikessa hiljaisuudessa kotiutettu.

Äänestä

Tässä amerikan toimintaa: Grönlannin kultamaat (alkuperäiseltä nimeltään Ice Cold Gold).Sarjassa seurataan amerikkalaisia kullankaivajia ja geologeja, jotka matkustavat Grönlannin karuihin ja vaarallisiin olosuhteisiin etsimään arvokkaita mineraaleja, kuten kultaa, rubiineja ja safiireja, joita paljastuu sulavien jäätiköiden alta. Ohjelmaa on esitetty Suomessa muun muassa Kutonen-tv-kanavalla.Toinen samankaltainen ja uudempi sarja samasta aiheesta on nimeltään Jäätynyttä kultaa (alkuperäiseltä nimeltään Frozen Gold). Siinäkin kuusi amerikkalaista kullankaivajaa lähtee Grönlantiin hyödyntämään ilmastonmuutoksen paljastamia mineraalirikkauksia.

Äänestä

Tanskalaiset ovat onnellisia Trumpin ilmoituksesta, että Grönlantiin tulee Yhdysvaltojen PYSYVÄ miehityshallinto.

Suvereniteetti kuulemma säilyy kun ei Tanska häviä sodassa Grönlantia USA:lle.

Äänestä
  • Tyhmä.

    Äänestä

Euroopan on syytä toimia kaikessa hiljaisuudessa ennen kuin amerikkalaiset tulevat. Muuten tulee samanlainen ajolähtö kuin Afganistanista.

Äänestä

Yhdysvaltojen ei pitäisi hallita Grönlantia. Mielestäni on parempi, jos teemme yhteistyötä Naton kanssa, sanoi 65-vuotias Jakob Ludvigsen Reutersille Nuukissa.

Yhdysvallat voi saada uudenlaisen viimeisen sanan esimerkiksi ulkomaisten investointien ja muiden maiden sotilastukikohtien suhteen. Se olisi merkittävämpi toimivallan muutos kuin pelkkä Yhdysvaltain joukkojen lisääminen.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin kuin Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsenin ei pitäisi hyväksyä Grönlannin alistamisesta USA:n valtaan niin että USA yksipuolisesti päättää esim. muiden maiden (esim. Euroopan NATO-maiden) sotilastukikohtien tai investointien suhteen.

Jos tuo Grönlanti sopimus tehtäisiin NATO-maiden suhteen niin Grönlannin itsemääräämisoikeus olisi luotettavampi ja varmemmalla pohjalla.

Äänestä

Niin siinä vaan kävi , aivan niin kuin aavisteltiin. USA otti ja EU porukka vaan myötäilee ja keksii mitä ihmeellisempiä selityksiä. Tämä on sitä perseennuolu politiikkaa parhaimmillaan.

Äänestä
  • EU ei ole osallinen tässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    EU ei ole osallinen tässä.

    EI ole koska EU lamaantui pelosta eikä vienyt omaa suunnitelmaansa Tanskan kanssa loppuun. On myös mahdollista se että Tanska käänsi selkänsä EU:lle ja kumartui Yhdysvaltojen edessä.

    Äänestä

Yleensä siirtomaat ovat saaneet itsenäisyyden mutta Grönlannin kohdalla länsimaat ovat juuttuneet kolonialistiseen ajatteluun.

Äänestä
  • Liittykäämme siis Amerikkaan?

    Äänestä

Eurooppa nöyrtyi yhdysvaltojen aluevaatimusten edessä Grönlannissa.

Äänestä

Mikä teitä hölmöjä oikein vaivaa? Pitääkö kaikki ymmärtää tarkoituksella tai tyhmyyttään väärin ja alkaa täällä vittuilemaan ja venkoilemaan sairaita juttuja?

Äänestä

"julkisuuteen pääjoukkojen suuruutta tai sijoittamispaikkaa ei ole kerrottu."

No tottahan toki täällä on tietoa.

Ne sijoitettiin Grönlantiin ja niitä on tarpeeksi.

Äänestä
  • Mistä tieto löytyy? Voisiko saada linkin?

    Äänestä

  • "julkisuuteen pääjoukkojen suuruutta tai sijoittamispaikkaa ei ole kerrottu."

    Kerrottiinhan että pääjoukko kotiutettiin heti kun USA uhkasi ajaa ne aseellisesti pois Grönlannista.

    Äänestä

Ilmeisesti tiltut eivät saa tietoa mistään.

Tanska ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat kierrättäneet joukkoja saarella pitkin vuotta 2026. Esimerkiksi syyskuun 2026 alussa Suomi ilmoitti lähettävänsä Grönlantiin myös erikoisjoukkoja (Utin jääkärirykmentistä) tanskalaisten tueksi.Tilanteen lientyminen: Syyskuussa 2026 Tanska ja Yhdysvallat saavuttivat uuden turvallisuussopimuksen Grönlannista. Sopimus antaa Yhdysvalloille laajemmat valtuudet saaren puolustuksessa, mikä on rauhoittanut alkuvuodesta alkanutta geopoliittista kriisiä. Eurooppalaisten joukkojen on kuitenkin alun perin ilmoitettu harjoittelevan Grönlannissa vuoden 2026 loppuun asti, ja komennukset voivat kestää kokonaisuudessaan 1–2 vuotta.

Äänestä

Euroopan Grönlanti sotajoukot kotiutettiin turhana sodanajan prikaatina. Se osoitti nopeasti turhuutensa.

Äänestä

Missä nato-euroopan Grönlanti sotajoukot nyt ovat?

Oliko niitä enemmän kuin ne kaksi nato-suomalaista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopan maiden sotajoukoista tiedotettiin alkuvuodesta.
Pääjoukkojen lähettämisestä piti tiedottaa myöhemmin mutta julkisuuteen pääjoukkojen suuruutta tai sijoittamispaikkaa ei ole kerrottu.

https://yle.fi/a/74-20204526

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu