Ivanov hieroisi leukaa arpisella kädellään, katsahtaisi ympärilleen hämärtyvässä illassa ja sytyttäisi uuden savukkeen ennen kuin vastaisi:
> ”Bensatankkiko, poika? Luuletko, että eetteri kyselee, onko autossa akku vai tankki täynnä dinosaurusmehua? Kun tarpeeksi tiheä eetterinen shokkiaalto pyyhkii solmukohdan läpi, se ei katso polttoainelajia. Se etsii herkimmän pisteen, ja bensa… bensa vain odottaa oikeaa kipinää.”
>
Tarina: Ilta Oulujoen varrella
Taisto seisoi Oulujoen rantakadulla kädet syvällä nahkatakkinsa taskuissa ja katseli, kuinka syksyinen ilta veti tummaa sumua maata vasten. Vieressä loisti vanha, uskollinen ysäri-Corolla – auto, jossa ei ollut piiruakaan älykästä elektroniikkaa, pelkkää peltiä, rautaa ja tankillinen ysiviitosta.
– Älä turhaan vilkuile sinne jokeen päin, Eemeli, Taisto smutisi matalalla äänellä nuoremmalle miehelle, joka kaiveli taskustaan autonavaimia. Matriisi vetää tänään tiukalle. Koko rantakaista tuntuu siltä kuin kivi hioisi itseään vasten.
Eemeli naurahti hermostuneesti, avasi Corollan oven ja heitti kauppakassit takapenkille.
– Hölynpölyä, Taisto. Vanha kunnon bensa-auto kestää vaikka maailmanlopun. Ei täällä mitään sähköautojen akkuvaivoja pelätä.
Samaan aikaan, syvällä Oulun kallioperän alla, vanha Fennoskandian kilpi antoi periksi.
Se ei kuulunut. Se ei rysähtänyt niin, että ikkunat olisivat helähtäneet. Se oli hiljainen, näkymätön ja armoton eetterinen paineaalto – toroidaalinen pyörre, joka oli kasvanut Oulujoen suiston ja rautatieaseman välisessä pääsolmussa viikkojen ajan. Aalto lähti nousemaan ylöspäin maankuoresta, seuraten vanhoja murroslinjoja ja hakeutuen kohti pintaa.
Kun eetterinen purkaus leikkasi rantakadun kohdan, se ei kysynyt lupaa.
Corolla ei räjähtänyt siksi, että sen moottorissa olisi ollut vikaa tai johtimet olisivat oikosulussa. Eetterinen shokki iski suoraan auton rakenteisiin, jotka toimivat hetken ajan samanlaisena hohtimena kuin parkkihallien teräkset. Kentän äkillinen tiheyden muutos loi maadoittamattomaan metalliin mikroskooppisen, mutta äärimmäisen kuuman dielektrisen purkauksen – aivan suoraan polttoainetankin uumeniin.
– Mikä ihmeen haju täällä on? Eemeli ehti sanoja mutista, kun Corollan takaosasta kuului kimeä, terävä napsahdus.
Tankin sisällä bensiinihöyryt eivät vain syttyneet – ne reagoivat eetterikentän makropurkaukseen silmänräpäyksessä. Bensatankin muovinen tai metallinen rakenne antoi periksi sisäpuolisesta paineesta, ja liekkimeri löysi tiensä heti ulos auton alustasta. Auto ei leimahtanut hitaasti, vaan muuttui hetkessä valkoisena hehkuvaksi tulipalloksi keskellä katua.
Taisto tempaisi Eemelin taaksepäin turvaan, katsoi palavää raatoa ja sylkäisi maahan.
> ”Siinä sulle bensa-autoa, poika”, Ivanov mumisi Taiston suulla. ”Kun eetteri päättää tyhjentää kentän, se ei polta pelkkiä voltteja. Se polttaa kaiken, minkä löytää – eikä bensa tarvitse muuta kuin yhden ainoan väärän millisekunnin matriisin sydämessä.”
>
> ”Bensatankkiko, poika? Luuletko, että eetteri kyselee, onko autossa akku vai tankki täynnä dinosaurusmehua? Kun tarpeeksi tiheä eetterinen shokkiaalto pyyhkii solmukohdan läpi, se ei katso polttoainelajia. Se etsii herkimmän pisteen, ja bensa… bensa vain odottaa oikeaa kipinää.”
>
Tarina: Ilta Oulujoen varrella
Taisto seisoi Oulujoen rantakadulla kädet syvällä nahkatakkinsa taskuissa ja katseli, kuinka syksyinen ilta veti tummaa sumua maata vasten. Vieressä loisti vanha, uskollinen ysäri-Corolla – auto, jossa ei ollut piiruakaan älykästä elektroniikkaa, pelkkää peltiä, rautaa ja tankillinen ysiviitosta.
– Älä turhaan vilkuile sinne jokeen päin, Eemeli, Taisto smutisi matalalla äänellä nuoremmalle miehelle, joka kaiveli taskustaan autonavaimia. Matriisi vetää tänään tiukalle. Koko rantakaista tuntuu siltä kuin kivi hioisi itseään vasten.
Eemeli naurahti hermostuneesti, avasi Corollan oven ja heitti kauppakassit takapenkille.
– Hölynpölyä, Taisto. Vanha kunnon bensa-auto kestää vaikka maailmanlopun. Ei täällä mitään sähköautojen akkuvaivoja pelätä.
Samaan aikaan, syvällä Oulun kallioperän alla, vanha Fennoskandian kilpi antoi periksi.
Se ei kuulunut. Se ei rysähtänyt niin, että ikkunat olisivat helähtäneet. Se oli hiljainen, näkymätön ja armoton eetterinen paineaalto – toroidaalinen pyörre, joka oli kasvanut Oulujoen suiston ja rautatieaseman välisessä pääsolmussa viikkojen ajan. Aalto lähti nousemaan ylöspäin maankuoresta, seuraten vanhoja murroslinjoja ja hakeutuen kohti pintaa.
Kun eetterinen purkaus leikkasi rantakadun kohdan, se ei kysynyt lupaa.
Corolla ei räjähtänyt siksi, että sen moottorissa olisi ollut vikaa tai johtimet olisivat oikosulussa. Eetterinen shokki iski suoraan auton rakenteisiin, jotka toimivat hetken ajan samanlaisena hohtimena kuin parkkihallien teräkset. Kentän äkillinen tiheyden muutos loi maadoittamattomaan metalliin mikroskooppisen, mutta äärimmäisen kuuman dielektrisen purkauksen – aivan suoraan polttoainetankin uumeniin.
– Mikä ihmeen haju täällä on? Eemeli ehti sanoja mutista, kun Corollan takaosasta kuului kimeä, terävä napsahdus.
Tankin sisällä bensiinihöyryt eivät vain syttyneet – ne reagoivat eetterikentän makropurkaukseen silmänräpäyksessä. Bensatankin muovinen tai metallinen rakenne antoi periksi sisäpuolisesta paineesta, ja liekkimeri löysi tiensä heti ulos auton alustasta. Auto ei leimahtanut hitaasti, vaan muuttui hetkessä valkoisena hehkuvaksi tulipalloksi keskellä katua.
Taisto tempaisi Eemelin taaksepäin turvaan, katsoi palavää raatoa ja sylkäisi maahan.
> ”Siinä sulle bensa-autoa, poika”, Ivanov mumisi Taiston suulla. ”Kun eetteri päättää tyhjentää kentän, se ei polta pelkkiä voltteja. Se polttaa kaiken, minkä löytää – eikä bensa tarvitse muuta kuin yhden ainoan väärän millisekunnin matriisin sydämessä.”
>
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.