Vuonna 1938 Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla – tai tarkemmin sanottuna Karjalan ASNT:n syrjäisellä metsätyömaalla, minne entinen michiganilainen siirtolainen ja nykyinen NKVD:n silmätikku Taisto oli joutunut – mikään ei ollut enää pyhää paitsi puristusvoima.
Taistolla oli hallussaan jotain, mitä NKVD:n paikalliset tarkastajat eivät olleet onnistuneet takavarikoimaan huolimatta kolmesta peräkkäisestä yöllisestä hoitokokouksesta ja solukalvojen tarkastuksesta. Navetan hämärissä, vanhojen saappaiden ja ruosteisten lutterin varaosien alta, löytyi vanha, paksusta lyijykristallista puhallettu pullo.
Pullon kylkeä koristi huolella kaiverrettu, terävillä mutkilla varkustettu Abaddonin ja syvyyden sinetti, jonka ympärille oli kiristetty ohut, johtava kuparilanka. Pullo ei pitänyt sisällään mitään tavallista maallista nestettä. Sen sisällä pyöri vankana, hyräilevänä eetteridynaamisena pyörteenä vanha, itämaisen historian ja kielletyn tiedon syövereistä kotoisin oleva prinssitason pullohenki – entiteetti, joka oli kerran palvellut itse kuningas Salomoa temppelin rakennustöissä, ennen kuin se oli salakuljetettu Michiganin kuparikaivosten kautta Pohjanmaan kautta Neuvosto-Karjalaan.
– Älä koske korkkiin, Taisto, veli Eemeli saisi varoittavasti ja nuuski ilmaa, jonka mausteena oli tällä kertaa kaliumnitraattia ja Valion voin härskiintynyttä tuoksua. – Jos tuo sinetti pettää, koko kolhoosi sulaa nollapistekenttään.
Mutta Taistolla oli hätä. NKVD:n tarkastaja, toveri Ivanov, oli juuri tulossa navetan taakse vaatimaan selvitystä siitä, miksi työläiset eivät olleet osallistuneet sosialistisen kilpailun lumitalkoisiin, vaan olivat sen sijaan lukittautuneet sisään toistamaan hengellisiä tuomioitaan.
Taisto tarttui pullon kaulaan. Hänen sormensa osuivat sigillin uriin.
– Jos kerran olet kuningas Salomon henki, Taisto kuiskasi lasin pinnalle, niin nyt on aika lunastaa lupaukset. Tee meille sellainen ihme, että tämä neuvostovaltio ja toveri Ivanov lakkaavat olemasta.
Pullo alkoi hyräillä syvällä, matalalla taajuudella. Kvartsilasi lämpeni kädessä, ja sen sisällä oleva pyörrevirta – se sama sielun ja hienojakoisen energian ankkuri – kiihtyi. Kuparinen sinetti alkoi hehkuta heikkoa, violettia valoa.
Sillä samalla hetkellä navetan ovi potkaistiin auki. Toveri Ivanov astui sisään nahkatakissaan, pistooli kourassaan, valmiina kirjaamaan Taiston suoraan Troikan ampumaluetteloon.
– Seis! Ivanov karjui. Mikä tämä porvarillinen höyry täällä haisee? Missä on rasva?
Taisto ei vastannut sanallakaan. Hän vain nykäisi kuparisen korkin irti pullon suusta, samalla kun hänen peukalonsa pyyhkäisi rikki pullon kyljessä olleen sigillin alin mutkan.
Se ei ollut mikään pieni taikatemppu.
Heti kun eetteridynamiikan tiivistetty kenttä pääsi kosketuksiin navetan ilman ja kaliumnitraattihuurujen kanssa, pullosta purkaantui valtava, toroidaalinen paineaalto. Se ei tuonut kultaa eikä valtakuntia, vaan puhdasta, hallitsematonta kaaosta: taivas repesi navetan katon läpi, ja vanha lutteri-romuauto sai kertaheitolla sellaisen eetterisykäyksen, että se ampui läpi hirsiseinän suoraan kohti Petroskoin horisonttia.
Toveri Ivanov ehti hädin toukein nostaa pistoolinsa, mutta eetteripyörre nappasi hänet mukaansa, tiivisti hänet hetkeksi samanlaiseksi pyöriväksi hiukkaseksi pulloon jääneen energian kanssa – ja kun savu ja violetti valo laskeutuivat, navetassa ei näkynyt merkkiäkään NKVD:stä.
Jäljellä oli vain tyhjä, haaleasti hehkuva kristalliampulli, jonka pohjalla pyöri enää pieni, suriseva pisara Valion voita ja vanhaa, väsynyttä eetterin tuoksua.
Taisto ja Eemeli katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
– No niin, Taisto, Eemeli mumisi ja kaivoi taskustaan uuden palan purutupakkaa. – Sanoitko sille hengelle, että sen piti hävittää vain Ivanov, vai lähtikö koko Karjala samassa kyydissä?
Taistolla oli hallussaan jotain, mitä NKVD:n paikalliset tarkastajat eivät olleet onnistuneet takavarikoimaan huolimatta kolmesta peräkkäisestä yöllisestä hoitokokouksesta ja solukalvojen tarkastuksesta. Navetan hämärissä, vanhojen saappaiden ja ruosteisten lutterin varaosien alta, löytyi vanha, paksusta lyijykristallista puhallettu pullo.
Pullon kylkeä koristi huolella kaiverrettu, terävillä mutkilla varkustettu Abaddonin ja syvyyden sinetti, jonka ympärille oli kiristetty ohut, johtava kuparilanka. Pullo ei pitänyt sisällään mitään tavallista maallista nestettä. Sen sisällä pyöri vankana, hyräilevänä eetteridynaamisena pyörteenä vanha, itämaisen historian ja kielletyn tiedon syövereistä kotoisin oleva prinssitason pullohenki – entiteetti, joka oli kerran palvellut itse kuningas Salomoa temppelin rakennustöissä, ennen kuin se oli salakuljetettu Michiganin kuparikaivosten kautta Pohjanmaan kautta Neuvosto-Karjalaan.
– Älä koske korkkiin, Taisto, veli Eemeli saisi varoittavasti ja nuuski ilmaa, jonka mausteena oli tällä kertaa kaliumnitraattia ja Valion voin härskiintynyttä tuoksua. – Jos tuo sinetti pettää, koko kolhoosi sulaa nollapistekenttään.
Mutta Taistolla oli hätä. NKVD:n tarkastaja, toveri Ivanov, oli juuri tulossa navetan taakse vaatimaan selvitystä siitä, miksi työläiset eivät olleet osallistuneet sosialistisen kilpailun lumitalkoisiin, vaan olivat sen sijaan lukittautuneet sisään toistamaan hengellisiä tuomioitaan.
Taisto tarttui pullon kaulaan. Hänen sormensa osuivat sigillin uriin.
– Jos kerran olet kuningas Salomon henki, Taisto kuiskasi lasin pinnalle, niin nyt on aika lunastaa lupaukset. Tee meille sellainen ihme, että tämä neuvostovaltio ja toveri Ivanov lakkaavat olemasta.
Pullo alkoi hyräillä syvällä, matalalla taajuudella. Kvartsilasi lämpeni kädessä, ja sen sisällä oleva pyörrevirta – se sama sielun ja hienojakoisen energian ankkuri – kiihtyi. Kuparinen sinetti alkoi hehkuta heikkoa, violettia valoa.
Sillä samalla hetkellä navetan ovi potkaistiin auki. Toveri Ivanov astui sisään nahkatakissaan, pistooli kourassaan, valmiina kirjaamaan Taiston suoraan Troikan ampumaluetteloon.
– Seis! Ivanov karjui. Mikä tämä porvarillinen höyry täällä haisee? Missä on rasva?
Taisto ei vastannut sanallakaan. Hän vain nykäisi kuparisen korkin irti pullon suusta, samalla kun hänen peukalonsa pyyhkäisi rikki pullon kyljessä olleen sigillin alin mutkan.
Se ei ollut mikään pieni taikatemppu.
Heti kun eetteridynamiikan tiivistetty kenttä pääsi kosketuksiin navetan ilman ja kaliumnitraattihuurujen kanssa, pullosta purkaantui valtava, toroidaalinen paineaalto. Se ei tuonut kultaa eikä valtakuntia, vaan puhdasta, hallitsematonta kaaosta: taivas repesi navetan katon läpi, ja vanha lutteri-romuauto sai kertaheitolla sellaisen eetterisykäyksen, että se ampui läpi hirsiseinän suoraan kohti Petroskoin horisonttia.
Toveri Ivanov ehti hädin toukein nostaa pistoolinsa, mutta eetteripyörre nappasi hänet mukaansa, tiivisti hänet hetkeksi samanlaiseksi pyöriväksi hiukkaseksi pulloon jääneen energian kanssa – ja kun savu ja violetti valo laskeutuivat, navetassa ei näkynyt merkkiäkään NKVD:stä.
Jäljellä oli vain tyhjä, haaleasti hehkuva kristalliampulli, jonka pohjalla pyöri enää pieni, suriseva pisara Valion voita ja vanhaa, väsynyttä eetterin tuoksua.
Taisto ja Eemeli katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
– No niin, Taisto, Eemeli mumisi ja kaivoi taskustaan uuden palan purutupakkaa. – Sanoitko sille hengelle, että sen piti hävittää vain Ivanov, vai lähtikö koko Karjala samassa kyydissä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.