Suomessa on eniten lapsettomia miehiä maailmassa

https://yle.fi/a/74-20052231

Villen kavereista yli puolella on lapsia. Lapsettomien kavereidensa kanssa hän ei ole puhunut lapsettomuuden syistä.

Villen mielestä lapsettomuudesta puhuminen on ehkä siksi vaikeaa, koska se mielletään yhä tabuksi.

– Ehkä yhteiskunnassa ajatellaan, että lapsettomuus on niin surullinen asia, ettei siitä voi puhua avoimesti. Voi myös olla, että luullaan sen olevan ihmisten jonkinlaista heikkoutta tai saamattomuutta. Itse en sitä niin miellä: se on yksi elämänvaihe, joka tulee tai ei tule.

Voit keskustella lapsettomuudesta ja syntyvyydestä tiistaihin 3. lokakuuta saakka.
79461
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Olen jo yli 40 lapseton mies. Niin kauan kuin muistan suomalaisia miehiä on parjattu kelvottomiksi. Milloin juopoiksi, milloin huonosti pukeutuviksi jne. Sitten sukupolvesta toiseen naiset ovat travellanneet Jorgosten, luigien jne luokse vähintään vuosittain. No sama ei ole mahdollista meille miehille koska edes Helsingissä ei nuoria naisia juuri ole.

Äänestä

Hieman liioitellen vois sanoa että te naiset ryöstitte rasismillanne tulevaisuuden sukupolvelta miehiä.

Äänestä

Liian myöhään heräsi asiaan, joka olisi pitänyt hoitaa 20 vuotta sitten. 40% noista ei edes halunnut lasta.

1Äänestä

Mitä sitten?

Äänestä
  • Niin mitä sitten? Ne miehet on teidän vejiä ja serkkuja. Mitä niiden elämä on? Yksinäistä raatamista ja masennusta. Moniko niistä sekoaa yksinäisyyteensä? Tää on teidän syytä naiset

    Äänestä

Lapsien sijaan voisi laskea monta aivosolua on päässä

Äänestä
  • Vaikee sanoo mut somaleilla on ainakin monta lasta. Hidän aivosolujensa määrästä minulla ei ole tietoa.

    Äänestä

ehkä tasa arvo kääntyi tiseään vastaan,

Äänestä
  • Feminismi on syöpä.

    Äänestä

On se vain jännä tilasto, voisi samalla luulla Suomessa olevan eniten lapsettomia naisia? Onhan Suomessa naisenemmistö!

Uunisoinnilla ja otsikoilla on varmaan jokin tarkoitus?

AV

Äänestä
  • Naiset hankkii lapset keinohedelmöitykselllä tai ulkomaalaisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Naiset hankkii lapset keinohedelmöitykselllä tai ulkomaalaisten kanssa.

    Ikävä kyllä sitä eivät tilastot muualla näytä, vain persujen puoletoimiston intrassa?

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Naiset hankkii lapset keinohedelmöitykselllä tai ulkomaalaisten kanssa.

    Ei tarvitse mennä kuin suuriin kaupunkeihin ja katsoa katukuvaa: kuinka monella v**koisella h**ero miehellä näkyy u**omaalaistaustainen nainen verrattuna toisin päin.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

Miehille iskee vauvakuume vasta joskus viisikymppisenä, ja silloin on valitettavasti todennäköisesti liian myöhäistä. Tuohon asti miehet hokevat puolisoilleen "ei vielä", kun naiset toivoisivat lasta. Siksi moni nainenkin jää lapsettomaksi.

Miesten päästä pitäisi saada poistettua se harhaluulo, että he voivat saada lapsen kuinka vanhoina tahansa. Mikäli miehellä ei lapsia nelikymppisenä ole, ei niitä luultavimmin tule olemaankaan.

3Äänestä
  • Ja lähteet tälle roskalle?

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Ja lähteet tälle roskalle?

    Lähde on sinulle täysin käsittämätön; se on järki.

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lähde on sinulle täysin käsittämätön; se on järki.

    Lähde oli siis femakon tunteet 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Lähde oli siis femakon tunteet 🤣

    Pakkohan sen on olla niin kun tädistä tuntuu siltä

    Äänestä

  • Nimenomaan näinkin. Mitä nuorempana vauvakuume on ja ryhtyy tositarkoituksella etsimään kumppania.. sitä todennäköisemmin löytää kumppanin ja saa vauvan tai useammankin.

    Sen sijaan usein käy niin, että mies ei halua lapsia eikä nainenkaan, eletään elämää, kouluttaudutaan, saadaan kiva työpaikka, on harrastuksia, matkustellaan. Kun ollaan lähemmäs 40v toinen voi alkaa haluta lasta, ihan vain on tullut toisiin aatoksiin että on tapahtunut jotain (esimerkiksi menettää oman vanhempansa). Jos käy hyvin ja toinenkin suostuu muuttamaan mielensä, lasta ei välttämättä enää kuulu. Tai jos toinen ei muuta mieltään, erotaan.

    - Sheena

    4Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nimenomaan näinkin. Mitä nuorempana vauvakuume on ja ryhtyy tositarkoituksella etsimään kumppania.. sitä todennäköisemmin löytää kumppanin ja saa vauvan tai useammankin.

    Sen sijaan usein käy niin, että mies ei halua lapsia eikä nainenkaan, eletään elämää, kouluttaudutaan, saadaan kiva työpaikka, on harrastuksia, matkustellaan. Kun ollaan lähemmäs 40v toinen voi alkaa haluta lasta, ihan vain on tullut toisiin aatoksiin että on tapahtunut jotain (esimerkiksi menettää oman vanhempansa). Jos käy hyvin ja toinenkin suostuu muuttamaan mielensä, lasta ei välttämättä enää kuulu. Tai jos toinen ei muuta mieltään, erotaan.

    - Sheena

    Samaa mieltä.

    Sinä olet kyllä Sheena todella viisas. Olen sen monta kertaa huomannut.

    1Äänestä

  • Minun vauva kuume oli teinistä lähtien. Aina siihen asti että sain esikoisen. Ja kyllä todellisuudessa miehet voisi olla isiä yli 50v jälkeenkin. Itse totesin että 45v on viimeinen hetki kun olen valmis isäksi. Jos ei olisi ennen tuota ikää tullut, en olisi enää lasta halunnut. Enkä enää haaveile lisälapsista, se juna meni jo ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Minun vauva kuume oli teinistä lähtien. Aina siihen asti että sain esikoisen. Ja kyllä todellisuudessa miehet voisi olla isiä yli 50v jälkeenkin. Itse totesin että 45v on viimeinen hetki kun olen valmis isäksi. Jos ei olisi ennen tuota ikää tullut, en olisi enää lasta halunnut. Enkä enää haaveile lisälapsista, se juna meni jo ohi.

    Miehet voivat kyllä teoriassa saada lapsen iäkkäänäkin, mutta käytännössä todennäköisesti eivät, tai ei ehkä kannattaisi.

    Mies tarvitsee lisääntyäkseen lisääntymiskykyisen naisen kantamaan ja synnyttämään lapsensa, ja on harvinaista, että yli viisikymppinen nainen saisi lapsia. Itseään paljon nuorempaa naista lastensa äidiksi mies taas ei helpolla saa; pariskuntien osapuolten keskimääräinen ikäero kun on noin kaksi vuotta.

    Miehen hedelmällisyys ja kyky saada lapsia heikentyvät 35-ikävuoden jälkeen. Siittiöiden laatu ja määrä heikkenee, erektio- ja ejakulaatio-ongelmat yleistyvät, ja testosteronitasojen merkittävämpi lasku alkaa jo noin 30-vuotiaana.

    Lisäksi isän korkea ikä saattaa vaikuttaa haitallisesti sekä lapsen että äidin terveyteen. Nämä biologiset ja terveydelliset riskit johtuvat siitä, että miesten siittiöiden laatu heikkenee iän myötä, ja niihin kertyy enemmän uusia geenimutaatioita sekä epigeneettisiä muutoksia. Esim. raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden, kuten raskausdiabeteksen ja keskenmenon riski kasvaa, ja isän korkea ikä nostaa tilastollisesti lapsen riskiä sairastua mm. autismikirjon häiriöön, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön, skitsofreniaan, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, sydämen rakennevikoihin, tiettyihin syöpiin sekä luuston ja ruston sairauksiin.

    Eli miestenkään ei kannattaisi tuudittautua siihen uskoon, että lapsia voi hankkia "sitten joskus myöhemmin".

    Äänestä

Hauskoja aloituksia siihen nähden miten ne persumiehet ovat omia jälkeläisiään ja perhettään hoivanneet?
Tälläkin palstalla on jokin kuuluisampi savon persu joka on täysin epäonnistunut omassa perheidyllissään mutta antaa runsaasti valistusta meille tyhmille....?

AV

Äänestä

Enemmän miehet jauhavat siitä, miten vaimo/tyttöystävä/joku nainen tuli vahingossa raskaaksi hänelle eikä tehnyt aborttia ja valivali, joutuu maksamaan elatusmaksuja.

Ja toisaalta Suomessa on ehkä eniten lapsettomia naisiakin.

- Sheena

3Äänestä
  • Idioottien palstaöyhötys ei kerro mitään. Tuhansien hiljainen yksinäisyys ja kärsimys kertoo. Lue aloituksen tilastot

    Äänestä

  • Kautta aikainhan miehet ovat valittaneet ja naljailleet siitä, kuinka naiset vievät heiltä vapauden ja kahlitsevat perheheIvettiin.

    Tuota olen kuullut koko ikäni ja ymmärtänyt, että miehet eivät kertakaikkiaan halua lapsia. Nekin joilla on lapsia, ovat saaneet niitä naisen painostuksesta tai juurikin vahingossa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Idioottien palstaöyhötys ei kerro mitään. Tuhansien hiljainen yksinäisyys ja kärsimys kertoo. Lue aloituksen tilastot

    Luuletko tosiaan niin, ettei kukaan ole minkäännäköisessä vastuussa itsestään, omasta yksinäisyydestään ja ongelmiensa korjaamisesta? Sinä tai en edes minä emme voi tehdä muiden yksinäisyydelle yhtään mitään.

    Ja toisaalta: myös parisuhteessa, isonkin lapsikatraan kanssa voi tuntea olevansa hyvin yksinäinen. Ehkä jopa enemmän kuin moni sinkku. Tästä ei varmaankaan ole tilastoa, silti se on tosiasia ja siihenkin voi vaikuttaa ainoastaan itse, se yksinäisyyttä kokeva.

    Myös yksinhuoltajanaiset, vaikka heillä on lapsi/lapsia tuntevat itsensä todella yksinäiseksi, väsyneeksi, rasittuneeksi, stressaantuneeksi, unohdetuksi tai on jopa kiusattu/uhattu lasten isän taholta. Tai lasten isää ei vaan kiinnosta. Mutta sillä ei ole yhteiskunnassa mitään väliä eikä kukaan tee tutkimuksia, ei kysele kuulumisia. Yksinhuoltajanaisia on 85–87 prosenttia yksinhuoltajista (110 000-130 000 perhettä).

    - Sheena

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kautta aikainhan miehet ovat valittaneet ja naljailleet siitä, kuinka naiset vievät heiltä vapauden ja kahlitsevat perheheIvettiin.

    Tuota olen kuullut koko ikäni ja ymmärtänyt, että miehet eivät kertakaikkiaan halua lapsia. Nekin joilla on lapsia, ovat saaneet niitä naisen painostuksesta tai juurikin vahingossa.

    No niinpä. Jos miehet saavat lapsia, he valittavat, että heidät on pakotettu isiksi. Jos he taas eivät saa lapsia, niin heidät on pakotettu lapsettomiksi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Luuletko tosiaan niin, ettei kukaan ole minkäännäköisessä vastuussa itsestään, omasta yksinäisyydestään ja ongelmiensa korjaamisesta? Sinä tai en edes minä emme voi tehdä muiden yksinäisyydelle yhtään mitään.

    Ja toisaalta: myös parisuhteessa, isonkin lapsikatraan kanssa voi tuntea olevansa hyvin yksinäinen. Ehkä jopa enemmän kuin moni sinkku. Tästä ei varmaankaan ole tilastoa, silti se on tosiasia ja siihenkin voi vaikuttaa ainoastaan itse, se yksinäisyyttä kokeva.

    Myös yksinhuoltajanaiset, vaikka heillä on lapsi/lapsia tuntevat itsensä todella yksinäiseksi, väsyneeksi, rasittuneeksi, stressaantuneeksi, unohdetuksi tai on jopa kiusattu/uhattu lasten isän taholta. Tai lasten isää ei vaan kiinnosta. Mutta sillä ei ole yhteiskunnassa mitään väliä eikä kukaan tee tutkimuksia, ei kysele kuulumisia. Yksinhuoltajanaisia on 85–87 prosenttia yksinhuoltajista (110 000-130 000 perhettä).

    - Sheena

    PS Monet naiset ovat myös avioliitossa lastensa yksinhuoltajia. On varsin yleistä, että lapset ja koti jää naisen hoitoon.

    - Sheena

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Luuletko tosiaan niin, ettei kukaan ole minkäännäköisessä vastuussa itsestään, omasta yksinäisyydestään ja ongelmiensa korjaamisesta? Sinä tai en edes minä emme voi tehdä muiden yksinäisyydelle yhtään mitään.

    Ja toisaalta: myös parisuhteessa, isonkin lapsikatraan kanssa voi tuntea olevansa hyvin yksinäinen. Ehkä jopa enemmän kuin moni sinkku. Tästä ei varmaankaan ole tilastoa, silti se on tosiasia ja siihenkin voi vaikuttaa ainoastaan itse, se yksinäisyyttä kokeva.

    Myös yksinhuoltajanaiset, vaikka heillä on lapsi/lapsia tuntevat itsensä todella yksinäiseksi, väsyneeksi, rasittuneeksi, stressaantuneeksi, unohdetuksi tai on jopa kiusattu/uhattu lasten isän taholta. Tai lasten isää ei vaan kiinnosta. Mutta sillä ei ole yhteiskunnassa mitään väliä eikä kukaan tee tutkimuksia, ei kysele kuulumisia. Yksinhuoltajanaisia on 85–87 prosenttia yksinhuoltajista (110 000-130 000 perhettä).

    - Sheena

    Tuota yksinhuoltajatilastoa vääristää hieman se, että siihen lasketaan myös yhteishuoltajuudet, joissa lapsi on vain kirjoilla äidin luona, mutta vuorottelee asumista molempien vanhempien luona. Esim minäkin kuulun tuohon tilastoon, vaikka en ole yksinhuoltaja sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Äänestä

Miehet kuvittelevat, että voivat siirtää tuota lasten hankkimista hamaan tulevaisuuteen ja havahtuvat sitten nelikymppisinä siihen, että se mahdollisuus meni sitten ohi. On hyvin harvinaista, että mies(kään) saa enää esikoistaan yli nelikymppisenä. Valtaosalla lapsettomiksi jääneistä suomalaisista miehistä on aiemmin elämässään ollut sellainen parisuhde, jossa niitä lapsia olisi voinut hankkia. Hyvin usein jopa niin, että nainen olisi jo lapsia halunnut ja ero onntullut juuri siksi, ettei mies ole "vielä" halunnut. Yhteensopimattomat lapsitoiveet on yksi suurimmista noin kolmekymppisten erojen syistä. Itsekin tunnen suuren joukon miehiä, joille on käynyt juuri kuvaamallani tavalla.

4Äänestä
  • Mjaa, itse en ole siihen sortunut koska olen jakanut geenejäni jo kolmeen neljään geenistöön. Ja kyllä täytyy sanoa että niin myös tulisi kai tehdä jos haluaisi varmistaa eri geenien yhteen sopivuuden.

    Tästä ei sen enempää.

    AV

    Äänestä

  • Pelkkää pelokkaiden miesten copea ja öyhötystä

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mjaa, itse en ole siihen sortunut koska olen jakanut geenejäni jo kolmeen neljään geenistöön. Ja kyllä täytyy sanoa että niin myös tulisi kai tehdä jos haluaisi varmistaa eri geenien yhteen sopivuuden.

    Tästä ei sen enempää.

    AV

    No jos pelkkä geenien jakaminen on toiveena niin siitä vaan. Samaan lopputulokseen tosin pääsisi, jakaen vähäisempiä psykologisia vaurioita esim. sukusoluja. Pelkän geenien jakamisen kannalta rikkinäisten perheiden tehtailu on melko älyvapaata touhua.

    3Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Siis esim. sukusoluja luovuttamalla.

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    No jos pelkkä geenien jakaminen on toiveena niin siitä vaan. Samaan lopputulokseen tosin pääsisi, jakaen vähäisempiä psykologisia vaurioita esim. sukusoluja. Pelkän geenien jakamisen kannalta rikkinäisten perheiden tehtailu on melko älyvapaata touhua.

    Nyt viimeistään pitäisi päästä perheiden rikkinäisyyden käsityksestä.

    - Sheena

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nyt viimeistään pitäisi päästä perheiden rikkinäisyyden käsityksestä.

    - Sheena

    Hmm...olen omassa elämässäni tullut siihen lopputulokseen missä kahden eri ihmisen lopputulos voi olla paljonkin toisistaan eroavia.
    Itse olen yhtälössä osapuolena, mutta vain toinen vaihtuu.

    Viimeisimmän kanssa olen vähän ihmeissäni koska en ole tunnistanut omaavani geeniperimistöä suhteessa älyköt.
    Se on tuosta toisesta osapuolesta kiinni, vaikka ovathan lapseni yleisesti hyvin pärjänneet mutta silti tämä viimeisin on kympin tapaus. Ei heikkouksia.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nyt viimeistään pitäisi päästä perheiden rikkinäisyyden käsityksestä.

    - Sheena

    Jos ihminen itse, esim. lapsi kokee perheensä rikkinäiseksi, niin kuka sinä tai kukaan muukaan olet sitä kieltämään?

    Äänestä

Kiinassa sekä Afganistanissa on enemmän lapsettomia miehiä kuin on Suomessa.

Omalta osaltani totean etten ole milloinkaan halunnut saattaa tähän maailmaan uusia ihmisiä sillä Jumala ( minä ) ei sallisi sellaista kohtaloa kenellekkään pikkulapselle jotta tähän maailmaan syntyisi oman himoni seurauksena. Otan osaa uusien ihmisten kohtalolle kun ovat tähän maailmaan ilman omaa syytänsä syntyneet.

Äänestä
  • Mielestäni ihmisillä on vain yksi takoitus, mitä se sitten kenellekin merkitsee.

    AV

    Äänestä

  • Mukavaa lukea että palstalla sattuu olemaan muitakin valaistuneita persoonia itseni lisäksi :). Maalaisjärkeä. Enemmistö vaeltaa kuin npc:nä jossain unitilassa. Tai ehkä he vain turtuvat meitä helpommin tämän maailman hul-luuteen, kunnes mikään ei tunnu enää missään. Mä tiiän yhen tyypin joka tuli isäks ja tuntui että se oli pikemmin sen vaimonsa idea. Sit mä tiiän yhen toisen ketkä sai selvästikin yhteisen vahinkolapsen ja asuvat erillään. Suorastaan ku-vottavaa 🤮. -💊-.

    Äänestä

Mutta onhan meillä esim sellanen työelämä, että lapsettomana on vaikee toimia. Että se suunniteltu niin, että voi illat ja viikonloput peuhata lasten kanssa. Mutta lapseton ei voi noita mitenkä hyödyntää, vaan pitäs olla vaikka puoli vuotta töitä putkeen ja sitten puoli vuotta vapaata. Vois vähän kierrellä maailmaa.

1Äänestä
  • Sinulla on sairas ajatusmaailma ja toivottavasti huomioit mitä nyt kerron.
    Lapsilla oli vasta syysloma, mutta vanhemmille sitä ei ole luotu. Mistä otat lomapäivät? Päättäjät ovat mielestäni yhtä aivottomia(anteeksi luonnehdinta) mitä sinä olet!

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinulla on sairas ajatusmaailma ja toivottavasti huomioit mitä nyt kerron.
    Lapsilla oli vasta syysloma, mutta vanhemmille sitä ei ole luotu. Mistä otat lomapäivät? Päättäjät ovat mielestäni yhtä aivottomia(anteeksi luonnehdinta) mitä sinä olet!

    AV

    No meillä kansanterveystieteissä opetettiin että sairaudet voi parantaa. Tai no ei kaikkia, mutta sitten ne tappaa.

    No sitähän mä oon yrittäny sanoo, että lomat pitäs olla samaan aikaan. Ennen syysloma oli neljä päivää. Siihen pysty käyttään pari pekkasta ja lomat oli samaan aikaan. Samaten syssyllä koulut alkoi myöhemmin. Eli vanhemmilla oli mahdollisuus viettää lomaa samanaikaisesti. Koska käytännössä lomia pidetään työpaikoilla kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Nyt kun lomat on työpaikoilla siirtyny enempi elokuulle, niin koulun alotusta on aikaistettu, niin aiheuttaahan se harmia perheissä.

    Siis ihan hyvin voisin olla töissä syysloman aikaa vielä ja sijaistaa perheellisiä. Sen jälkeen lähtee etelään. Mutta jotenki mun pitäs iteki päästä nauttiin työn tuloksista. Mä kun en niitä voi jättää kellekä perinnöksi. Lapsettomat ihmiset kun kuitenki on aina vähän hukassa, niin mä oisin mieluummin hukassa jossaki lämpimässä.

    1Äänestä

  • Lait pitäis päivittää. Työelämän lait pitäis säätää siten että yksikään ihminen ei sais olla työttömänä jotain tiettyä kuukausimäärää enempää putkeen. Ja sitten sen pitäis saada olla duunissa minimissään joitakin kuukausia ennen seuraavaa työttömyysjaksoaan.

    Siks kausien pitäis olla tarpeeksi pitkiä jotta sais ansaittua mukavasti fyrkkaa ja ettei syrjäytyisi niin voimakkaasti. Mutta sen sijaan me ollaan kaikki vain oman "onnemme" nojassa, hyljeksittyinä, unohdettuina, maahan painettuina. Missä lähimmäisenrakkaus ja toisista välittäminen? MISSÄ!?! -💊-.

    Äänestä

Rakkaus kantaa aina, on elämä vaan se verran helppoa.
Jos rakkautta ei ole, se on sitten se toinen kysymys ,miksi niin olisi?!

AV

Äänestä
  • Jaa, senkö tähden sinulla on jälkikasvua useiden eri naisten kanssa ja silti elät yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jaa, senkö tähden sinulla on jälkikasvua useiden eri naisten kanssa ja silti elät yksin.

    Hauska kommentti, tänään vein nuorimman treeneihin ja teen sitä lähes jokainen päivä. Vanhemmat lapseni pitävät yhteyttä viikottain, en heitä kyllä halua samaan asuntoon...tuskin itsekään sitä haluaisivat.

    Mitäs sä nyt oikein boomaat? Omaa pahaa oloasi vai mitä?

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hauska kommentti, tänään vein nuorimman treeneihin ja teen sitä lähes jokainen päivä. Vanhemmat lapseni pitävät yhteyttä viikottain, en heitä kyllä halua samaan asuntoon...tuskin itsekään sitä haluaisivat.

    Mitäs sä nyt oikein boomaat? Omaa pahaa oloasi vai mitä?

    AV

    Mieti omaa käytöstäsi, miten keuhkoat Jerolle täysin syyttä.

    Yhden lapsesi kasvatukseen ja elatukseen, mitä neljästäkö, olet osallistunut, ja olet vuosituhannen faija? Wuhuu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Mieti omaa käytöstäsi, miten keuhkoat Jerolle täysin syyttä.

    Yhden lapsesi kasvatukseen ja elatukseen, mitä neljästäkö, olet osallistunut, ja olet vuosituhannen faija? Wuhuu.

    Olet aivoton, kuten suurinosa jotka luulevat etteivät vanhemmat joudu ottamaan jo palkatonta lomaa lastensa lomien ajaksi? Suomi on jo unohtanut sen ettei lapsille voi antaa enempää lomia mitä heidän vanhemmille olisi luvattu?! Stypid idiot!

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet aivoton, kuten suurinosa jotka luulevat etteivät vanhemmat joudu ottamaan jo palkatonta lomaa lastensa lomien ajaksi? Suomi on jo unohtanut sen ettei lapsille voi antaa enempää lomia mitä heidän vanhemmille olisi luvattu?! Stypid idiot!

    AV

    Syyslomat ovat jo vanha keksintö. Ei lapsen syylomaan ole aiemminkaan vanhempien lomia tarvita. Sä vain olet kasvattanut kakarasi sellaiseksi, ettei se pärjää hetkeäkään yksin, eikä sen tekemisiin voi luottaa, jos sen jättäisi yksin. Avuton kakara.

    3Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet aivoton, kuten suurinosa jotka luulevat etteivät vanhemmat joudu ottamaan jo palkatonta lomaa lastensa lomien ajaksi? Suomi on jo unohtanut sen ettei lapsille voi antaa enempää lomia mitä heidän vanhemmille olisi luvattu?! Stypid idiot!

    AV

    Syysloma on historiallinen jäänne maatalousyhteiskunnasta. Sen alkuperäinen nimi oli perunannostoloma, sillä silloin lapset ja nuoret matkasivat kotitiloilleen auttamaan vanhempiaan sadonkorjuutöissä. Varsinainen lomailuhan tässä ei ole ollut siis tarkoituksena, ei lapsilla eikä aikuisilla.

    Voithan koittaa tehdä vaikka kansalaisaloitteen tämän(kin) loman poistamiseksi nykyään turhana. Lapset olisivat varmaan innoissaan.

    Jero on fiksu jätkä, toisin kuin eräät.

    Äänestä

Minä olen lapseton vaikka olin aviossa . Kuitenkaan en koe olevani mitään tai ketään vailla . Kauhistuttaisi ajatus että kersa joutuisi huolehtimaan raihnaisen /höperön toiminnoista tai olisin muutoin vaivaksi . Olen onnellinen yksinäinen .

Äänestä

Joillekin se on niin kipeä aihe, ettei siitä pysty puhumaan ääneen. Kunnioitetaan sitä.

Äänestä

Eikös se ole periaatteessa hyvä juttu, että suurin osa on lapsettomia. Silloin kaikilla lapsilla on edes isä, joka tarjoaa geenien parhaimmistoa.

Äänestä

Lapseton mies on tavis mies joka ei kelpaa tavis naisille. Jos ei saa parisuhdetta niin ei saa lapsiakaan. Suomessa tavis miehet ei kelpaa tavis naisille.

Äänestä

Ihan jos perhebarometrin tuloksiin peilataan niin sanoisin että hyvin suuri vaikutus on sillä kuinka turvattuna tulevaisuus nähdään. Tämä taas peilaa hyvin pitkälle työelämäkysymyksiin.

Tuohon kyselytutkimukseen jossa todettiin että noin puolella syyt ovat taloudelliset niin miksi tuollainen ajatusmalli miehenä elättäjän roolissa oikein kumpuaa; onko se vain miesten omaa ajatusta vai ulkoa tulevaa painetta.

Eikä tuo nuorten miesten realiansioiden suuri jyrkkeneminen suhteessa naisten ansioihin varmaankaan tilannettta auta.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3d278129-510e-4548-b8b7-d47236257401

https://www.hs.fi/visio/art-2000012269031.html

Äänestä

Voihan lapsettomuus olla todella arka aihe monelle. Sen takia asiasta voi olla vaikea puhua, eikä ainakaan ole helppoa alkaa kyselemään keneltäkään asiasta.

Olisi silti tärkeää, että asiasta saisi puhuttua edes jonkun kanssa, jos lapsettomuus murehdituttaa. Jo pelkkä asiasta puhuminen saattaa helpottaa ahdistusta merkittävästi. On iso asia, jos haluaisi lapsia, mutta niitä ei syystä tai toisesta ole saanut. Sitä on lupa surra, se saa sattua ja se saa aiheuttaa monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Erityisesti miesten pitäisi opetella puhumaan enemmän asioistaan, tunteistaan. Kaiken sisälle patoaminen ei tee ihmiselle hyvää.

Äänestä
  • No onhan se lapsettomuus elämän suurin murhe. Mutta se ei murehtimalka parane. Tärkeintä löytää se oma juttu. Ja se ei useinkaan oo työ. Siis voi olla mutta varauksella. Ettei tuu lopputulemiin sellanen olotila, että on koko elämänsä tuhlannu muitten eteen.

    Elätusavuthan menee jälkipolvelle, eli se on eräänlainen sijoitus tulevaan. Työ ei sitävastoin oo koskaan sijoitus, vaan se raha mitä sieltä tulee, niin on katoovaista. Tietenki se osuus on tärkee, että saa syödäkseen, mutta suurin osa ei.

    1Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    No onhan se lapsettomuus elämän suurin murhe. Mutta se ei murehtimalka parane. Tärkeintä löytää se oma juttu. Ja se ei useinkaan oo työ. Siis voi olla mutta varauksella. Ettei tuu lopputulemiin sellanen olotila, että on koko elämänsä tuhlannu muitten eteen.

    Elätusavuthan menee jälkipolvelle, eli se on eräänlainen sijoitus tulevaan. Työ ei sitävastoin oo koskaan sijoitus, vaan se raha mitä sieltä tulee, niin on katoovaista. Tietenki se osuus on tärkee, että saa syödäkseen, mutta suurin osa ei.

    Eihän murehtiminen sinänsä auta, mutta jos lapsettomuus on kova paikka, sitä saa myös surra ja murehtia. Jollei anna tunteiden tulla ja käsittele niitä, voivat ne jäädä haitallisella tavalla vaikuttamaan koko elämään.

    Olet oikeassa siinä, että on hyvä löytää se oma juttu, onpa se sitten mikä vain. Se voi olla myös työ. Joillekin työ on merkityksellistä ja tuo elämään sisältöä. Sieluaan työlle ei kannata antaa vaan panostaa mieluummin muihin asioihin elämässä.

    Äänestä

  • Alette kirjoitti:

    Juu nuin on. Ne asiat pitää puhua auki. Ja ite oisin kyllä vaömis kuunteleen.

    Ehkä oon kuitenkin liian kova tyrkyttää näitä omia ajatuksia, etten sittenkää iha siihen tehtävään sopis.

    Oisko joku ryhmä juttu siihen paras.

    Oikeastaan kuka tahansa, joka osaa antaa tilaa toiselle ihmiselle kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan, kävisi tähän tarkoitukseen. Välttämättä sellaista ei aina löydy lähipiiristä tai kokee muuten vaan vaikeaksi jutella liian tutuille. Silloin voi kääntyä esim ammattilaisen puoleen. Joskus on helpompaa kertoa asioistaa täysin ventovieraalle.

    Äänestä

Poistettaisiin naisilta kela etuudet niin alkaisi syntyvyys nousemaan .

Äänestä
  • Että elättäjäksi haluat ryhtyä? Vähän epäilen.

    Äänestä

En uskonut tätä todeksi, mutta totta se on.

35- vuotiaista miehistä tosiaankin puolet on lapsettomia. Voi tsiisus mikä määrä!

Äänestä
  • No tän päivän hesarissa oli juttua. Yhysvalloissa missä myös syntyvyys on huono. Niin korkeesti koulutetut on alkaneet taas haaveileen suurperheestä. Ja etenki yrittäjät on kunnostautunu.

    Mistä vertailtiin suomeen, jossa myös havaittiin lestaadiolaisilla seuduilla yritettävän enemmän. Ei kuitenka tiedetty kumpi johtaa kumpaan. Yrittäjyys lastenhankintaan vai päinvastoin.

    Ja sitten vielä sellanen erikoisuus amerikoista, että synnyttäminen saattaa maksaa kymmenentuhattakin. Että hurjia hintoja siellä.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    No tän päivän hesarissa oli juttua. Yhysvalloissa missä myös syntyvyys on huono. Niin korkeesti koulutetut on alkaneet taas haaveileen suurperheestä. Ja etenki yrittäjät on kunnostautunu.

    Mistä vertailtiin suomeen, jossa myös havaittiin lestaadiolaisilla seuduilla yritettävän enemmän. Ei kuitenka tiedetty kumpi johtaa kumpaan. Yrittäjyys lastenhankintaan vai päinvastoin.

    Ja sitten vielä sellanen erikoisuus amerikoista, että synnyttäminen saattaa maksaa kymmenentuhattakin. Että hurjia hintoja siellä.

    Se voi vielä tulla Suomeenkin maksulliseksi. Jenkkejä matkitaan yhä enemmän.

    Äänestä

Suurin syy näytti kyselyn mukaan olevan, ettei halua lapsia. Eli pääsyy VELA. Silloinhan sitä on turha surkutella, kuin korkeintaan yhteiskuntarakenteiden muuttumisen kannalta.

Lapsien puute aiheuttaa tulevaisuudessa myös aikuisien puutteen eli niiden jotka muodostaa yhteiskuntia.

Äänestä
  • Sitten vielä sekin, että vaikka mies haluaisi lapsia mutta naiskumppani ei halua, niin kyllä se yleensä naisen mukaan menee. Ei miehen.

    Äänestä

  • No näin rakennusalan ihmisenä näkyy jo. Ei täällä päin juurika tarvita uusia asuntoja. Koulurakentamista toistaseks riittää, kun pieniä kouluja suljetaan ja yhdistetään entisiä ylä ja ala asteita. Pedagogisessa mielessä ihan järkevää. Mutta yhteiskuntarakenteen kannalta taantuvaa.

    Moni ei tuu aatelleeks, että lasten loppuminen ei tarkota vain lasten loppumista vaan koko yhteiskunnan. Hyvä esimerkki toi mun kämppä. Lapset katos pihapiiristä viimesten 15 vuoden aikana. Mutta nyt pysähty myös asuntokauppa. Kukaan ei yksinkertaisesti tarvi asuntoa. Perikunnat myyneet kymppitonnilla kolmioita. Meillä nyt jonkinlaista toivoo on kun työttömyys on niin alhainen. Mutta hyvä työllisyystilanne voi kertoo myös väen vähäisyydestä. Pian loppuu yrityksetkin jos eivät saa uutta työvoimaa.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    No näin rakennusalan ihmisenä näkyy jo. Ei täällä päin juurika tarvita uusia asuntoja. Koulurakentamista toistaseks riittää, kun pieniä kouluja suljetaan ja yhdistetään entisiä ylä ja ala asteita. Pedagogisessa mielessä ihan järkevää. Mutta yhteiskuntarakenteen kannalta taantuvaa.

    Niin se vaikuttaa kaikkeen dominoefektinä. Se on selvä. Kohta on ylitarjontaa tai voi ollakin jo jossakin päin asunnoista.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    No näin rakennusalan ihmisenä näkyy jo. Ei täällä päin juurika tarvita uusia asuntoja. Koulurakentamista toistaseks riittää, kun pieniä kouluja suljetaan ja yhdistetään entisiä ylä ja ala asteita. Pedagogisessa mielessä ihan järkevää. Mutta yhteiskuntarakenteen kannalta taantuvaa.

    Moni ei tuu aatelleeks, että lasten loppuminen ei tarkota vain lasten loppumista vaan koko yhteiskunnan. Hyvä esimerkki toi mun kämppä. Lapset katos pihapiiristä viimesten 15 vuoden aikana. Mutta nyt pysähty myös asuntokauppa. Kukaan ei yksinkertaisesti tarvi asuntoa. Perikunnat myyneet kymppitonnilla kolmioita. Meillä nyt jonkinlaista toivoo on kun työttömyys on niin alhainen. Mutta hyvä työllisyystilanne voi kertoo myös väen vähäisyydestä. Pian loppuu yrityksetkin jos eivät saa uutta työvoimaa.

    Yhteiskunta vaan korvautuu toisenlaisella, sellaisella joka sopii jäsenilleen paremmin.

    Äänestä

Eiku se miehen raakile arvottaa ja mittaa
sillä OMIA SAAVUTUKSIA.

Ei se käsitä mitä
lastenteko ja perheen arki tarkoittaa.

Vaan … halutaan

1Äänestä

Avauksessa "23.10.2026 klo 11.16" on linkki YLEn sivulle, jossa yläreunassa lukee, että "Artikkeli on yli 3 vuotta vanha ".

Äänestä
  • No mutta parempi sekin kun kolmekymmentä tai kolmesataa. Me jouduttiin terveystieteissä käsittelee kolmetuhatta vuotta vanhoja asioita.

    Äänestä

Miksi lapsettomuus koetaan huonommuudeksi? Miksei lapseton voisi olla yhtä arvokas kuin lisääntynytkin? Ei kukaan ole toista väittänyt, kuin tahtomattaan lapsettomat itse. Kyse on heidän heikosta itsetunnosta että he eivät ole riittäviä tämän maailman päähäntaottujen normien mukaan. Maaliman mamanipuloimia narustavedeltäviä marionettinukkeja.🤷‍♀️

Äänestä
  • Mutta lapsetonkin haluaa toteuttaa itseensä. Tarvii sen nelipäiväsen työviikon. Kun ei lapseton sitä rahaa niin paljoo tarvi, vaan aikaa omille projekteille. Ja voihan niitä työpäiviä venyttää tarvittaessa, kun ei tarvi mennä hakeen lapsia päiväkodeista. Perjantai pitää olla vapaa.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    Mutta lapsetonkin haluaa toteuttaa itseensä. Tarvii sen nelipäiväsen työviikon. Kun ei lapseton sitä rahaa niin paljoo tarvi, vaan aikaa omille projekteille. Ja voihan niitä työpäiviä venyttää tarvittaessa, kun ei tarvi mennä hakeen lapsia päiväkodeista. Perjantai pitää olla vapaa.

    Näinpä. Kun ei keskity ' mukamas 'huonoihin 'puoliin vaan hyviin, niin ehkä se onkin se juttu.🤷‍♀️

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20052231

Villen kavereista yli puolella on lapsia. Lapsettomien kavereidensa kanssa hän ei ole puhunut lapsettomuuden syistä.

Villen mielestä lapsettomuudesta puhuminen on ehkä siksi vaikeaa, koska se mielletään yhä tabuksi.

– Ehkä yhteiskunnassa ajatellaan, että lapsettomuus on niin surullinen asia, ettei siitä voi puhua avoimesti. Voi myös olla, että luullaan sen olevan ihmisten jonkinlaista heikkoutta tai saamattomuutta. Itse en sitä niin miellä: se on yksi elämänvaihe, joka tulee tai ei tule.

Voit keskustella lapsettomuudesta ja syntyvyydestä tiistaihin 3. lokakuuta saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu