Joko olet maistanut salmiakki-maksalaatikkoa ?

Erityinen syy uutuudelle on maksalaatikkopäivän kymmenvuotisjuhla. Saarioinen juhlistaa päivää 10. lokakuuta, ja kymmenvuotisjuhlan kunniaksi maksalaatikko sai yhtiön mukaan oman spesiaalin versionsa.

Tuote tuli kauppoihin tiistaina 29. syyskuuta ja on myynnissä rajoitetun ajan. Ensireaktioina julkisuudessa salmiakkimaksalaatikkoa on jopa kauhisteltu,
mutta sitä pidetään myös hyvänmakuisena.

"Faari 61" pitää yhdistelmää jopa toivottavana.
– Maksalaatikko on herkkua ja salmiakki ainoa karkki mitä syön, joten todella hieno yhdistelmä nämä kaksi yhdessä.

Useampi kommentoijista muistuttaa, että Suomessa on viime vuosina nähty muitakin erikoisia makuyhdistelmiä.
– Samaa sarjaa aurajuusto-lakritsijäätelön ja juustonaksujäätelön kanssa. Hyviä olivat, rohkaisee maksalaatikon maisteluun aikova "Korpiherkkusuu".

Salmiakkimaksalaatikko sisältää muun muassa riisiä, sian-, broilerin- ja naudanmaksaa sekä salmiakkirouhetta

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/f64e9cda-b92e-4804-9f15-40b84da2c44e

"Järkyttävä uutuus" jakoi vahvasti mielipiteitä
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/36f6365d-41bf-4b49-893a-beb007ff69dd
15106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En osta käytännössä mitään uutuustuotteita. Kun jäin eläkkeelle 26 vuotta sitten ajattelin käydä autoliikkeissä makkaralla ja täytekakulla.
Ajattelin myös ottaa kaupassa maistiaisia konsulteilta. kumpaakaan en ole yhtään kerta syönyt.

Osaan tehdä perusruokaa helpolla ja nopeasti, se riittää.
Mitkään uudet tai mausteet ei kiinnosta.
Syön toki roskaruokaa jos kaverin kanssa mennään syömään, se on ihan hyvää. Mutta ei tee toista kertaa mieli.

Äänestä

Valmistelin huomista varten juureslihapataa, juureksia 1,5 kiloa ja lihaa noin 1 kilo.

Äänestä
  • Kysyttiinkö sitä ?

    Äänestä

Ei ollut vielä lähikaupassa.

Pitää huomenissa käydä marketissa. Eli vielä en ole ehtinyt maistamaan.

Pidän maksalaatikosra, kuten myös salmiakista. Periaatteessa hittituote. Oletettavimmin käytännössäkin. Maksis kyllä jakaa kovasti mielipiteittä, kuten vaikkapa mämmikin.

Riippunee kuinka paljon salmiakki maistuu, sopivassa suhteessa varmasti hyvä. Yleensähän maksiksen kans laitetaan jotain hapokasta ja pirtsakka puolukkaa, salmiakki vähän samantyyppinen makuna

Kandee hokata, salmiakki ei oikein passaa verenpainetautisille.

Saarioinen yrittää omia kansalliseuuan itselleen joutavine maksalaatikkopäivineen. Tätä asiaa en fanita.

Näitä kotimaisia perinneruokia hyvä kehitellä. Se positiivista meininkiä. Mämmistä tulossa kymppimömmilla halloween versio jollain marjajutulle ja jouluversio glögiversiona. Ei mulla varsinaisesti mitään mämmiä vastaan ole, mutta oletettavimmin kokeilen noitakin.

Elikkäs, vesikielellä maksalaatikkoa odottelen saavani.

=DW=

Äänestä

Salmiakkikuhaa laitoin, että oli hyvää...

Äänestä

Maistelen usein uutuuksia. Niistä voi saada ruokavalioonsa vakiojuttuja vaihteluksi. En satu tykkäämään salmiakista, maksalaatikosta kyllä, että tämä uutuus saattaa jäädä
kokeilematta, vaikka voisihan sitä kerran maistaa, ei voi tietää tykkääkö ennenkuin maistaa. Voi olla hyväkin yhdistelmä. Lähtökohtaisesti olen aina valmis kokeilemaan uutuuksia.

Äänestä

Taitaa jäädä maistamatta. Liian eksoottiseltts kuulostaa.
Siili26

Äänestä

Salmiakki on monen suomalaisen suosikkikarkkimaku.
Monet haastatelluista tykkäsivät. Maistan ehdottomasti,
mutta en ole nähnyt sitä vielä kaupassa.

Äänestä
  • Et ole nähnyt salmiakkikarkkeja kaupassa...minun kotikyläni pienissä puodeissa sitä oli jo 1950- luvulla ja nykykaupoistakin löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Et ole nähnyt salmiakkikarkkeja kaupassa...minun kotikyläni pienissä puodeissa sitä oli jo 1950- luvulla ja nykykaupoistakin löytyy.

    Puhe on salmiakkiMAKSAlaatikosta.

    Äänestä

Kauppaan jää koska en osta muitakaan kyseisen valmistajan tuotoksia ja toisekseen en syö salmiakkia missään muodossa kun en pidä mausta. Teen itse ruokani niin ei tarvitse suurennuslasilla tutkia tuoteselosteita, pääsen helpommalla ja halvemmalla.

Äänestä

Juuri olen syömässä. 3/5. Ajattelin huonommaksi.

Äänestä
  • 👍 Kohtuubointsit !

    Äänestä

Maksaloota on terveellistä,mutta onko kun lisätään salkiakki??

Äänestä

En aio maistaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Erityinen syy uutuudelle on maksalaatikkopäivän kymmenvuotisjuhla. Saarioinen juhlistaa päivää 10. lokakuuta, ja kymmenvuotisjuhlan kunniaksi maksalaatikko sai yhtiön mukaan oman spesiaalin versionsa.

Tuote tuli kauppoihin tiistaina 29. syyskuuta ja on myynnissä rajoitetun ajan. Ensireaktioina julkisuudessa salmiakkimaksalaatikkoa on jopa kauhisteltu,
mutta sitä pidetään myös hyvänmakuisena.

"Faari 61" pitää yhdistelmää jopa toivottavana.
– Maksalaatikko on herkkua ja salmiakki ainoa karkki mitä syön, joten todella hieno yhdistelmä nämä kaksi yhdessä.

Useampi kommentoijista muistuttaa, että Suomessa on viime vuosina nähty muitakin erikoisia makuyhdistelmiä.
– Samaa sarjaa aurajuusto-lakritsijäätelön ja juustonaksujäätelön kanssa. Hyviä olivat, rohkaisee maksalaatikon maisteluun aikova "Korpiherkkusuu".

Salmiakkimaksalaatikko sisältää muun muassa riisiä, sian-, broilerin- ja naudanmaksaa sekä salmiakkirouhetta

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/f64e9cda-b92e-4804-9f15-40b84da2c44e

"Järkyttävä uutuus" jakoi vahvasti mielipiteitä
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/36f6365d-41bf-4b49-893a-beb007ff69dd

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu