Jahas, nimien joukoussa yksi "uolevi", joka kahden muun tatin päätä nuolevi... 🍄👅
🤦🏽♂️
🤦🏽♂️
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
V..tun älypää
Sain viimeksi eilen kaksi videota, joissa maahanmuuttajataustaiset henkilöt pahoinpitelevät kahta muuta henkilöä.
Tällä viikolla olen kuullut myös näihin liittyvistä ryöstöistä ja saanut yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kertovat avoimesta huumekaupasta eri puolilla Lahtea. Huumeiden suonensisäistä käyttöä tapahtuu saamieni tietojen mukaan edelleen päivittäin täysin avoimesti jopa Lahden ydinkeskustan katukuvassa.
Samaan aikaan Etelä-Suomen Sanomat jatkaa jo viikkokausia kestänyttä, mielestäni naurettavat mittasuhteet saanutta uutisointiaan Lahden väitetystä äärioikeisto-ongelmasta.
Eilisessä pääkirjoituksessa ”Rasistiset tarrat eivät ole pelkkää nuorten kapinaa” vedetään jälleen yhteyksiä eurooppalaiseen äärioikeistoon ja muualla Suomessa tutkittuihin väkivaltarikoksiin. Hämeen poliisin mukaan, konkreettista näyttöä vastaavasta toiminnasta Lahdessa ei kuitenkaan ole.
ESS:n kirjoituksessa korostetaan aikuisten vastuuta ja tarvetta puuttua nuorten toimintaan ennen ongelmien kasvamista. Olen tästä samaa mieltä. Mutta miksi vastaavaa keskustelua ei käydä yhtä näkyvästi maahanmuuttajataustaisten nuorten huumekaupasta, pahoinpitelyistä ja muusta rikollisuudesta?
Lahdessa on tutkitaan jo laajaa kokaiinikauppaa, johon liittyy alaikäisiä. Kaupungissa esiintyy teräaseisiin liittyviä uhkatilanteita, väkivaltaa ja toistuvaa ilkivaltaa.
Myös poliisin resurssien riittävyydestä on syytä keskustella. Jos nämä ongelmat ovat näin näkyviä ja koskettavat lahtelaisten päivittäistä arkea, miksi tilanteeseen ei pystytä puuttumaan tehokkaammin.
Pidän käsittämättömänä sitä, kuinka paljon huomiota tarrojen levittäminen saa, kun samaan aikaan lahtelaiset kertovat jatkuvasti konkreettisista turvallisuusongelmista, joihin ei heidän kokemuksensa mukaan puututa riittävästi.
Lahdessa riittää palstatilaa tarroille, mutta missä on vastaava keskustelu avoimesta huumekaupasta, nuorten pahoinpitelyistä, ilkivallasta ja tavallisten lahtelaisten ihmisten arjen turvallisuudesta?