Demareilla ei ole pätevää ehdokasta eduskuntavaaleissa?

Kolmas kerta toden sanoi Kirsi Lehtimäen kohdalla jo viime eduskuntavaaleissa! Onneksi Lahen demariehdokkaissa on valinnanvaraa!
6109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmettelen, miksi samat henkilöt hakeutuvat kaikille politiikan tasoille, niin kuntiin, hyvinvointialueille kuin eduskuntaankin. Näissä syntyy koko ajan ristiriitoja, eli kenen asioita siellä ollaan ajamassa? Vai onko kyse viimekädessä ehdokkaista itsestään ja heidän halustaan saada poliittista valtaa? Niin ja hyvä palkka tietenkin.
Minulle tavalliselle kuntalaiselle tämä tehtävien hamuaminen näyttäytyy kuitenkin negatiivisena vallan keskittymisenä ja useiden tehtävien aikaansaamana aikaansaamattomuutena. Muutama tehtävä riittäisi, jotta niihin olisi todella mahdollista paneutua. Useampi näyttää varmasti hyvältä poliitikon cv:ssä, muttei todennäköisesti äänestäjälle.
Mielestäni Heinolassa ei ole yhtäkään valtuutettua, jota äänestäisin eduskuntavaaleissa. On vaikea nimetä oikeastaan mitään paikallisesti positiivista asiaa, jonka paikalliset päättäjät olisivat saaneet aikaan. Voisiko joku kertoa, missä Heinola on päättäjiensä edesauttamana onnistunut?

1Äänestä
  • Ei taida löytyä. Näpertelyä riittää.

    Äänestä

Älkää hyvät ihmiset äänestäkö demareita.Muistakaa erään murahtelian toilailut,jolloin eläkkeitä leikattiin.

Äänestä

Demarit äänestivät aluevaltuustossa Heinolan vuodeosastojen siirron Lahteen. Melkoisia pettureita, Lehtimäki, Huvinen ja varavaltuutettu Riikonen.

Äänestä
  • Paitsi että vuodeosastojen siirto ei ole ollut päätettävänä, eikä siitä ole äänestetty.

    Äänestä

Mutta on tehty vuodeosastojen siirrosta Heinolasta Lahteen !
Siitä on turha kinastella, keväälläkin tämä puhallus tulee esille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolmas kerta toden sanoi Kirsi Lehtimäen kohdalla jo viime eduskuntavaaleissa! Onneksi Lahen demariehdokkaissa on valinnanvaraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu