Se osui yhtä huonosti kuin "Vahva ja välittävä hallitusohjelma" ja "Ketään ei jätetä".
Keskiluokaltakin meni jo kärsivällisyys.
"Luota tulevaan, nimesi valtiovarainministeriö (VM) tällä viikolla julkistamansa virkapuheenvuoron. Kehotus on varmasti paikallaan, mutta silti VM tuli tarjonneeksi keski-ikäiselle keskiluokalle herkun, jonka moni veti väärään kurkkuun.
VM ehdotti nopeuttamaan tahtia, jolla vanhuuseläkeikä nousisi 70 vuoteen. Ensimmäinen 70 vuoden eläkeiän ikäluokka olisivat vuonna 1976 syntyneet, jotka täyttävät tänä vuonna 50 vuotta.
Vastaanotto ei ollut kovin ymmärtäväinen. Keskiluokan luottamus talouspolitiikan lupauksiin on ylipäätään kovilla, joten ehdotus eläkeiän ripeästä nostosta osui hermoon. Ihmisiltä odotetaan yhä enemmän joustavuutta ja omaa vastuuta, mutta samalla mahdollisuudet hallita omaa tulevaisuutta heikkenevät. Se koskee nyt myös keskiluokkaa.
Keskiluokkaa eivät yhdistä vain tulot vaan myös tietynlainen suhde tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin suunnitella elämää eteenpäin. Nyt keski-ikäisen keskiluokan odotukset elintason paranemisesta, työuran vakaudesta ja ennakoitavasta eläkeiästä horjuvat yhtä aikaa"
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000012329931.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mistä oikeisto repii sloganejaan ? Anteeksi kovasti, mutta
ne herättävät lähinnä hilpeyttä, koska ne ovat niin ristiriidassa
todellisuuden kanssa. Viimeinenkin luottamus meni eläkeiänkorotusyrityksestä jopa 74 vuotiaaksi.
Ettäkö hallituksen tekemiä velkoja pitäisi työikäisten kuolemaansa
asti maksaa ?
Sitähän se hallitus toivoo ja tekee vielä lisääkin velkaa ?
Kuka noita sloganeita sorvaa ? Hallituksen parhaat totuudenmuuntelijat.
Naurettava slogan hallitukselta: "Luota tulevaan", kun hallitus
on vienyt luottamuksen tulevaan keskituloisiltakin.
Orpon persuhallituksen aikana demokratia on kutistunut olemattomiin,
mutta niin on hallituksen kannatuskin, joka on 2 %.
Tämän muoaliman malli on nyt sillä viisiin, että meitsi ei luota yhtään mihinkään. Kuin ehkä omiin lapsiini.
Suomi selvisi 90-luvun lamasta, nyt epäilyttää onnisuu yhtä nopeasti.