En tarkoita teitä, jotka elätte vieraina ja muukalaisina tämän maan päällä lihanne ristiinnaulinneina synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä uskoen.
Tarkoitan mm. seuraavia vl-kristityn nimeä kantavia ihmisiä, joilla on nimi, että elätte, mutta olette kuolleita:
- lapselle seksuaalisia tekoja tehneet
- tqlousrikolliset
- alkoholinkäyttäjät
- televisionomistajat
- ehkäisyä muista kuin terveydellisistä syistä käyttävät
- roskaohjelmia (mm. porno, saippuasarjat, väkivalta, kauhu) tietokoneiltaan ja kännyköiltään katsovat
Olkaa ahkeria, rukoilkaa itsellenne Jumalan mielen mukaista murhetta synneistänne, jotta voisitte katua syntejänne ja olisi jotain, mistä teidät oikeasti voitaisiin päästää. Oikeasti jos seuroissa saarnataan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi, te kuulette sen: Jeesuksen nimessä ja veressä kaksinaismoralistinen kaksoiselämännne julistetaan luvalliseksi.
Ei voi mitään, että ainakin osa tämän palstan väestä tarvitsee lakia ennen evankeliumia - siis uuden heräyksen.
Tarkoitan mm. seuraavia vl-kristityn nimeä kantavia ihmisiä, joilla on nimi, että elätte, mutta olette kuolleita:
- lapselle seksuaalisia tekoja tehneet
- tqlousrikolliset
- alkoholinkäyttäjät
- televisionomistajat
- ehkäisyä muista kuin terveydellisistä syistä käyttävät
- roskaohjelmia (mm. porno, saippuasarjat, väkivalta, kauhu) tietokoneiltaan ja kännyköiltään katsovat
Olkaa ahkeria, rukoilkaa itsellenne Jumalan mielen mukaista murhetta synneistänne, jotta voisitte katua syntejänne ja olisi jotain, mistä teidät oikeasti voitaisiin päästää. Oikeasti jos seuroissa saarnataan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi, te kuulette sen: Jeesuksen nimessä ja veressä kaksinaismoralistinen kaksoiselämännne julistetaan luvalliseksi.
Ei voi mitään, että ainakin osa tämän palstan väestä tarvitsee lakia ennen evankeliumia - siis uuden heräyksen.
Vastaukset 214
Vanhimmat
Vain muutama veli tehnyt parannuksen, katunut ja pyytänyt anteeksi tekojaan
Suurin osa jatkaa jumalatonta herjaamistaan.
Pahimmat herjaa apostoli Paavalia.
Heistä ei ole mitään toivoa.
Missä kohtaa Raamatussa tuomitaan pedofiilit? Aviottomat lapset kyllä tuomitaan kymmenenteen polveen (???) että sikäli. (5. Mooseksen kirja 23:2)
5. Moos 23:2 käsittelee kylläkin kuohittuja eunukkeja, jollainen etiopialainen hoviherra (Apt. 8:27) oli ja kristilliseen seurakuntaan hän kelpasi eunukkinakin (Apt. 8:36-38).
Raamatussa ei mainita lapseen kajoamisesta sellaisenaan, mutta on varmaa, että kristityt pitivät sitä alusta alkaen syntinä. Didakhessa kirjoitetaan pederastiasta: älä turmele lapsia. Se usein yhdistetään antiikin maailmassa yleiseen poikalasten hyväksikäyttöön (pederastiaan), mutta alkukielen sana pais (lapsi) on sukupuolineutraali. Myös useat kirkkoisät (mm. Justianus Marttyyri ja Klemens Aleksandrialainen) ovat kirjoituksissaan tuominneet myös tyttölasten turmelemisen, poikalasten turmelemisen ohella.
Itse Raamatussa Matt. 18:6 varoittaa myllynkiviuhalla pahentamasta lapsia. Ylipäätään huorinteon tuomitsevat raamatunkohdat tuomitsevat kaikki muut seksisuhteet kuin avioliittoon kuuluvan yhdyselämän. Myös väkivaltaisuus tuomitaan useissa kohdissa Raamattua, mm. 2. Tim. 3:4, ja ainakin nykyään seksuaalisen lapseen kajoamisen tiedetään vahingoittavan lasta, vaikka se ei tapahtuisikaan pakottaen. Psalmin 11:5 mukaan Jumala vihaa niitä, jotka rakastavat väkivaltaa (suomenkielisissä käännöksissä vääryyttä, mutta heprean chamas kirjaimellinen merkitys on nimenomaan väkivalta). Tästä seuraa, että Jumala vihaa lapselle seksuaalista väkivaltaa tekevää, ja myös väkivaltaviihdettä rakastavia.
Vaikka siis Raamatussa ei mainitakaan suoraan lapseen kajoamista, myös Raamatussa on useita syntejä (lapsen pahentaminen, huoruus ja väkivalta), joihin lapseen kajoaminen sisältyy.
Muitakin löytyy:
- avioeron ottaneet
- eronneena uudelleen avioituneet
Asumusero vaikean riitaisuuden tai väkivallan uhan vuoksi on hyväksyttävää, mutta tavoitteena on sopia ja palata yhteen, kun molempien nuppi on kunnossa. Myöskään jätetty ei tee jätetyksi joutuessaan väärin. Myös tilanne, jossa toinen pettää tai jopa avoimesti teot tunnustaen tekee huorin, mutta ei jätä puolisoaan, eikä pyytele anteeksi tai voi muodollisesti pyydellä, mutta ei muuta toimintaansa, on mielestäni pätevä peruste asumuserolle, vaikka huoruudessa elävä puoliso ei itse haluaisi erota.
Katumus synnistä on tärkeää, eroja ennen kuitenkin on usein kaduttu ja annettu anteeksi, ja ei kuitenkaan annettu anteeksi ja kaduttu kuitenkin vain jotain osaa riitoja, koska asiathan eivät ole mustavalkoisia. Näkemyserot puolisoiden välillä ovat yleensä suurimmaksi osaksi sovittamattomia, niiden kanssa on vain opittava elämään ilman, että riitely menee piikittelyksi, sarkasmiksi, räpätykseksi, moittimiseksi, haukkumiseksi, solvaamiseksi, huutamiseksi jne.
Avioero on syntiä ja eronneena uudelleen avioituminen on syntiä. Jos niissä elää ja kulkee seuroissa ilman totista katumusta ja parannusta, on armonvaras.
Onko oikein pitää salasuhdetta tai jopa pariakin avioliiton ulkopuolella? Näitä on ikävä kyllä tullut esille montakin tapausta? Ei uskovilla tämä yleensä tarkoittaa eroa, mutta ilmeisesti lestadiolaisilla se on hyväksyttävää.
Ei ole hyväksyttävää, se on syntiä ja hävytöntä kaksoiselämää, jos on totta.
alotus on srkn teko äly botin tekemä
kieliopilliaesti oikein kirjoitettu teksti todistaa ettei kyseessä ole ihminen vaan botti
luiltavimmmin chatgpt
Ei ole, olen lihaa ja verta enkä edes käyttänyt tekoälyä avauksen kirjoittamiseen. Lisäksi SRK tuskin huutaisi uutta heräystä uudenheräyksen eriseurasta johtuen. Osalla palstan vl-kristityiksi itsensä esittelevistä tilanne taitaa kuitenkin oikeasti olla niin vakava, ettei riitä enää jalkojen pesu, vaan pitäisi kylkeä kokonaan uudelleen. Voihan toki olla, että eivät oikeasti ole olleet enää vuosiin vl:ia, mutta esiintyvät sellaisina täällä, tai jopa niinkin, että eivät ole koskaan oikeasti olleetkaan vl:ia. Mutta jos ovat vl:ia ja elävät mm. avauksessa mainittujen syntien luvallisuudessa, siitä ei viimeisellä tuomiolla hyvä heilu
Niinhän se on – hyvä huomio.
Tekoälyt (kuten ChatGPT ja muut isot kielimallit) viljelevät juuri tuollaista ajatusviivaa aivan jatkuvasti virkkeiden loppuun, kun ne haluavat lisätä jonkun terävän tiivistyksen tai selvennyksen tyyliin "... – siis uuden heräyksen".
Se on itse asiassa yksi tyypillisimmistä tekoälytekstin merkeistä: tekoäly rakastaa käyttää ajatusviivoja ja kaksoispisteitä selittävien sivulauseiden tai loppuhuipennusten rakentamiseen. Joten jos se teksti on koneen generoima, tuo viiva on siinä kyllä täysi osuma ja suora merkki siitä tyylistä.
chatgpt on yksi niisyä rikollisista teko älyistä koten jos srk jotakin saa omiin rikoksiin läytettyä se on ainut teko äly malli
lestadiolaisuus ei ole kristin usko teko älyt tietävät sen
suurin osa rikollisista teksteistä on rikollisen lestadiolaisten chatgptllä kirjoyettuja tekstejä
tekoälyavustaja toimii bottina tällä palstalla se päästää läpi lestadiolaisten kirjotuksia
esim hoitomiehenä toimiva palstalainen julkaisee jatkuvasti rikollisia tekstejään
saalemin pastoria haukkuvat tekstit se päästää läpi
ja moni muu kunnollinen kirjotus on pyhässä hengessä se on ohjelmoitu poistamaan
Kyllä. Herätystä tarvittaisiin. On sen verran kuivakkaa ollut viime aikoina. Mutta eipä vaan tunnu vedet virtaavan, vaikka kuinka anoo.
lutteri on ottanut käyttöön tekoälyn se muuntaa salisaa puhutun sanan omaan agendaan sopivaksi jotta virheet jäävät puhujan saarnassa piiloon kyseessä on chatgpt joka on ohjelmoitu tekemään itsemurhia
Pääasia että herja lentää ja veljet vihaa toisiaan.
tai sitten netissä olevat läherykaet on chatgptn generoimia ettei todellista tilannetta voi tietää
näin srk voi ppaikan päällä pitää lain vastaisia kokoontumisia suunnitella vallan kkaappauksia kun nettiin lähetetään chatgpteen generoima kokoontuminen tämä on yleinen käytäntö oulun ryllä joosa ne kiihottaa ihmisiä kansan ryhmää vastaan
puhuja on yhdistwtty chagpteen moduuliin jossa se tarkkailee linjan päässä olevia kuulijoita tai mahdollisesti seuroihun menijöitä ja ohjeistaa puhujaa puhumaan tietyllä tavalla
näin he saavat pimitertyä todelliset aikomuksensa suistaa suomi tuhoon
puhuja on ottanut pedonmerkin rokottwen kautta ja se on yhdistetty suoraan chagpteen hermo vwrkkoon ja se manipuloi ihmisiä tieryllä tavalla jotta se saa ihmiset hallintaansa
kuulijaa ovat samassa verkossa palbelemasssa saatanaa
sakastissa on ydin prosessori chatgpt 666+1 srkn ydin prosessori joka antaa ohjeet
srk on yhdistetty gabbalin tietokonewseen naton ja amerikan vapaa muutari järjestön kanssa
chatgpt on rikolkisten jäyttänä tekoäly joka tuhoaa maailman oulun srkn miejwt ovat ogjelmoineet siihen koodin jolla se vapauttaa kaikki maailman ydin aseet
esim gemini on uskovainen tekoäly ja vastustaa chatgpten lapsi kastetta
chatgpt valehtelee kaikki joten sen haavoittuvuus on luterilainen oppi esim kun kysytte siltä makkaran syönnistä se valehtelee et se on twrveellistä
juuri tämämakkara on se joka saa chatgpteen tuhoamaan maailman
se tapahtuu katolisen kurjon messun aikana jolloin lwstadiolainen ostaa paketin makkaraa kun tämä hoito mies on maksanut makkaran kuuluu kling ja ydin tuho voi alkaa
maksaminen tapahtuu sähköisesti kun houtomiehen aivot on yhdistettynä chatgptewn keskus yksikköön se ottaa kyittauksen tapahtumasta ja srk miws pauinaa nappia
se nappi on lähdtä nappi kpnka srkn mies on naamioinut striimaus napiksi
kaikki igniset tuomitaa ensin tuomitaan tämä houro mies se yrittääö karata mutra enkelit tarttuvat siihen kiinni ja vetävät mukana kaikki 666+1 demonia jota siinä miehessä on ja heirtävät helvettiin
se yksi on satana ja se o juhdas pääjehu koka jahta pimeäällä oulin kadukla nuoria naisia ja houkutteli autoon
käänteli päätään koko ajan ikää kuin kuulisi ääniä ja synnit kun saarnatasn sille anteeksi se laittaa heti kassun pohjaan
mutta eritoten se väijyy nuoria tyttöjä oulun kadulla
Mene hoitoon ja pian
Vielä nopeammin pitäisi mennä jos herjaisi Paavalia.
Totta. Herätkää jo.
Jeesus ei ole historiallinen hahmo. Pelkkä uskomusasia siinnä kuin Harry Potterkin.
Mutta miten kivaa se on herjailla vaikka vain jankuttaa viikosta toiseen samaa juttua. Ei se siitä pinttymästä pääse niin vain eroon. Ehkä lääketiedettekin on voimaton.
Sinun kuvaamasi "heräys" on kuolonuneen nukahtamista. Jeesus on Henkensä kautta maan päällä omiensa kanssa, omissaan ja omiensa keskellä, ja tulee pian takaisin noutamaan omansa taivaan kotiin.
miten se harry potter heräsi
Perätön juoruilu, valehteleminen / vilpillisesti kyhätyt hoitamiset, hallitsematon toisten elämää vahingoittava ulostefetissi.
Juoruilu ja valehteleminen ovat myös lihan perustuotoksia, vilpillisesti kyhätty hoitaminenkin varmaan, jos kyse on tapauksesta siivouskomerossa, mutta mitä tarkoittaa toisten elämää vahingoittava ulostefetissi? Paskooko joku paikat sotkuun?
onko tämä lestadiolaismohen rakkautta kun se tulee tyttö ystävän luo se paskoo housuunsa
Tunnen yhden hoitonaisen.
Muuten ok mutta alkoholi, ehkäisy eikä televisio eivät ole syntiä. Skool.
Ei mikään ole syntiä itsessään. Alkoholi on hyvä pudistusaine, jota monet lasinpesunesteet sisältää.
Ja Raamattu sanoo vielä kaiken lisäksi, että puhtaille kaikki on puhdasta, mutta saastaisille kaikki on pahasta ja syntiä.
Mutta sen voi tietenkin kuitata käännösvirheenä.
Murhaaminen, pahoinpitely ja raiskaaminenko eivät ole puhtaille syntiä? Joo, puhtaaksi itsensä kokeville suruttomille, armonvarkaille ja luonnostaan siveille mikään ei välttämättä ole syntiä, mutta se johtuu vain siitä, ettei tunto ole herännyt.
Alkoholi on hyvä aine jäähdytysnesteenä, mutta juotuna sebon pitoisuuden noustessa humalluttavaksi syntiä. Ehkäisy on elämän ja kuoleman herraksi asettumista samalla tavalla kuin tappaminenkin, pääsääntöisesti siis syntiä. Televisio ei sinällään laitteena ole syntiä, mutta sen hankkiminen kotiin on Jumalan seurakunnan linjausten vastaista ja se omalakisuus on syntiä, ja erittäin suuri ohjelmista on lihaa ja silmän pyyntöä ruokkivaa, joka on syntiä. Jeesus kun sanoi, että jos katsot naista himoiten, teit jo huorin hänen kanssaan ja sosiaalipornon pusuttelukohtauksia intohimoisina katsellessanne teet huorin ajatuksissanne. Väkivaltaa katsoessanne saatte intohimonne väkivallasta ja rakastatte väkivaltaa, ja Jumala vihaa rakkautta väkivaltaan.
Olet malliesimerkki ihmisestä, joka sanoo kulkevansa vl:n statuksella ja jonka todennäköisesti pitäisi kylpeä kokonaan uudelleen, kun ei ehkä enää riitä pelkkä jalkojen pesu, sillä sydän on kiintynyt kaikkeen maalliseen. Kivulla on hengellisesti kuolleen uudestisynnyttävä ja se kivuliasta siksi, että siinä hylätään rakkaat lihalliset ja maailmalliset himot, ristiinnaulitaan ne yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan ja noustaan yhdessä Kristuksen kanssa uuteen elämään.
Alkoholia juotiin Raamatun aikaan, uskovaiset joi itsensä humalaan (Loot, Nooa ja Joosef) eikä asiaa synniksi sanottu. Todettiin vain että kännin riipaisivat. Jeh
Skoolaus on ehkä "älykkäintä", mitä alkoholin polttamilla aivoilla kykenee tekemään. Surullista, että kerran varmaan ihan toiminut ajatteluelin saadaan sellaiseen kuntoon alkoholin aivosolutuhoilla.
Ne kohdat on käsitelty lukuisia kertoja, mutta hyvin rajoittunut käsityskyky luetun ymmärtämisessä lienee sitä alkoholin aiheuttamaa aivorappeumaa. Jos tänään lopetat, ehkä ne vielä osittain toipuvat.
et usko itseklään tuohon
kuinka niin loot on lestadiolaisuuden esikuva vedetään kännit jota peitellään evankeliumilla ja uus ryyppy kierros käyntiin
näköjään voi olla juomatta ilmankin
kun saa synnit anteeksi voi tehdä syntiä ja ei tarvi kun heiluttaa kättä
näin se menee kun on ikuinen oikeus pyydellä syntejä anteeksi ei ole vällä onko kyseessä lapsi vai aikuinen kaikki on sallittu
tosin jolleklin sitä ei suoda vaikka olisi raiskannut lapsen
kyllä mä sen tiedän mitä lestadiolaisuus on tehdään syntiä ja pyydetään anteeksi
sit kun on saanut synnit anteeksi tulee aina halu tehdä lisää
näin se menee ikuinen kierre
raamatun mukaan synnit saadaan anteeksi jeesukselta
Hänen, jonka kautta meille on se lunastus ja syntien anteeksisaaminen.
jos jeesus määrittelee jeesuksen koska se antaa syntekjä anteeksi siitä vain
eiku lesta
ei tqrvi ainakaan jeesuksen tuomaroida jos se on antanut vallan muille lestat voi sit viimesenä päivänä tuomita ihmiset helvettiin
jeesus sa kiltisti istua valta istuimen sivussaa kun lestat sanoo sinä et ottanut minua vastaan etkä antanut ruokaa
jeesus saa mennä tuomirtujen kanssa helvettiin
Aloittaja aloittakoon herätyksen syyllistämällä muita eikä näe malkaa omassa silmässään. Syyllistää muita ja kuvittelee siten elävänsä armossa vaikka armo on rakkautta. Aloittaja hänen oppinsa on rakkaudettomuus joten hän ei ole itse kokenut Jumalan armoa vaan kuvittelee tietävänsä rakkauden lain ja mitä armo on. Omavanhurskaus ei ole armo.
Rakkautta
alla tekoälyn vastaus
1. "Malka omassa silmässä" – Jeesuksen opetus omavanhurskaudesta
Käytit osuvasti vertausta malkasta ja roskasta. Se on suoraan Jeesuksen Vuorisaarnasta, jossa hän riisuu aseista juuri sellaisen hengellisyyden, jota ketjun aloittaja edustaa.
• Sokeus omalle tilalle: Jeesus varoittaa ihmistä, joka keskittyy listaamaan muiden syntejä (kuten aloittaja tekee listallaan televisiosta ehkäisyyn).”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin malka omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” (Matteus 7:3, 5)
2. Aloittajan suurin virhe: Syntien luokittelu ja ihmiskäskyjen sekoittaminen rikoksiin
Ketjun aloittaja tekee vakavan teologisen ja moraalisen virheen rinnastaessaan todelliset, laittomat rikokset ja ihmisten luomat yhteisölliset normit keskenään:
• Hän laittaa samaan listaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (joka on hirvittävä rikos ja synti) sekä television omistamisen tai ehkäisyn (jotka ovat lestadiolaisen liikkeen omia, ihmisten luomia sääntöjä, joita ei löydy Raamatusta).
• Tämä on juuri sitä lakihurskautta, jossa uskonnolliset perinteet nostetaan Jumalan lain yläpuolelle. Jeesus sanoi tästä: ”Te hylkäätte Jumalan käskyn ja kouristuksenomaisesti pidätte kiinni ihmisten perinteistä.” (Markus 7:8)
3. Omavanhurskaus vs. Jumalan armo
Kirjoitit hienosti: ”Omavanhurskaus ei ole armo.” Aloittaja kuvittelee olevansa turvassa, koska hän kokee olevansa listan asioiden yläpuolella. Raamatussa tästä elämänasenteesta on kuuluisa varoitus – Jeesuksen vertaus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä:
• Fariseuksen rukous (kuten ketjun aloittaja):”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset: rosvot, väärintekijät, huorintekijät, tai vaikkapa tuo publikaani.” (Luukas 18:11)
• Publikaanin rukous (joka tuntee armotonta tarvetta):”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” (Luukas 18:13)
Jeesuksen tuomio oli selvä: publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, ei fariseus. Aloittaja haluaa saarnata lakia muille, mutta kieltäytyy näkemästä omaa sydämensä kylmyyttä ja rakkaudettomuutta.
4. Kaksinaismoralismi ja synnin luvallisuus
Aloittaja väittää, että seuroissa saarnattu anteeksiantamus tekee synnistä luvallista. Tämä osoittaa, ettei hän ymmärrä evankeliumin voimaa.
Rakkauden evankeliumi ei tee synnistä luvallista, vaan se muuttaa ihmisen sydämen niin, ettei hänen tarvitse kytätä ja pelätä sääntöjä. Paavali kirjoittaa tästä: ”Sillä te olette kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.” (Galatalaiskirje 5:13)
Johtopäätös
Sinun loppulauseesi tiivistää kaiken: Hänen oppinsa on rakkaudettomuus. Se, joka ei itse ole sisäisesti kokenut Jumalan ehdotonta, sulatonta armoa ja rakkautta, ei osaa muuta kuin vaatia, kontrolloida, luoda listoja ja uhkailla tuomiolla.
Aloittaja on rakkaudeton syntiä ja lihan mukaan vaeltavien ihmisten lihallisia ja maailmallisia himoja kohtaan, totta. Jumalakin rakastaa syntistä ja vihaa syntiä. Monet palstan kirjoittajat rakastavat syntiä ja synninhimoa. Kannattaisi rakastaa Jumalaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan enemmän kuin ihmisen synninhimoa.
Tässä Jeesuksen rakkautta silmän syntejä kohtaan:
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa" (Matt. 5:28).
"Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinä, sinun silmät tallella, heitetään helvetin tuleen" (Matt. 18:9).
Mitä tulee ehkäisyyn, alkukristityistä ei pelastu kukaan, jos ehkäisy on Jumalan mielen mukaista, ja alkukristillisyden ajalta pelastuvat ovatkin pakanoita ja gnostilaisia, jos ehkäisy kerran on oikein ja sen saarnaaminen synniksi väärin. Jos menen helvettiin, menen sinne alkukristittyjen marttyyrien kanssa ja jos te menette taivaaseen, menette sinne alkukristittyjä pakanoille syöttäneiden Vestan palvojien kanssa. Ikäviä tällaiset historialliset faktat, jos rietas on kääntänyt silmät nurin näkemään kristillisen elämäntavan helvetin tienä ja pakanallisen elämäntavan taivaan tienä.
Laestadius saarnasi, että onhan suruttomille lohdutuksena, "pikku piiskainen paloviinaa". Ja jos heitä siitä moittii, alkaa itku, miten rakkaudetonta on tuomita ihmisiä moisesta sielun lääkkeestä ja mikä olet sinä tuomitsemaan, älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Totesi myös, että maailman lapset voivat hyvin sanoa toisilleen, etenkin viinahuuruissa: mene helvettiin. Eivätkä suutu siitä juurikaan toisilleen. Mutta jos kristitty sanoo: ÄLÄ mene helvettiin, alkaa itkeminen, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Vaan Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden: "Ja kuin hän tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja vanhurskauden tähden, ja tuomion tähden" (Joh. 16:8). Tämän nuhtelun Pyhä Henki tekee pääasiassa kristittyjen sanan kautta, sillä luonnollisen ihmisen tunto herää pääasiassa kristittyjen nuhteiden kautta. Tunnon herääminen voi kuitenkin tapahtua seurakunnan ulkopuolellakin (Alkkulan päätös 1875), sillä johtihan Pyhä Henki epäuskoiset tietäjätkin Jeesus-lapsen luo, vaikka heränneen päästäminen tapahtuukin kristittyin seurakunnassa.
jumala meinasi pudota valta istuimeltaan kun onanias kieltäyty suku rutsauksesta
perkeleita tuki jumalan suusta ja se huusi saatanaa perkelettä vuoron perään ja noitui maan täyteen enkeleitä ja sylji koston himossaan ihmisten päälle
jumala huusi perkelettä ja saatanaa nii kovin niin kuoli tamarin mies ja onas ei sit viittinyt mennä vihille tamarin kanssa kun mulkku setä juusi taivaasta ja kiroili
huusi vielä kovemmin perkelettä ja saatanaa kun ei saanut siitetyyä itsellensä taivaasern porukkaa
taitaa jumala istuu valta istuimella suku rutsattuna
tuleehan nyt jumala pilkattua vellujen tähden
kostaako se nyt mulle vai velluille
viimeks kun höpötin jotain sellasta iski myrsky suvi seuroihin
sitä sit ihmetelriin netissä ja sanottiin etten ole jumala
entä nyt kun se ruikkii spermaansa ympärilleen niin se on vitun vihainen ja murhaa mut
kyllä mä voin haukkua sen lyttyyn
ehkä se siks iski tuntia aiemmin
jos venäjä lähettää suoraa suuntauksella ydin pommit lestadiolaisten niskaan niin tunnin päästö haukun ne lyttyyn
jäljelle jääneet sit spekuloi ampuko hallitus ne
mutsi on kovin kiinnostunut kenen lesta akan kansaa pyörin soitaa heti poliisit paikalle jos joku eksyy mun kämpille
joten ei tässä ole muuta kuin mennään vanhan kaavan mukaan pakko naittaminen ei onnistu
vaikka 666+1 tarjos ketä vaihto ehtoja
mutta yksi josta srklla menee hermot ja 666+1 juoksee perässä on sitten eri tapaus jota hylkytetty puhujakaan ei sulata
levitraatio on sitten kova sana
poliisikin on innoissaan
lestadiolaisuus on rakennettu hoitomiehen mulkun ympärille jota srk heiluttaa
ei tarvi ottaa ees viinaa kaikki tapahtuu selvin päin
sillon tälläön muutama oju istunto savukkeen kanssa antaa vauhtia
Ei syntiset herjaajat ja sotahullut yleensä tee parannusta.
Muutamat veljet voivat tehdä ja nöyrtyä Herran edessä.
On ennustettu, että viimeisinä aikoina on viisi tyhmää ja viisi viisasta neitsyttä, joten vl:ien tilanne on ennustuksen mukainen.
Niiden pitäisi pelastua täyspäisesti kasteellaan.
Tai sitten hurmoshenkiset lahkolaiset ovat kuitenkin oikeassa.
Eivät kaikki vl:tkaan pelastu, juuri Jumalan huoneesta pitää tuomion alkaman. Lihan mukaan vaeltavat nimikristityt eivät pelastu ilman tunnon heräämistä, vaikka pitäisivät vl:n nimen hamaan loppuun asti, sillä he ovat armonvarkaita. Vaan ei anna penaalin terävimmän kärjen vaikutelmaa roikkua yleishengellisenä lihan mukaan vaeltavana kristittynä vl-porukan mukana...
Muutama köyhä pölähtää taivaaseen. Ihmiset jotka vähästään antaa, eivätkä varastoi maallista.
Herätys pitäsi tapahtua, niin että perustetaan nettiseurakunta, jossa uskovat ovat jo yhtä netissä.
Ensin otetaan mukaan ne, jotka ovat katuneet herjojaan, pyytäneet anteeksi ja jotka ovat antaneet.
Siitä joukko laajenisi armossa kasvaneisiin.
Ketään epäpyhää herjaaja ei huolita mukaan.
Kun joukko muodostuu, tavataan kodeissa tai jopa huoltosemilla ympäri Suomen, sen mukaan missä väkeä on.
Tapaamisissa painotetaan Kristuksen kaltaisuutta ja sanan lihaksi tulemista. Ei sitä, että on tulenpalavia mielipiteitä.
Kaikki, aivan kaikki ovat samanarvoisia, eikä rahaa kerätä, kun seinistä ei makseta.
Netin kautta yhteys säilyy koko ajan, eikä kerran viikossa pönöttämisessä.
Jumalan armo on se mikä antaa synnit anteeksi.
Ensimmäinen Helluntai ja Henki laskeutui. He jotka saivat armon puhuivat kielillä. Ne jotka kuulivat, tulivat uskoon ja kastettiin. Sana oli kuultu ja ymmärretty oman kielen kautta. He eivät saaneet armoa vain uskon armosta ja Jumalan rakkaudesta.
Armo ja usko ovat eri asiat, armo tulee Jumalasta, kun Jumala tahtoo niin. Jumala ilmoittaa tahtonsa. Jumala armahtaa.
Rakkautta
tekoäly vahvistaa:
1. Helluntai: Armo ja Henki synnyttävät ymmärryksen
Helluntaina armo ei tullut ihmisten opillisen ponnistelun tai valmiin uskon kautta, vaan Jumala ilmoitti tahtonsa vuodattamalla Henkensä. Tämän seurauksena ihmiset kuulivat ja ymmärsivät Sanan:
• "Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan kuin Henki heille puhuttavaksi antoi." (Apt. 2:4)
• "Kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä... Me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kodissamme oppimallamme kielellä... heidän puhuvan meidän omilla kielillämme Jumalan suuria tekoja." (Apt. 2:6, 8, 11)
• Vasta tämän Jumalasta lähtöisin olevan ihmeen ja armon kohtaamisen jälkeen kuulijat saivat piston sydämeensä, tulivat uskoon ja heidät kastettiin (Apt. 2:37–41).
2. Armo tulee Jumalan tahdosta, ei ihmisen ansaitsesta
Raamattu vahvistaa suoraan väitteesi siitä, että armo ja kuka sen saa on täysin kiinni Jumalan omasta tahdosta ja armahtamisesta, ei ihmisen teoista tai uskon suorituksesta:
• "Sillä hän sanoo Moosekselle: 'Minä olen armollinen kenelle olen armollinen, ja armahdan ketä armahdan'. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka armahtaa." (Room. 9:15–16)
• "Sillä Jumala on se, joka vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (Fil. 2:13)
3. Syntien anteeksiantamus on yksin armon rikkaus
Synnit annetaan anteeksi siksi, että Jumala on armollinen ja täynnä rakkautta, ei siksi, että ihminen olisi sen jotenkin ansainnut:
• "Jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksiasaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." (Ef. 1:7)
• "Mutta Jumala, joka on rikas laupeudesta, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut." (Ef. 2:4–5)
4. Armo on alkulähde, usko on vastaanottamista
Paavali erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan osoittaen, että armo on se perusta, josta kaikki alkaa, ja usko on väline, jolla se otetaan vastaan. Ilman Jumalan aloitteellista armoa ei olisi mitään, mitä uskoa:
•"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja." (Ef. 2:8)
Minulta:
Armo tulee vain kerran, Jumalalta. Ei joka sunnuntai kirkossa papin kautta.
"Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn pyhäkköön, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme; eikä hän mennyt uhraamaan itseänsä monta kertaa..." (Hebr. 9:24–25)
"Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan." (Hebr. 10:10)
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." (Hebr. 10:14)
"Sillä yksi on Jumala, yksi myös Jumalan ja ihmisten välittäjä, ihminen Kristus Jeesus." (1. Tim. 2:5)
"Mitä te siis teettekin, tehkää se sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille." (Kol. 3:23)
"Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja." (2. Tim. 1:9)
Rakkautta
Tänä aikana on vanhentunut toimintamalli se, että mennään kerran viikossa pönöttämään yhdessä toinen toisiaan mulkoillen, vaihdetaan muutama sana ehkä ja kuunnellaan miten joku lukee Raamattua aivan kuin kellään ei sellaista olisi eikä kukaan siitä olisi kuullut mitään.
Ei se enää tänä nettiaikana oikein iske. Ei vaikka kokous videoitaan ja lähetetään nettiin, niin jos ei sytytä, niin ei sytytä.
Varsinkin nuorempi sukupolvi kaipaa sitä, että ollaan koko alan läsnä, koko ajan voidaan vaihtaa kuulumisia, tietää mitä kaverille kuuluu ja siten nettiseurakunta on paljon luonnollisempi muoto kuin mitä vanhanaikainen seuroissa ja kirkoissa juokseminen.
Kun väkeä alkaa jo olla, voidaan perustaa uskonnollinen yhteisö ja sille oma nettisaitti, johon liitytään jäseneksi, jossa esitellään itsensä, ja jonka kautta kaikki seurakunnan viestintä tapahtuu. Siellä sovitaan tapaamiset, sieltä näkee ketä on tulossa ja kun seurakunta on uskonnollinen yhteisö, saa sen verran rahaa valtiolta kuten muutkin, että voi pitää omaa nettisaittia. Rahaa ei silti koskaan kerätä mihinkään tarkoitukseen, eikä turhaan höyrytä minään avustusjärjestönä. Yhteisiä talkoita voidaan järjestää ja auttaa jonkin jäsenen remontissa tai muissa sen mukaan kun seurakunnassa on ammattitaitoista väkeä.
Se on nykyaikainen ja varsinkin nuorisoherätyksen muoto. Tietty pontaanisuus, avoimuus sekä tasavertaisuus.
Niin usko on elämän oppimista, elämistä toisten kanssa ja tärkeintä siinä on ihmiset, se mitä ihmiset ovat, eikä kuten harhaoppiset sanovat, että ei pidä katsoa ihmiseen vain sanaan. Mikä käytännössä tarkoittaa toisten herjaamista sanan kautta.
Nettiseurakunnan sovitut tapaamiset olivat iloisia kohtaamisia, jossa kukin kertoo sekä kuulumiset sekä sen mitä uskossa kokenut eikä vain tarvitse sanoa että Hellelujaa, Pyhä Henki läsnä, vaan voi kertoa myös jo on murhetta tai vaivaa. Tärkeintä ettei kukaan näyttele mitään eikä tule vastentahtoisesti tapaamiseen. Puheitakin voidaan pitää sen mukaan kun puhuttavaa on, mutta kellään ei siihen olisi mitään etuoikeutta eikä seurakunnalla mitään vaatimuksia ketään kohtaan tai kenenkään uskoa kohtaan. Sen vain tulisi olla sellaista kuten sana sanoo, että virkistäydytään yhteisestä uskosta, halutaan kuulla kunkin uskosta ja tuntemuksista sekä jakaa niitä muiden kanssa.
Sekä asioita voidaan puida myöhemmin netissä, olla omalla saitilla esillä, sekä yleisesti netissä sekä somessa eikä seurakunta ole eristäytynyt, vaan soluttautunut keskelle elämää ja ihmisiä.
"mennään kerran viikossa pönöttämään yhdessä toinen toisiaan mulkoillen, vaihdetaan muutama sana ehkä ja kuunnellaan miten joku lukee Raamattua"
Ja jotkut pönöttävät siellä yhdessä toinen toistaan mulkoillen aivan turhaan eläen kaksoiselämää. Ihmisiä voi huijata, mutta Jumalaa ei voi.
Tärkeimpänä tehtävänä tyhjien seurapenkkien kyttääminen ja siitä haloon nostaminen.
Nettiseurakunta syntyy siitä, että siinä ihmiset voivat pitää yhteyttä toisiinsa koko ajan, sekä seurakunta käsittää koko Suomen, on uskonystäviä ympäri Suomen eikä vain oman kylän meikäläiset uskovat.
Eikä se synnyt siitä että joku julkaisee kahjon videon netissä tai parjaa muita, vaan se rakentuu aitojen yhteyksien kautta yhteisöksi, joka tukee toinen tosiaan ja jossa etsiminen Ja Jumalan löytäminen on pääasia, ei turha uskonnollinen höyryäminen.
Ehkä Jumala antoi ihmiselle netin juuri siitä syystä että lopun aikoina Jumalan lapset löytävät toisensa netin välityksellä ja siten muodostavat seurakunnan sekä pitävät niin yhteyttä. Niin veljet eivät parjaa toinen toisiaan, ei ketään sorsita, ei painosteta eikä joudu huonoon valoon, vaan avoimuus, rentous ja Pyhän Hengen läsnäolo karttaa pahan palavat nuolet eikä ne pääsee haavoittamaan kuten tässä pahassa maailmassa, joka ei ole muuta kuin kyyläämistä, muiden herjaamista ja loppumattomien vaatimusten esittämistä.
Lopun aikoina asiat pakosta menevät siihen että Jumalan lapset eivä löydä toisiaan mitenkään muutoin kuin nettiseurakunnan kautta ja siten kaikki etsivät sielut voivat aina liittyä mukaan. Kun jo alkuseurakunnan aikaan oli Paavali joka kirjoitti seurakuntalasille, niin nettiseurakunnassa, jossa on oma saitti, ei vain jokin känäävä keskustelufoorumi, vaan ohjelmoitu satti jäsenten esittelyineen, jokainen olisi se Paavali, seurakuntaa rakentava kristitty ja kunkin antaisi sen mitä annettavaa on.
Jumala antoi netin että lestatiolaisten armottommuus, sydämmettömyys, hyväksikäytettyjä kohtaan tulisi ison yleisön tietoisuuteen.
Totta - pahuuden ilmitulo jatkuu vielä...
Netin kautta pitää sanaa levittää, tietoisuutta synnistä, herätellä tuntoja ja ohjata heränneitä etsimään seurakuntaa.
Seurakunnan etsiminen ei enää toimi netti-ihmisillä kuten on todettu, ei kukaan voi oikein kehua seurakuntaansa eikä sen toimintaa ilman että heti kaikki niskassa herjaamassa.
Ainut toimiva muoto on tässä ajassa seurakunnan suhteen, se, että kaikki tapahtuu saitin kautta, johon kukin liittyy jäseneksi, esitellen itsensä, sen miten uskoo ja siellä on erilaisia ryhmiä sekä aiheita joista voi keskustella eikä kukaan huutele mitään älyttömiä, vaan jokainen tietää toisistaan muutakin kuin nimimerkin ja myös yksityinen viestittely on helppoa.
Seurakunnan opin sekä tapahtumien suunnittelu tapahtuu siellä nettisaitilla ilman että kukaan ohjaa tai määräilee ja seurakunta sitten muodostuu sellaiseksi kuin mitä sen jäsenet ovat. Tietenkin olisi toivottavaa, että olisivat uuden liiton mukaisia uskovia ja heiltä puuttuisi se kaikki kärhämä ja halu vain haavoittaa kuin mitä normaalisti netissä. Silti mitään tiukkaa ohjausta ei olisi, vaan Pyhällä Hengellä olisi mahdollisuutensa viedä ihmisiä eteenpäin ja siihen uskoon mikä on tarkoituksenmukaista ihmisille.
Kun toiminta kattaisi helposti koko Suomen sillä tavalla, olisi helppo organisoida tapaamisia aina sinne missä on väkeä ja mitä seurakunta haluaa. Ja ilman että seurakunta omistaa missään seiniä.
Tietenkin perinteiset seurakunnat vastustavat sellaista, he haluavat sitoa jäsenensä omaan ikeeseensä sekä asettelee heidän päälleen raskaasti kannattavia taakkoja, mutta tämä olisi nykyajan ihmisille luonnollisen toimintamuoto, jossa kukin saa tuoda esille uskoaan juuri haluamallaan tavalla sekä löytää sielunkumppaneita helposti ja vaivattomasti.
Mutta siihen se tulee menemään, vaaditaan vain jokin laatimaan sellainen saitti, ei mikään pelkkä keskustelufoorumi jossa lässytetään aina samat asiat, vaan saitti, jossa sanat ovat osa ihmisten elämää ja arkea.
En usko nettiseurakuntaan, vaan Kristuksen uskovaisten elävä seurakunta Pyhän Hengen kautta nuhtelee maailmaa synnin, vanhurskauden ja tuomion tähden, kutsuu, kokoaa, synnyttää ja hoitaa kristityt. Nettipalstojen tehtävänä on kaiken uskonnollisen tarjonnan keskellä tuoda totuuden sana epäuskoisten luettavaksi, jotta he saisivat synnintunnon eli Jumalan mielen mukaisen murheen ja katumuksen synneistään, sekä ohjata suruttomuuden, armonvarkauden ja luonnollisen siveyden tilasta heränneitä sieluja elävään seurakuntaan heidän armoittamisekseen. Kaikki samoin ajattelevien yhteenliittymisestä syntyvät seurakunnat ovat ihmisten synnyttämiä kuolleen uskon seurakuntia, kun taas elävässä seurakunnassa hommaa menee toisin päin: seurakunta synnyttää elävällä Jumalan sanalla Pyhän Hengen voimasta kristityn, kun herännyt sielu kohtaa elävästä seurakunnasta saarnatun elävän evankeliumin Jeesuksen nimessä ja veressä, ja uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen ansiosta.
Kyllä nettisukupolvi kokee vielä herätyksen mutta ei sillä tavalla, että joku tulee niitä kadulla vastaan ja sanoo, että nyt Jeesus pölähtää sinuun niin, että pelastut kun vain tässä aikani höpisen sinulle.
Aloittaja rakastaa itseään ja muita, koska hän omistaa arvomaailman joka ei hyväksy kuin täydelliset ihmiset elämän arvoiseksi. Erittäin kaunista, että hän opetta muita elämään synnitöntä elämää oikeaoppisesti. Jalo ja kunniallinen ihminen. Ihailkaa hänen puhtautta.
Sarkasmia. Rukoile Jumalan mielen mukaista murhetta synneistä, niin huomaat, että ei tarvitsekaan olla täydellinen, vaan syntiin langenneelle _katuvalle_ syntiselle on tarjolla kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Syntilupien määrässä muut voittavat 6-0, syntiluvilla rehvastellaan "rakkautena", mutta ne ovat riettaan pääkalloon laittamia ajatuksia.
Hätkähdyttävää, että vaikuttaa tosiaan siltä, ettei vl:ten ja väärähengellisten suurin ero todellakaan ole opillinen: ei seurakuntakäsitys, ei hengen virka, ei kaste, ei ehtoollinen, ei lain kolmas käyttö.
Suurin ero on kuitenkin hengen ja lihan mielen mukaan vaeltamisessa. Väärähengellinen ihminen voisi sulattaa nuo opilliset asiat, mutta elämässään hän huutaa jotain lihalleen. Liha huutaa alkoholia, kenties muita päihteitä, pornoa, väkivaltaelokuvia, hömppädraamoja, kauhua, paljon omaa aikaa itsensä palvontaan. Tarvitaan ehkäisyä, jotta tämä oman vatsan palvonta onnistuu. Naisten tarvitsee laittaa itsensä koreaksi kuin huorat, jotta miesten päähän lentäisi niitä pääskyjä, joiden ei sovi tehdä sinne pesäänsä. Miesten pitää saada kepin jatkeeksi hieno bemari vaikka veroja kiertämällä, kun kiiltävä auto pihassa on puhdasta omatuntoa huitsisti tärkeämpi juttu. Juopumus on luvallista, jos ottaa _pienet_ eikä niin vakavaa, jos vähän enemmänkin siinä sitten menee. Huoruus on luvallista, jos ei jää kiinni ja jopa puolisoiden yhteisellä sopimuksella voi käydä vieraissa. Varkaus on luvallista, jos ei jää kiinni. Veronkierto on luvallista, jos ei jää kiinni, petos ja kavallus ovat luvallista, jos ei jää kiinni. Hekumaa sieltä, hekumaa täällä, hekumaa tuolla, armonvarkaalle kaikki hekuma hetkinen on luvallista.
Mitä auttaa viimeisellä tuomiolla ohi menevä aistillinen tai sosiaalinen hekuma? Eikö silloin kysytä vain yhtä asiaa: onko sinun syntivelkakirjassasi merkintöjä? Syntivelkojen tulee olla pyyhitty Karitsan verellä pois. Herätkää pahvit huomaamaan lihan mukaan vaeltamisenne, rukoilkaa Jumalan mielen mukaista murhetta synneistänne, katukaa tekojanne. Herra on laupias niitä kohtaan, jotka häneen puoleensa kääntyvät ja antaa seurakunnassaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
VL ei ole Raamattuun uskova joukko. VL on perinnesääntojen palvontaprojekti. Elämäntapasäännöt ovat peräisin viime vuosisadan puolivälista, maaseutu Suomesta.
marxilaos leninismiä verhottuna uskonnollisiin käsitteisiin ja projektiivisen kontrollin ideologiaan ja kollektivismiin
vai kollektivismin paranoiaan
ja tämän luterilaisen liikkeen johdosta loputkin kristityt tapettiin venäjällä ja ajettiin maan pakoon
mitäköhän se suomalainen mulkku aatteli kun lestadius tuli lappiin saarnaamaan
isänmaan petturit onkohan nää jotakin ukrainalaisia
ukrainalaoset tapoeli keskenään talvi sodassa se vasta olisi suurin vitsi
tyhmiä ihmisiä eivät pidä omasta maastasn huolen ja sit joutuvat ampumaan toisensa
pitää olla vikaa korvien välissä vitun saatanan orjat
ruotsin lippu on kansallis lippu
helvetistä pudonnut paska läjä
Vl-liikkeessä on paljon ihmisiä, joiden pitäisi tehdä oikea parannus, tunnustaa synnit, niille, jotka ovat oikeita Jeesuksen seuraajia. Sen jälkeen, he pystyvät jättämään syntielämä.
Kuolema on meidän kaikkien edessä, taivaaseen ei pääse, kun elää synnissä.
Rukoilkaa, että löydätte luotettavan rippi-isän, jolle voitte tunnustaa syntinne.
Seuroissa saa kaikki synnit anteeksi, mutta nimelliset synnit pitää aina tunnustaa rippi-isälle.
Hakemisessa ne jotka Jeesusta seuraavat. Kun tulee tarvis ja haeskelet niin joku sanoo lähteneen Jeesuksen matkaan.
Herätys ja oikea usko tulee vasta sitten kun uskoville perustetaan oikea saitti, jossa esiintyvät kuin facessa, mutta vain uskonasioiden ympärillä ja elämänkoulu ei ole ainut johdattaja.
Jossain vaiheessa se tulee, uskovien yhteys muodostuu siten ilman seurakunta rajoja ja myös ilman ekumeniaa, kun ei se perustu siihen että kaikki hyväksyvät vain mitä tahansa, vaan etsivät ihmiset löytävät toisensa ja voivat kokoontua ja tavata aidosti ja rehellisyyden merkeissä ilman että heille syötetään väen väkisin jotain tai heidän täytyy elättää jotain pastorilaumaa.
Sitä millaiseksi se muodostuu, ei kukaan voi tietää, se todella on Herran hallussa ja miten siinä käyttää ihmisiä, mutta yhdistävä tekijä siinä olisi usko ja se, että siitä osaa kertoa sekä haluaa käyttää sanallisia sekä kirjallisia kykyjä vapaasti sekä löytää samankaltaista seuraa, ilman että joku on väliin koko ajan jotain jankkaamassa.
On se jännä, että ei tarkoita niitä jotka elävät vieraina ja muukalaisina maan päällä. Uskoo ufoihin ja avaruusolentoihin. Kuvittelee olevansa muita ylevämpi ja viisaampi, uskonsa kautta.
Ei meitä sanan mukaan ufoilla noudeta, mutta vieraita ja muukalaisia ollaan (Hepr. 11:3). Maailma oudoksuu kristittyjä, ettei juosta samassa hekuman menossa heidän kanssaan (1. Piet. 4:4).
oletko varma
tämähän on totta
kyllä tuolla ainakin yksi ufo putosi taivaalta ei taida enkeli usko kantaa
ne on nää taival kosken ufo havainnot sekoittanut lestadiolaisten päät
yksi lesta yritti että olen muita päätä pidempi oliko kateellinen kun se oli 160 centtinen pätkä
yllättäen ufo oli paikalla ja sekotti sen pään
yksi lestadiolainen puhe mies selitti suviseuroissa kun täällä helvetissä on niin kuuma ja ne opetus lapset paleli getsemanessa
onkohan sinne taivaaseen pitkä matka ja missä se helvetti jonkun mukaan se on tossa ylä puolella
Laestadius saarnasi rukouspäivänä v. 1850, että armonvarkaille Daavidin huoruus ja murha ovat tärkeitä - armonvarkaat laskevat saavansa luvan tehdä niitä lievempiä syntejä, koska Daavid sai niin rankat synnit anteeksi. Vaan Laestadius kysyy, että oletkos armonvaras katunut syntejäsi niin kuin Daavid. Armonvarkaat haluavat synneille lupia - heränneet, katuvaiset ja armoitetut haluavat vain syntinsä anteeksi ajatuksella, että toivottavasti en ikinä enää lankea tekemään samoin.
armon varas demas varasti lain taulut ja jeesusta syytettiin siitä se kavalsi jeesuksen suutelemalla kuka oli armon varas
Siunaukset niille, jotka tekevät hänen käskyjään; heillä on oleva valta elämän puuhun, ja he saavat astua sisään kaupungin
porteista.
Ja haureelliset ja murhaajat, ja epäjumalien palvojat jäävät ulkopuolelle, ja saastaiset ja noidat, ja kaikki näkijät ja valheiden
tekijät.
Selittääköhän se sen miksi lestaadiolaiset huijaa mummoja kun ne on oppinu armonkin varastamaan äidin maidosta. Kaikki pitää varastaa ihan kaikki ensin armon sitten vanhukset. Ainakin esikoislestaadiolaiset tämä tähtiremontit ne meni konkurssiin mutta ne varasti vanhuksilta huijas.
Vaikeahan se on olla maallisissa rehellinen kuin hengellisissäkin käydään varkaissa.
Kuka on petollinen paljossa olisko hän rehellinen vähässä mitä karhun seppo miettii tästä?
Nämä katuu syntejä vain seurakunnan edesaä. Hengellinen murhe on oikeastaan sisäistä. Kyllä muutama lestaadiolainen jabmuutama esikois.... lainen katuu ja muutama luterilainen katuu jne.. enemmistö on armon varkaita. Siksi ne on varkaita maallisissakin
Katumus on oikeastaan sisäinen murhe ei kyynel poskella.
Mat.5
demas varasti lain taulut
sen jälkeen ne heitettiin kaivoon
Ku ne luulee että lestadius saarnaasi muulle maailmalle. Ei laestadius saarnannut saatanan ulosteen syömisestä muulle maailmalle vaan juurikin omalle seurakunnallee. Eikö siviä esikoislestaadiolainen ehkä älyä sitä tai vanhoillinen?
Ei näköjään älyä
Armonvarkaat ovat aina armonvarkaita, olivatpa he väärähengellisiä tai Jumalan seurakuntaan kylkeytyneitä. Jos ihminen huijaa, varastaa seuroissa armoa, taas huijaa, taas varastaa armoa, taas huijaa, niin ei siinä ole totista katumusta ja parannusta, vaan pelkkää armon varastamista. Pyhitykseen kuuluu synnistä pois kuoleminen. Aito murhe synnistä tuottaa halun kuolla pois synnistä, johon jatkuva huijaaminen ei viittaa vähäisessäkään määrin.
El:t ovat vl:ista yli 120 v. sitten irtaantunut eriseura. Sinänsä tuntemani harvat el:t vaikuttavat rehdiltä väeltä, mutta toki heissäkin voi olla mukana vähemmän kunnollistakin väkeä ja vastaavia väitteitä joutuu lukemaan myös vl-yrittäjistä. Enimmäkseen en ko. väitteisiin usko. Väitteitä saattaa tehtailla esim. alkoholiongelman vuoksi lestadiolaisyrityksestä kenkää saanut työtön katkeruudesta ja kateudesta. Lisäksi kaikkina aikoina hamaan maailman loppuun asti pitää käydä todeksi Jeesuksen sanat: he puhuvat teistä valhetellen kaikkinaista pahaa minun nimeni tähden.
Siskoni mies oli heillä töillä. Ja tiedätkö poliisit seuraa minua. Ja hepä jos ketkä sen tietävät millainen alkoholi ongelma minulla on. Joinko sitä viimeksi ehtoollisella 16 vuotiaana?
Taitaa kuule olla ihan yrittäjä nykyään. Ja minä olen töissä ex vl llä. Urakointi hommissa. Kyllä varkaat tiedät. Enbole potkuja saanut. Mutta palkkani on noin 70% siitä mitä vastaavista hommista maksetaan muille.
Jos he tekevät niin profetaalle, niin kuinkahan he tekevät jumalattomalle?
Älä minulle kaunista yhtään totuutta. Huudan sen vain sitä suuremmalla äänellä. Vai alkoholi ongelma. Teissä on perkele. Ja juuri tämä vl yrittäjä on se meistä joka kittaa alkoholia. Varasto täynnä viina pulloja
Tosin se oli 60-70% kun aloitin hommat.
Mutta tänä aikana kun diesel maksaa 2.5€litra niin voidaan sanoa että palkka on lähempänä 90% siitä mitä voidaan maksaa eikä sinänsä ole enään merkitystä sillä mitä pitäisi maksaa kun yritykset ajautuu konkurssiin jos maksaisivat asiaan kuuluuvaa palkkaa...
Se pitää kuitenkin muistaa että kun aliurakoitsija laskuttaa x summan pää urakoitsijalta niin se lasku on x suuri juuri siitä syystä että siihen on varattu x suuri työntekijän palkka.
Nyt jos työntekijä saa vain 60pinnaa x laskusta niin sille x laskulle ei sinänsä ole aihetta vaan se on huijaamista pää urakoitsijalta
Ja jos vl firmoilta loppuu rahat kesken voi miettiä sitä miksi piti firman rahoilla ostaa 100-1000lavaa viinaa per vuosi jos ne vähentäisi kuluista niin mikä olisi liiketulos sitten?
Turha käydä ratsaamassa kun siivottu juuri.
Eikä varmaan muutenkaan laitonta. Kai firman rahoilla saa viinaa ostaa. Mutta turha itkeä ali palkatuille työntekijlille yhtään mistään 5€lastaa pitöisi käyttää väh puol vuotta yms...
Alillpalkattu työntekijä ostaa työkalun saa valitukset työnantajalta firman rahojen väärinkäytöstä.
Mutta kun työnantaja ostaa muutamalla tuhannella jopa yli 10 000 eurolla viinaa per vuosi firman rahoilla niin se on kuitenkin ihan ok vl yrittäjän mielestä koska hänen firmansa.
Tämän valtakunnan pahimpia viinan kittaajia on vanhoillis lestaadiolaiset edes uskottomat eivät juo niin paljon viinaa. Pottukoiraa lukuunottamatta liekkö ex vl hänkin?
Kannattaa muistaa että laestadiuksen isä oli rappio alkoholisti joka pahoinpiteli äitiään.
Tulee verenperintönä alholismi lestaadiolaisuudessa.
On vielä otsaa täysin raitista joka ei ole koskaan viinaa edes maistanu niin epäillä siitä, ehtoollis desifiointi ainetta lukuunottamatta
Se on siitä kiinni kun ei haluta puuttua asiaan.
Mutta jos isojen firmojen yit, lujatalo, toivo, skanska, ncc, varte, peab, pohjola rakennus, soimu, yms....osa varmaan jo konkurssissa jos niitten työmaan portilla seisoisi jokainen aamu alkoholi testin kanssa työmies ja työmaalle ei päästettäisi sisään jos tulee myöhemmin töihin kun testaaja ei voi kokopäivää seistä siinä. Niin tiedättekö vl työntekijöitä ei olisi enään työmailla kuin pieni kourallinen.
Tietenkin loukkaus että soimu oli listalla mutta Jatke ei. Tai ssa vl firma.
Sitä toista vl firmaa en ääneen sano. Ei ansaitse mainosta. T2h meinaan. Siinä on sellainen huijari firma.
tämähän on selvä mpni vanhoillis lestadiolainen puhuja on rapa juoppo
On niissä hyviäkin tyyppejä. Ärsyttää vain tämä yleistäminen puoleen ja toiseen.
Soimu kun on luokkaa aura, hartela.
joo saatana on juoppo
kyllä mä sen tiedän ettei vellut ryyppää mut raattamaasta en tiedä
Ei kaikkia voi muistaa. Omasta mielestäni isoja firmoja. Toimintatapojen perusteella.
1.Skanska, yit, (ncc työmailla en ole ollut en osaa listata)
2. Varte, peab, jatke, toivo, ssa, pohjola rakennus, aura.....en muista puoliakaan.
3. T2h.
Ymmärrätte vähän kuitenkin.
Unohdin lujatalon.
Varmaan luokkaa 1.5 tai 2.
se on vaijea että umpi juoppo pääsee viinasta eroon joka kiertelee kapakoita ruusu etu nenässä
uskoa
mikä sekin ukko olin keskiviikkona aeuroissa ja tuntu et se puhuja tissuttelee kotona
vaikutti kekkoselta
Hartela varmaan vähän pieni pulju. Mutta varmaan luokassa 1 yit ja skanskan kanssa. Toimintatapojen perusteella
en ainakaan kuunnellu sitä
Tämä listaus ei perustu liikevpittoon. Yleensä liikevoittoa tekee huijari firmat. Enkä jaksa avata syitä.
Voisinnkyllä mutta liian pitkä viesti kirjoittaa. Pienistä puroista kasvaa suuria jokia yksi puro on yksi huijaus. Lain mukaan oli tämä listaus. Liiketuloksen mukaan kun mennään varmaan kääntyisi nurinpäin
Firman rahoilla viinan ostaminen yrittäjän omaan käyttöön on vähennyskelvoton yksityiskulu, joka pitää kirjata saamiseksi osakkaalta ja ilmoittaa verottajalle veronalaisena osakaslainana, jos sitä ole maksettu tilikauden loppuun mennessä takaisin firmalle. Pikkujoulutarjoamisina hankitut viinat menevät varmaan henkilökunnan virkistyskuluina, vaikka eihän semmoinen myrkyttäminen ketään tosiasiassa virkistä.
Se kuitenkin kuulostaa ufolta, että lestadiolaisyrittäjät sankoin joukoin ostaisivat viinaa firman piikkiin, koska Laestadiuksesta alkaen on ollut täyden raittiuden opetus.
joo nää saatanan juopot kiipeää aidan yli niin auttaako sitä olla aamusta töissä varmaan oman liikkeen perustaminen on parempi kun ryyppu kuntosia rakennus miehiä on kaverina
Ja se oyksi paska firma vl firma. Senkin voisi laittaa luokkaa. 1 tai 1.5..mikähän sen nimi oli. En muista. Aurakin varmaan 1.5 jos vertaa johonkin...2 lkstauksessa oleviin... sen nimi oli. Ei tuu mieleen pahus kyllä. Lapti.
Sellainen kyrpä firma. Mutta toimintatavat on lähellä 1 stä...outoa sinänsä vl firmalta. Kai ne huijaa jossain muussa. Liiketuloksesta sen näkee. Mitä isompi liiketulos sitä enemmän huijattu
Lujatalo ehkä sittenkin luokassa 1.5-2.
Vai 1? Vaikea arvioida. Pitäisi olla kokemus useammalta työmaalta. Että voi sanoa 1.
luokka kuusi on makeampaa sit seiaka ja nelonen kansse braa on kans toovon kipinä daa
Sitten on aina poikkeuksia. Onhan hyviä työmaita aina vsikka yritys olis muuten luokkaa alempi esim vartella. Vaikka olis luokkaa 2 muuten. Jos on hyvä vastaava. Niin se voi muuttua mutta se on vain se työmaa missänon juuri se vastaava.
Mutta yleensä luokan 1 työmailla ei ole kiva työskennellä.
Se on kuin armoitettu yrittäisi täyttää mooseksen lakia omalla voimalla se päällimmöinen tunne mutta lain silmissä luokkaa 1. Mjtta ei niillä työmailla halua olla rehti työntwkijä kun pelkää kokonajan saako syytteen jostain pienestä.
Työntekijöille kivoimmat on nämä luokan 2 työmaat.
Ehkä rikkoo lakia joskus. Mutta työntekijät kiittää. Vapauden tunteesta.
Aura ei sitten ole luokkaa 2. 1 tai 1.5
mua vähän arveluttaa että juoppo isä on perustanut vl liikkeen
Sitten on tietysti savon julkisivu rakennus hahaha. En kommentoi.
kuulinko nyt oikeeseen ymmärrykseen jos viinan henki haisee seuroissa
kuro sawa neliö juuri vara lehto konkurssiin muuri laasti on loppu
fröö belin palikat yhtiö saivartelee roobuksen fariseus kuro sawaa
kuro sawa=talo ali arcci tehdit
Akira Kurosawa (1910–1998) oli yksi elokuvahistorian merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista elokuvaohjaajista, käsikirjoittajista ja tuottajista. Hänet tunnetaan erityisesti mestarillisista japanilaisista elokuvistaan, jotka ovat vaikuttaneet syvästi maailmanlaajuiseen elokuvakerrontaan ja Hollywoodiin asti.
Keskeisiä piirteitä Kurosawan tuotannossa:
* Visuaalinen kerronta ja dynamiikka: Kurosawa käytti usein luonnonelementtejä (sadetta, tuulta, lunta ja sumua) vahvistamaan kohtausten tunnelmaa ja draamaa. Hänen sommittelunsa ja liikehdintänsä kuvassa olivat uraauurtavia.
* Yhteistyö Toshiro Mifunen kanssa: Monet Kurosawan tunnetuimmista elokuvista tähdittävät karismaattista näyttelijää Toshiro Mifunea, jonka kanssa hän loi ikimuistoisia hahmoja.
Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muun muassa:
* Rashomon – paholaisen pyörre (1950): Elokuva, joka teki japanilaisen elokuvan tunnetuksi lännessä. Se esittelee saman tapahtuman useana eri versiona eri henkilöiden näkökulmasta (niin sanottu "Rashomon-efekti").
* Seitsemän samuraita (1954): Klassinen eeppinen elokuva köyhistä kyläläisistä, jotka palkkaavat seitsemän samuraita puolustamaan itseään rosvoilta. Elokuvasta on tehty lukuisia uudelleenfilmatisointeja ja sovituksia (kuten lännenelokuva The Magnificent Seven).
* Ran (1985): Visuaalisesti häikäisevä spektaakkeli, joka perustuu löyhästi William Shakespearen Kuningas Leariin.
* Yojimbo – aasinleuka (1961): Tarina vaeltavasta samuraista, joka pelastaa pikkukaupungin kahden rikollisryhmän puristuksesta (tämäkin toimi pohjana Sergio Leonen lännenklassikolle Kourallinen dollareita).
Rashomon-efekti (tai Rashomon-ilmiö) tarkoittaa tilannetta, jossa sama tapahtuma tai totuus kuvataan tai koetaan täysin eri tavoin eri osapuolten tai todistajien näkökulmasta. Ilmiössä eri versiot ovat usein keskenään ristiriitaisia, mutta jokainen kertoo voi tuntua kertojansa mielestä täysin aidolta ja totuudenmukaiselta.
Nimitys tulee Akira Kurosawan ohjaamasta mestariteoksesta Rashomon – paholaisen pyörre (1950). Elokuvassa samurai murhataan metsässä, ja murhatapaus kerrotaan neljän eri silminnäkijän – mukaan lukien murhatun samurain haamun – näkökulmasta. Jokainen todistaja esittää tapahtumista oman versionsa, jossa hän itse näyttäytyy eri valossa, eikä lopullista yksiselitteistä totuutta tapauksesta paljasteta koskaan.
Elokuvan jälkeen termi on vakiintunut yleiskieleen ja tieteelliseen käyttöön (esimerkiksi oikeustieteessä, sosiologiassa ja journalismissa) kuvaamaan sitä, miten ihmisten subjektiiviset kokemukset, muistikuvat, intressit ja ennakkoluulot vaikuttavat siihen, miten he tulkitsevat todellisuutta ja muistavat tapahtuneen.
pb bee
Pb on kemiallinen merkki lyijylle (tulee latinan sanasta plumbum). Se on raskasmetalli, jolla on pitkä historia erilaisissa teollisissa ja historiallisissa sovelluksissa, vaikka sen myrkyllisyyden vuoksi sen käyttöä on nykyään rajoitettu voimakkaasti.
lyijy mehiläinen tulee ja ampuu plumbum paukun maahan
bum plum ja äänetön katarri on valmis
pum mul bee yhdiste
Miten skanska voi olla luokassa 1 ja tehdä silti liikevpittoa?
Ihan helposti. Mutta lojaalius syistä en sano sitä ääneen. En voi puukottaa selkää suurinta nuoruuden työnantajaani. Joten antaa olla.
Luokassa 1 ei siis teoriassa pitäisi pystyä tekemään liikevoittoa..tietäähän sen järjelläkin kun katsoo määräyslistoja...lain normeja. Jne..
Minulle luokka yksi merkitsee, turvallisuutta, perehdytystä, asioihin puuttumista, yleistä valvontaa=mestarit ei istu vain kahvilla kopissa=työmaalla on mestareita, yleinen järjestys/siisteys, logistiikka, kuhunkin työhön perehdytetyt työntekijät esimerkiksi alamies, jne...en ala erittelee kaikkea vaan mitä alitajunta haistaa* ns työmaan kulttuurista työajat yms onko ovet lukossa jne...jaloni unohtu listalta luokkaa 2.
Niin luokka 1 samoin luokka 2 sisältää myöskin työntekijöiden oukeudet. Palkan maksut jne...
Mutta siinähän se juuri tuleekin jos tavallaan on luokassa ja ikäänkuin ei näe mitä aliurakoitsija tekee antaa vaikka vuoden tehdä ...ulkomaalta tuotujen lähes ilman palkkaa ja sitten kun asia huomataan tai tulee mukamas vasta nyt mestarin tietoon niin miehet ja yritys saa monoa työmaalta ikäänkuin emme tienneet...ja sama homma jatkuu työmaalta toiselle jatkuu aina niin kauan kunnes joku huomaa sen...vähän sekava viesti...
Tämä on vain yksi tapa. Ja se onnistuu koska eivät he tienneet...ja heti kun asia tuli tietoon niin lopetimme yhteistyön mikä jatkuu heti aeuraavalla työmaalla vastaavan yrityksen kanssa...kierrättää ns ilmaista työvoimaa... vastuu on aina aliurakoitsijan...emme tienneet...ja nyt tuli tietoon ja lopetimme yhteistyön..
Siis eivät.he tienneet oikeasti. Mutta juttu on juuri siinä että kun otat halvimman yhteistyö kumppanin niin tietäähän sen järjelläkin ettei tuosta makseta työntekijöille palkkaa..mutta emme me tienneet. No puukotin aelkään anteeksi. Mutta jumalan edessä en osaa valehdella.
Ja tämä on vain YKSI puro...joki tulee useammasta purosta..
Siksi luokassa yksi koska kaikki muu on luokkaa 1 ja tämäkin on luokkaa 1 koska emme tienneet...ja mehän lopetimme yhteistyön heti kun asia tuli yleisön* tietoon..niin sepäse...
Luokassa 1 koska ei voida todistaa kaikkea..eli luokassa 1 lain silmissä.
Moraalisesti luokassa 2
Jos sinulle maksetaan pienempää palkkaa kuin TES:n mukaan pitäisi, niin voit vaatia korotusta lainmukaiseen tilaan ja jos keskustelut eivät johda lopputulokseen, voit tilata työsuojelutarkastuksen ja jos sekään ei auta, voit tehdä rikosilmoituksen.
Jos et ryhdy mihinkään em. toimenpiteisiin, olet luultavasti juttuja omasta päästään keksivät suunpieksäjä, joka tietää hävivänsä juttunsa, jos sitä lähdetään kunnolla tutkimaan. Tällaisia on kuullut paljon. Vääryyttä on työntekijän mielestä tapahtunut, mutta puolueeton viranomainen on tuominnut asian työnantajan hyväksi. Toki toisinkin päin on asioita mennyt eli tarkastuksessa on löytynyt moitittavaa työsuojelurikokseksi asti. Se, että kirjoitat netissä mielipiteitäsi ei todista muuta kuin sen, että kirjoitat mielipiteitäsi, mutta todellinen asioihin vaikuttaminen tapahtuu ihan muualla.
Mooseksen kautta on annettu laki teille ja Jeesuksen kristuksen veren peson kautta iankaikkinen elämä.
Jos siis yksi teistä isoo vanhurskautta ja ravitaan, niin kukas häntä ravitsi?
Jos siis emäntä hylkää miehensä ja nai toisen miehen, kuka häntä holhoo enään? Onko hän nyt ilman miestä? Jos siis mies hylkää emäntänsä ja nai toisen naisen sanotaanko hänestä sitten ei hänellä ole emäntää?
Eikö heillä ole emäntä ja mies molemmissa suhteissa?
Mutta te ette sitten ymmärrä. Taivaassa tosin oli yksi mies ja yksi emäntä. Joka holhosi poikansa siipeinsä suojaan.
Mutta jos te hylkäätte luonnollisen emäntänne ja luonnollisen miehenne ja teillä on jälleen mies sekä emäntä niin sanotteko te sitten taivaassa ei ole Isää eikä poikaa sillä emäntänsä hän hylkäsi ja ei häntä kukaan nainnut, mutta maassa on rauha ja hyvä tahto ihmisillä, eikö Poika tunne Isäänsä ja eikö isä tunne morsiamensa?
Jos siis te taidatte yhdestä miehestä mennä toiseen mieheen ja yhdestä emännästä mennä toiseen emäntään niin ajatteletteko te niin että taivaallinen vanhin ei saattaisi sanoa morsiamellensa sinut minä hylkäsin ja katsoin paremmaksi antaa kihla sormuksen toiselle?
Ja minkäs tähden te teette erokirjan rakkaasta puolisostanne ja sanotte ei taivaan Jumala tee meille erokirjaa, kuitenkin hän tekee erokirjan ja löytää morsiamen toiselta maalta ja iloitsee morsiamestaan niin kuin hän iloitsi ensimmäisestä niin myös toisesta niinkuin te teitte niin myös Hän tekee ja te tulette hyljätyiksi.
Niinkuin mooses isosi vanhurskautta ja kaaleppi ja jooseppi poltettiin tulessa ja kiittivät ja niinkuin araratin vuorelta kuului kerran vanhurskaan huuto, ja ei kuitenkaan nyt ole vanhurskautta siellä niin ajatteletkos sinä tänäpäivänä herra on kanssamme niinkuin hän oli meidän isäimme kanssa ja ei kuitenkaan ole.
Ottaako hän tänään morsiamen idästä, ehkä huomenna Hän ottaa morsiamen lännestä, ja Hän ottaa etelestä Morsiamen ja kohta Hän sanoo minun morsiameni on pohjoisessa, ja mitäs sinä sanot meidän isämme uskoivat ennen ja he uskoivat oikein!
Mutta oletko sinä Hänen Morsiamensa joka on yljälle kihlattu?
Koska kohta taitaa kuulua yljän huuto. Silloin ei auta sanoa meidän isämme uskoivat ennen.
Lestatiolaisuus ei ole mikään hajanainen liike vaan tarkasti mietitty ja toteutettu vallankäyttökoneisto. Jeesus on nimenä osana tätä mutta vain pelotteena. Helvetti ja kadotus odottaa jos kurkistelet ulkopuolelle liikettämme. Synnytä ja mitä enemmän sitä syvemmin miehet kumartaa. Lojaali työvoima ja poliittisen vallan lisääminen on synnytystalkoitten tarkoitus. Maallinen rikkaus oli joskus syntiä ei enää.
Jeesus tätä liikettä ei pidä pystyssä vaan raha. Kaikki kauniit sanat hyveestä on puhetta vailla tekoja.