"Viikatemies on nyt ilmestynyt kaikkiaan kolme kertaa. Ensin perussuomalaisten teltan läheisyyteen Muikku ja pottu -kalamarkkinoilla Lappeenrannan Satamatorilla 13. syyskuuta. Hänelle jäi tunne, että viikatemiehen saama huomio ärsytti perussuomalaisia.
Sen jälkeen hän on osoittanut mieltään kahdesti kokoomuksen Lappeenrannan puoluetoimiston edessä.
Lettinen kertoo, että poliisit ovat saapuneet kummallakin kerralla muutamassa minuutissa. Ainakin ensimmäisellä kerralla hätäkeskukseen soitti kokoomuslainen.
Lettisestä poliitikkojen suhtautuminen viikatemieheen on ollut paljastavaa.
– Nyt minä huomasin, kuinka paljon poliitikot pelkäävät. Kyllä he pelkäävät paljon enemmän kuin tavallinen kansa heitä, Lettinen sanoo.
Kokoomuksen Lappeenrannan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juho Liiri sanoi IS:lle aiemmin, että hän haluaisi kuulla, mikä viikatemiehen mielen on pahoittanut. Liiri sanoi, että olisi valmis tarjoamaan viikatemiehelle kahvit ja höpöttelemään tämän kanssa. Viikatemies ei tästä ajatuksesta innostu.
– Hän käyttäisi sitä vain politiikkaan. Hän sanoisi, että ”no minä tapasin sen kaverin ja hyvässä yhteisymmärryksessä puhuttiin”. Sitten kaikki nyökyttelisivät ja sanoisivat, että aivan ihanaa, ja ongelmat taputeltaisiin. Meidän keskustelumme ei muuttaisi minun asennettani eikä hänen politiikkaansa. Hän käytti sanaa höpötellä ja se olisi juuri sitä.
Ohikulkijat ovat suhtautuneet viikatemieheen pääosin hyvin. Varsinkin lapset ja naiset ovat tulleet juttelemaan, ja jotkut aikuiset ovat kannustaneetkin häntä jatkamaan. Toisia tempaus on Lettisen mukaan jopa hirvittänyt.
– Aikuiset ovat sanoneet, että älä herranjumala seiso tässä, ne tappavat sinut. Olen vastannut, että tuokaa sitten muutama kynttilä siihen. En tarkoita leuhkia, mutta minä en pelkää elämää enkä kuolemaa. Minulla on takana sellainen elämä."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012330509.html
Arvostan. Seuraavaksi Viikatemies voisi käydä seisomassa samalla paikkakunnalla asuvan Joutsenon Mussolinin kotiovella ja sekä sen jälkeen Purran ja Orpon kotiovilla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Joku rohkea muistuttaa, ettei kannata olla niin ylimielinen,
kun on valheilla päässyt valtaan.
Viikatemiehen naamarin takana on mies, joka on saanut nykyisestä hallituksesta tarpeekseen. Synkkä hahmo on muistutus poliitikoille:
lopulta kukin niittää, mitä kylvää.
Noinhan se on. Paha saa aina palkkansa. Hyvä palkitaan hyvällä.
Minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Karman laki.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.
Moni kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä.
Risumettä edessä, hallitustaival takana.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Viikatemies voisi niittää demuvasut lakoon, se olisi hyvä se?
Kyselee Wille 15 v.
Kommentoi Kyösti 79 v. (Attendo).
Kyöstithän ovat persujen parhaita kavereita. Molemmat yhtä rehellistä sakkia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/20d6ead2-ec75-46ba-9fcb-a5e8e75fc95b
Turha vinkua kun ei sijoita.
Viikate on kurkulla. Perskokkareet on paniikissa ja tappelevat
keskenään. Purra ei syytäkään tällä hetkellä Marinin hallitusta
kaikesta, vaan kokoomusta/Orpoa.