Professori Posso Pasasen paluu

Posso oli rakentanut identiteettinsä vankan valheen varaan. Hänen mukaansa hänen nuoruutensa oli kulunut hämärissä yliopistokirjastoissa, joissa hän oli suorittanut peräti viisi kuvitteellista tohtorintutkintoa suoraan laudaturilla. Erityisen ylpeä Posso oli ajastaan Jyväskylän yliopiston legendaarisena professorina.

"Minä opetin heille kaiken", Posso tapasi korskua paikallisen huoltoaseman kahvipöydässä, pyyhkien sokerikuorrutetta rinnuksilleen. "Luennoin kvanttifyysikoille siitä, miten omena tippuu puusta ylöspäin, ja suomen kielen laitokselle opetin kokonaan uusia kirjaimia. Rehtorikin sanoi aina, että 'Posso, sinä olet tämän laitoksen valo'. Eivät pärjänneet ilman minua."

Todellisuudessa Posson akateeminen ura Jyväskylässä oli rajoittunut siihen, kun hän oli vuonna 1994 eksynyt yliopiston päärakennuksen vessaan etsiessään ilmaisia kahvikupillisia ja tullut poistetuksi vahtimestarin toimesta takapihalle. Mutta Posson päässä tämä oli kääntynyt monivuotiseksi kunniaprofessuuriksi.

Lopulta Posson nerous kävi kuitenkin liian raskaaksi hänen omalle pääkopalleen. Akateemisen stressin (eli jatkuvan valehtelun ja tyhjäntoimittamisen) uuvuttamana hän totesi, että oli aika siirtyä "huippueläkkeelle". Tällaisen erikoislaatuisen neron eläköityminen ei tietenkään voinut tapahtua Kelan tavallisten lomakkeiden kautta. Ei, siihen tarvittiin lääketieteellistä huippuosaamista, sillä Posson tila oli diagnosoitu virallisesti "täydelliseksi latvalahoudeksi".

Prosessi oli spektaakkeli. Ensin Posson otti vastaan valtakunnan johtava huippulääkäri. Tämä valkoiseen takkiin pukeutunut auktoriteetti tutki Posson aivotoimintaa ja totesi hämmästyksekseen, että Posson pääkopassa kaikui vain ontto tuulen humina ja satunnainen possomunkin rasvainen loiske. "Tämä on lääketieteellinen ihme", huippulääkäri totesi vakavana. "Mies on täysin latvalaho, mutta kykenee silti nostamaan rahaa." Huippulääkäri raapusti nimensä paperiin ja myönsi Possolle tämän ansaitseman "huippueläkeen".

Mutta akateeminen byrokratia vaati vielä sinettinsä. Koska Posso väitti olleensa Jyväskylän yliopiston kantava voima, asiakirjaan tarvittiin yliopiston omat asiantuntijat. Niinpä paperin eteen istutettiin Jyväskylän yliopiston kolme erikoislääkäriä – jotka olivat todellisuudessa yliopiston lääketieteellisen historian kurssilta lainattuja, pölyttyneitä professoreita.

Ensimmäinen erikoislääkäri katsoi Possoa, pyöritti päätään ja allekirjoitti paperin todeten: "Kliinisesti katsoen potilaan älykkyysosamäärä vastaa keitettyä perunaa. Allekirjoitan."
Toinen erikoislääkäri tutki Posson väitteitä opettajahistoriasta ja lisäsi nimensä alle: "Mies luulee olevansa Aristoteles, vaikka ei erota aakkosia aamupalasta. Eläke on ainoa keino pelastaa yliopiston maine. Allekirjoitan."
Kolmas erikoislääkäri vain huokaisi syvään, leimasi paperin ja kirjoitti: "Lääketiede on voimaton tämän tason latvalahouden edessä. Päästetään se eläkkeelle ennen kuin se alkaa luennoida minulle. Allekirjoitan."

Näin Posso Pasanen saavutti elämänsä huipentuman. Hänestä tuli virallisesti sertifioitu, kolmen erikoislääkärin ja yhden huippulääkärin allekirjoittama huippueläkeläinen. Nykyään hänet voi tavata Pähkinävuoren Litukalta, missä hän esittelee kaikille vastaantulijoille hieman rasvatahraista eläkepäätöstään ja selittää ummet ja lammet siitä, kuinka Jyväskylän yliopisto on edelleen kriisissä, koska heidän paras "professorinsa" pakotettiin viettämään ansaittuja latvalahopäiviään.