Kuulemma Suomi datakeskusten ja 6G ykkösmaaksi?

Se maailman suurin keinotekoisen lihan tehdas suomessa kuulemma kaatui.
Jo 5G on vaarallinen terveydelle, niin entäs 6G ?

Suomi varmaan ainoana maana lähtee tohon ja kukaan muu ei lähde ollenkaan, tai korkeintaan jotkut pikkuisen???
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toi keinoliha on jälleen loistava osoitus siitä että Kuluttaja Määrää.

Joku Militantti Itu-Hippi voi päättää sitä ja tätä, mutta jos Kuluttaja ei tuotetta halua ei kukaan täysipäinen Sijoittaja sitten siihen rahojaan laita; ainakaan toista kertaa hävittyään rahansa.

Toinen loistava esimerkki jonkun kuukauden takaa on se Herne-jauheliha. Kauppaan jäi, Kuluttaja ei ostanut.

Saastutettiin hyvää lihaa varsin iso määrä.

Muistutan myös että tällä palstalla suu vaahdossa luvattiin että 5G tappaa kaikki (sic)"viiden vuoden sisään".

Siitä lupauksesta on nyt enemmän kuin 5 vuotta.

Se 6G speksi muuten ei sitten ole edes Meedioilla vielä tiedossa, odotukset että tuollainen valmistuu joskus 2028 tms kun Arvonta-Komissio pääsee yhteisymmärrykseen mitä sillä edes tarkoitetaan.

Tällä hetkellä valmistajat testailee erilaisia juttuja jotka kenties sisältyvät tulevaan speksiin, tai sitten eivät.

Äänestä
  • Lisään tähän vielä että jaksaisi edes hiukan pelätä sitä tulevaa 6G:tä jos tuo 5G olisi tappanut edes 100 ihmistä.

    Mutta ei ole tappanut.

    Saatanan Tunarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Lisään tähän vielä että jaksaisi edes hiukan pelätä sitä tulevaa 6G:tä jos tuo 5G olisi tappanut edes 100 ihmistä.

    Mutta ei ole tappanut.

    Saatanan Tunarit.

    Mistä tietää mitkä ihmiset on kuollut 5G hen kun se säteily on näkymätöntä, niin voidaan sanoa että ei se mikään 5G sitä kohti
    Vaan voidaan aina keksiä että ne kuoli muuhun kun 5G.

    Terve maalaisjärki kuitenkin sanoo että 5G lyhentää ihmisen elinikää
    Ja maston lähellä elävät kun on lanttu vei niin teikäläiset sanoo että ne vaan söi epäterveellisesti ynnä muuta ynnä muuta mutta ei se 5G sitä johtuu ?

    Äänestä

  • Niin sanoit k piikeistäkin, että niiden piti tappaa 5 vuodessa ja mielestäsi kukaan ketkään ei ole kuollut siihen 5 vuodessa

    Miksi te oikeen kiehnäätte ?h

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mistä tietää mitkä ihmiset on kuollut 5G hen kun se säteily on näkymätöntä, niin voidaan sanoa että ei se mikään 5G sitä kohti
    Vaan voidaan aina keksiä että ne kuoli muuhun kun 5G.

    Terve maalaisjärki kuitenkin sanoo että 5G lyhentää ihmisen elinikää
    Ja maston lähellä elävät kun on lanttu vei niin teikäläiset sanoo että ne vaan söi epäterveellisesti ynnä muuta ynnä muuta mutta ei se 5G sitä johtuu ?

    Mistä tietää?

    Koska luvattiin että "kaikki kuolee".

    Oletko sinä kuollut? Minä en ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mistä tietää?

    Koska luvattiin että "kaikki kuolee".

    Oletko sinä kuollut? Minä en ole.

    Missään ei ole luvattu että kaikki kuolee 5g hen

    Koska kaikki eivät edes asu 5g mastojen lähellä jne

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Missään ei ole luvattu että kaikki kuolee 5g hen

    Koska kaikki eivät edes asu 5g mastojen lähellä jne

    Seuraa tätä palstaa?

    Suu vaahdossa näin luvattiin tällä palstalla vuonna 2020.

    Tubessakin oli videoita.

    Äänestä

  • En!, halua mutta toiset ei välitä mistään mitään ne vaa uskoo kaiken auktoriteetti ym valehtelijat ja syövätten paskaa

    Äänestä

  • Itse asiassa datakeskus missä data siirtyy kaapeleita pitkin, ei langattomasti, lienee niitä parempia paikkoja olla sen säteilyn kannalta.

    Sinun kotisi wifi-reitittimineen sitä ei sitten välttämättä ole.

    ps. käytät varmasti myös bluetooth kuulokkeita? minä en.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Itse asiassa datakeskus missä data siirtyy kaapeleita pitkin, ei langattomasti, lienee niitä parempia paikkoja olla sen säteilyn kannalta.

    Sinun kotisi wifi-reitittimineen sitä ei sitten välttämättä ole.

    ps. käytät varmasti myös bluetooth kuulokkeita? minä en.

    En!, Käytä Bluetooth kuulokkeita

    Niin paljon ihmisten kaikki asiat vakoilla on tarkoitus että kaikki kansalaisten teot ja jutut tallentuu daattakeskuksiin, eli datakeskuksiin jos Digi paska menee läpi

    Sen takia vaaditaan monta datakeskusten???

    Äänestä

Selaimet ja videoalustat syöksevät mainoksia, eikä osta mitään. Sivut peittyvät turhiin mainoksiin ja teksti-ikkunoihin. Mikä on ratkaisu. Ei auta blokkerit. Jos vaihtaa selainta ja vähentää videot? Maksu vain piilottaa ongelman.

Äänestä
  • Teet selvästi jotain väärin sitten.

    Itse en juurikaan mainoksia näe.

    Äänestä

Artikkelissa on kartalla vesistöt joihin data menee jäähtymään. Mihin vesi kulkeutuu sen jälkeen Suomessa vai laskeeko mereen? Eli tuleeko jonkun suihkusta ns. datavettä tai hanavesi? Kuten on väitetty. Miten pitkälle maan alla tai maanpinnassa vesi kulkeutuu pitkin Suomea. Tutkikaas asiaa. Kiitos.

https://yle.fi/a/74-20245531

Äänestä
  • Kerrotko mitä sille vedelle tapahtuu sun mielestä siinä datakeskuksen lauhdutuksessa?

    Se on edelleen täysin käyttökelpoista.

    Kautta maailman huudetaan mitenkä "datakeskukset vie meidän veden".

    Ei se vesi mihinkään katoa, menee sisään lauhduttimeen ja tulee täsmälleen samana molekyylinä ulos sieltä.

    Datakeskus ei kadota vettä, AI ei juo sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kerrotko mitä sille vedelle tapahtuu sun mielestä siinä datakeskuksen lauhdutuksessa?

    Se on edelleen täysin käyttökelpoista.

    Kautta maailman huudetaan mitenkä "datakeskukset vie meidän veden".

    Ei se vesi mihinkään katoa, menee sisään lauhduttimeen ja tulee täsmälleen samana molekyylinä ulos sieltä.

    Datakeskus ei kadota vettä, AI ei juo sitä.

    Tubettajien mielestä veden rakenne ja kristallirakenne muuttuu sähkön lähellä tai siihen kosketuksissa. Ja vesi on ohjelmoituva. Kuten äänikin voi ohjelmoida. Näin olen käsittänyt ihmisten jutuista. Vain lähdevedessä luonnossa löytyy tervettä pyörrettä, spiraalia. Netissä löytyy videoita veden nanorakenteesta ja mikä siihen vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kylläpä harhaisilla on kummallisia luuloja.

    Äänestä

6G toimii satelliittien kautta ja ihmisten aivot yhdistetään verkkoon.

Äänestä

Johtuu keinolihaan liittyvästä lainsäädännöstä, mutta ei se hanke kaatunut ole, vaan viivästynyt keinolihantuotannon osalta.

Äänestä

niin ja nythän voi kärventää sukukalleutensa autossa istuessa jossa on akku ja miksei polkupyörälläkin onnistu

Äänestä
  • Autoissa on kyllä aina ollut akku?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Se maailman suurin keinotekoisen lihan tehdas suomessa kuulemma kaatui.
Jo 5G on vaarallinen terveydelle, niin entäs 6G ?

Suomi varmaan ainoana maana lähtee tohon ja kukaan muu ei lähde ollenkaan, tai korkeintaan jotkut pikkuisen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu