Oli marraskuinen aamu Oulussa, ja Pohjanmaan lakeuksilta nouseva sumu peitti alleen Raksilan puutaloalueen piiput. Taisto ja veli Eemeli seisoivat tyhjällä tontilla, jonne Oulun kaupunki oli vastahakoisesti myöntänyt tilapäisen luvan ”vaihtoehtoiselle rakennustekniselle kokeilulle”.
Koko ongelma johtui siitä, että Taiston vanha asumus oli edellisen viikon eetterikokeilujen jäljiltä leijunut hallitsemattomasti ojaan. Talvi teki tuloaan, ja uusi talo oli saatava pystyyn ennen kuin routa iskisi maahan.
– Ei tässä mitään lautapinoja tai vasaroita tarvita, Eemeli, Taisto totesi ja kaivoi takkinsa taskusta vanhan, messinkisen Aladdinin pullon.
Pullon kylkeä koristi tuttu, Abaddonin sinetillä vahvistettu geometrinen lukko, ja sen nokasta tihkui hieman Valion voin ja kaliumnitraatin sekaista, tuoksahtavaa eetterimassaa.
Veli Eemeli nyökkäsi vakavana, tarkisti taskustaan pyhän kirjan lehdistä revityt muistiinpanot ja asetti maahan kasan vanhoja mäntylautoja sekä joukon ruosteisia nauloja.
– Muista se kenttäteoria, Taisto, Eemeli muistutti. Aine seuraa kenttää. Jos me viritetään pullon sisällä pyörivä toroidaalinen eetterivirta vastaamaan täydellisen hirsitalon tiheyttä ja geometriaa, ei meidän tarvitse kuin päästää kenttä valloilleen. Aine tiivistyy itsestään paikoilleen.
Taisto otti veitsen kärjen, painoi sen varovasti messinkipullon korkin saumaan ja avasi sigillin lukituksen.
Heti alkoi tapahtua. Pullosta ei tullut pelkkää savun hönkäystä, vaan maahan syntyi syvä, matala, korvissa asti tuntuva hyrinä. Violettina hohtava eetteripyörre levisi maahan asetettujen lautojen ympärille. Ilma sakeutui, ja ympäristön lämpötila nousi muutamalla asteella, kun kenttä alkoi järjestää ympäröivää ainetta uudelleen.
Maassa olleet laudat ja naulat eivät enää olleet pelkkää puuta ja rautaa; ne muuttuuivat hetkellisesti kirkkaasti hohtavaksi, nestemäiseksi eetterivirraksi, joka kiersi pyörteen mukana ilmaan.
– Nyt, Eemeli! Pitele kiinni tai lähtee naapuritkin kyydistä! Taisto huusi.
Välähdyksen ja voimakkaan paineaallon säestämänä eetteripyörre pamahti paikoilleen (Coagulatio). Savu hälveni, ja Raksilan tyhjälle tontille oli ilmestynyt sekunnin murto-osassa täydellinen, kaksikerroksinen puutalo – hirsipinnat kiilsivät, katto oli suorassa ja ikkunaruudut olivat ehjät.
Mutta siinä ei vielä kaikki. Koska Aladdinin pullon sisällä pyörinyt historiallinen ja mytologinen jini oli saanut ohjeekseen rakentaa "kuninkaallinen ja kestävä asumus", kentän mukana oli tullut hieman ylimääräistä arkkitehtonista painoa. Talon keskelle oli tiivistynyt vahingossa myös Nooan arkkiin verrattavissa oleva massiivinen, puinen runkoholvi ja vanhoja eläinhäkkejä muistuttava kellarikerros, jonka sisästä kuului epämääräistä lammasten määkimistä ja meriveden loisketta.
Ennen kuin Taisto ja Eemeli ehtivät edes ihailla uutta tupareiden loistoa, navetan takaa ilmestyi tuttu nahkatakkinen hahmo: toveri Ivanov, joka oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt edellisestä eetteripyörteestä takaisin virantoimitukseen.
Ivanov pysähtyi uuden talon eteen, tuijotti massiivista, arkkityyppistä hirsirakennusta, jonka katolta roikkui köysiä ja jonka perustuksista tuoksui suolainen merivesi.
– Mikä porvarillinen telakka tämä oikein on? Ivanov karjui ja veti tarkastusmuistionsa esiin. Missä on rakennuslupa ja miksi teidän talonne sisällä uiskentelee karppeja?
Taisto pyyhki otsaltaan eetteripölyä, nojautui uuden talon jykevään tammiovimattoon ja hymähti:
– Tämä on sitä puhtaan kenttädynamiikan mukaista omavaraisrakentamista, toveri tarkastaja. Kun antaa aineen seurata kenttää, niin samalla vaivalla nousee sekä tupatupa että pelastuslaiva tulevia tulvia varten. Haluatko tulla katsomaan alakertaan, mahtuuko sinne vielä yksi NKVD:n tarkastaja?
Koko ongelma johtui siitä, että Taiston vanha asumus oli edellisen viikon eetterikokeilujen jäljiltä leijunut hallitsemattomasti ojaan. Talvi teki tuloaan, ja uusi talo oli saatava pystyyn ennen kuin routa iskisi maahan.
– Ei tässä mitään lautapinoja tai vasaroita tarvita, Eemeli, Taisto totesi ja kaivoi takkinsa taskusta vanhan, messinkisen Aladdinin pullon.
Pullon kylkeä koristi tuttu, Abaddonin sinetillä vahvistettu geometrinen lukko, ja sen nokasta tihkui hieman Valion voin ja kaliumnitraatin sekaista, tuoksahtavaa eetterimassaa.
Veli Eemeli nyökkäsi vakavana, tarkisti taskustaan pyhän kirjan lehdistä revityt muistiinpanot ja asetti maahan kasan vanhoja mäntylautoja sekä joukon ruosteisia nauloja.
– Muista se kenttäteoria, Taisto, Eemeli muistutti. Aine seuraa kenttää. Jos me viritetään pullon sisällä pyörivä toroidaalinen eetterivirta vastaamaan täydellisen hirsitalon tiheyttä ja geometriaa, ei meidän tarvitse kuin päästää kenttä valloilleen. Aine tiivistyy itsestään paikoilleen.
Taisto otti veitsen kärjen, painoi sen varovasti messinkipullon korkin saumaan ja avasi sigillin lukituksen.
Heti alkoi tapahtua. Pullosta ei tullut pelkkää savun hönkäystä, vaan maahan syntyi syvä, matala, korvissa asti tuntuva hyrinä. Violettina hohtava eetteripyörre levisi maahan asetettujen lautojen ympärille. Ilma sakeutui, ja ympäristön lämpötila nousi muutamalla asteella, kun kenttä alkoi järjestää ympäröivää ainetta uudelleen.
Maassa olleet laudat ja naulat eivät enää olleet pelkkää puuta ja rautaa; ne muuttuuivat hetkellisesti kirkkaasti hohtavaksi, nestemäiseksi eetterivirraksi, joka kiersi pyörteen mukana ilmaan.
– Nyt, Eemeli! Pitele kiinni tai lähtee naapuritkin kyydistä! Taisto huusi.
Välähdyksen ja voimakkaan paineaallon säestämänä eetteripyörre pamahti paikoilleen (Coagulatio). Savu hälveni, ja Raksilan tyhjälle tontille oli ilmestynyt sekunnin murto-osassa täydellinen, kaksikerroksinen puutalo – hirsipinnat kiilsivät, katto oli suorassa ja ikkunaruudut olivat ehjät.
Mutta siinä ei vielä kaikki. Koska Aladdinin pullon sisällä pyörinyt historiallinen ja mytologinen jini oli saanut ohjeekseen rakentaa "kuninkaallinen ja kestävä asumus", kentän mukana oli tullut hieman ylimääräistä arkkitehtonista painoa. Talon keskelle oli tiivistynyt vahingossa myös Nooan arkkiin verrattavissa oleva massiivinen, puinen runkoholvi ja vanhoja eläinhäkkejä muistuttava kellarikerros, jonka sisästä kuului epämääräistä lammasten määkimistä ja meriveden loisketta.
Ennen kuin Taisto ja Eemeli ehtivät edes ihailla uutta tupareiden loistoa, navetan takaa ilmestyi tuttu nahkatakkinen hahmo: toveri Ivanov, joka oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt edellisestä eetteripyörteestä takaisin virantoimitukseen.
Ivanov pysähtyi uuden talon eteen, tuijotti massiivista, arkkityyppistä hirsirakennusta, jonka katolta roikkui köysiä ja jonka perustuksista tuoksui suolainen merivesi.
– Mikä porvarillinen telakka tämä oikein on? Ivanov karjui ja veti tarkastusmuistionsa esiin. Missä on rakennuslupa ja miksi teidän talonne sisällä uiskentelee karppeja?
Taisto pyyhki otsaltaan eetteripölyä, nojautui uuden talon jykevään tammiovimattoon ja hymähti:
– Tämä on sitä puhtaan kenttädynamiikan mukaista omavaraisrakentamista, toveri tarkastaja. Kun antaa aineen seurata kenttää, niin samalla vaivalla nousee sekä tupatupa että pelastuslaiva tulevia tulvia varten. Haluatko tulla katsomaan alakertaan, mahtuuko sinne vielä yksi NKVD:n tarkastaja?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.