marjastus on kivaa

On taas ihana aika vuodesta. Mustikoita tuntus olevan vähän heikommin kuin monena muuna vuonna, mutta ihan kivasti kuitenkin, eilen poimin niitä 7 litraa. Vadelmia tulee ihan älyttömösti, ainakin meillä päin. Tänään poimin 4 litraa, yhteensä olen saanut niitä jo 12 litraa ja paras poiminta aika on vasta tulossa, puhun siis ihan metsävadelmista. Ihanaa saada pakastin täyteen puhtaita kotimaisia marjoja.
5862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

joo kyllä vadelmia on tänävuonna ihan älyttömästi ainakin täällä päijät-hämeessä.mustikoita ei niin hirveästi mutta kun paikan löytää nii isoja ja hyviä on :) kanttarellit alkaa kohta olla jo hyvän kokosia nyt vielä aika pieniä (noin 2 euron kokoisia)
Terv. himopoimija ;)

Äänestä

ollan taas lähdössä lappiin äkäslompoloon ensiviikolla.lomat on pidetty aina tähänaikaan loppukesästä hilla aikaan.Nyt olisi kuulemma hillaa jopa avosoilla runsaasti.mutta satokausi taitaa olla ohi kun päästään perille.harmittaa jo etukäteen.toisaalta onhan niitä saatu joka vuosi omiksi tarpeiksi,viimevuonnakin 25kg.Korpisoita kun koluaa niin siitä nauttii kyllä.mikähän tilanne sielläpäin suomea on tällähetkellä.

Äänestä
  • Tulin viime yönä Äkäslompolosta. Hillat loppuviikosta alkoivat olla poimittavia, sain yhden hengen talouteen sopivasti. Eipä nuo kypsäksi ehtineet kun jo hävisivät lähipaikoista. Tiedät varmaan paremmin paikat kuin minä, minusta siellä Kittilän isommilla soilla paremmin. Kypsyminen epätasaista, korpihillat varmaan ensi viikolla parhaimmillaan. Terveisiä sinne

    Äänestä

HEi!

Vadelmia on ihan mielettömästi, olen kerännyt jo lähemmäs 40 litraa!

Äänestä

Nautin metsässä koluaimisesta. Lapsesta asti oon kulkenut ja nyt omien lasten kanssa käyn marjassa. Joskus kun lapset oli pieniä, täytyi marjastaa vain metsäautoteiden varsilla, kun yksi nukkui vaunuissa ja muutkin olivat alle 4 vuotiaita. Nyt tilanne on toinen ja pääsee pitkin saloja ämpärin kera.

Mustikkaa tulee hyvin, ainakin täällä rantaruotsissa. Vattuakin on puskat pullollaan.

Sienessä en oo vielä ollu. Täytyy käydä katsastamassa.

Meidän perhe ei oikein ulkomaisia hedelmiä osta. Ihan näillä puutarhan ja metsän annilla pärjätään. Mustikkaa kuluu lähemmäs 100 litraa vuosittain, muita marjoja aina sadon mukaan. Puolukkaakin kuluisi varmaan saman verran, mutta ainakin viime vuonna sato oli täällä heikko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meikäläinen kirjoitti:

On taas ihana aika vuodesta. Mustikoita tuntus olevan vähän heikommin kuin monena muuna vuonna, mutta ihan kivasti kuitenkin, eilen poimin niitä 7 litraa. Vadelmia tulee ihan älyttömösti, ainakin meillä päin. Tänään poimin 4 litraa, yhteensä olen saanut niitä jo 12 litraa ja paras poiminta aika on vasta tulossa, puhun siis ihan metsävadelmista. Ihanaa saada pakastin täyteen puhtaita kotimaisia marjoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu