Valtion talous on kasvanut, menot vielä nopeammin, nopeammin mitä EU sallisi, on sallinut toistaiseksi koska niin tekevät monet muutkin valtiot velkaantuvat.
Työllisyys prosentti on pysynyt hyvällä tasolla noin kansainvälisesti, ei se auta jos tuottavuus ei kasva ja työttömiä liikaa nämä on esteenä talouden tasapainottamisessa. Kansan luottamus on mennyt tähän hallitukseen siksi talous ei kasva kun ei uskalleta kuluttaa. Uskon palauttaminen auttaisi omalta osaltaan kasvua sekään ei riittäisi, pitää olla enemmän uskoa tulevaisuuteen.
Kulutuksen kasvu nostaisi työllisyyttä mutta ei tällä talouden kasvulla eikä kerkiä tämän hallituksen aikana, työllisyys on saatava Eurooppalaiselle keskitasolle niin rahaa olisi enemmän julkiseen talouteen. Tarvittaisi kaksisataatuhatta enemmän työllistettyjä se on seuraavan hallituksen työministerin tehtävä
Vanhuksiako liikaa kuluttamassa, kyllä vanhukset myös työllistää ei ole vanhusten vika valtiovarainministerillä ei ole tarpeeksi rahaa. Vanhusten rahat ei tätä yhteiskuntaa pelasta, ei nuoretkaan sama vika heilläkin Ranskan nuorilla. Nuoret jaksaisi lähteä kaduille muttei ihan vielä.
Suuri ikäluokka, silloin oli liikaa nuoria niin paljon että suuri määrä muutti Ruotsiin. Nyt on nuoria todellisuudessa liian vähän pitämään huolta vanhuksista, sääli, samalla tavalla nuorten tulevaisuudesta pidettävä huolta kuin vanhustenkin.
Turinassani ei mitään uutta kunhan vain ajankuluksi.
Työllisyys prosentti on pysynyt hyvällä tasolla noin kansainvälisesti, ei se auta jos tuottavuus ei kasva ja työttömiä liikaa nämä on esteenä talouden tasapainottamisessa. Kansan luottamus on mennyt tähän hallitukseen siksi talous ei kasva kun ei uskalleta kuluttaa. Uskon palauttaminen auttaisi omalta osaltaan kasvua sekään ei riittäisi, pitää olla enemmän uskoa tulevaisuuteen.
Kulutuksen kasvu nostaisi työllisyyttä mutta ei tällä talouden kasvulla eikä kerkiä tämän hallituksen aikana, työllisyys on saatava Eurooppalaiselle keskitasolle niin rahaa olisi enemmän julkiseen talouteen. Tarvittaisi kaksisataatuhatta enemmän työllistettyjä se on seuraavan hallituksen työministerin tehtävä
Vanhuksiako liikaa kuluttamassa, kyllä vanhukset myös työllistää ei ole vanhusten vika valtiovarainministerillä ei ole tarpeeksi rahaa. Vanhusten rahat ei tätä yhteiskuntaa pelasta, ei nuoretkaan sama vika heilläkin Ranskan nuorilla. Nuoret jaksaisi lähteä kaduille muttei ihan vielä.
Suuri ikäluokka, silloin oli liikaa nuoria niin paljon että suuri määrä muutti Ruotsiin. Nyt on nuoria todellisuudessa liian vähän pitämään huolta vanhuksista, sääli, samalla tavalla nuorten tulevaisuudesta pidettävä huolta kuin vanhustenkin.
Turinassani ei mitään uutta kunhan vain ajankuluksi.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Suuret ikäluokat alkavat nyt olla vuorollaan 80-vuotiaita. Sodan jälkeen alettiin urakalla tehdä lapsia, uusia ihmisiä Suomeen.
Noin puolet suurista ikäluokista on jo kuollut ennen 80 vuotispäiväänsä.
Noin joka toinen 70 vuotta täyttänyt kuolee ennen sitä, kertoo Tilastokeskus.
Joo piikille vaan niinko pohjois-koreassa.
Suomi ei ole pohjois-korea.
Lähellä on nyt persuhallituksen aikana.
"Kansan luottamus on mennyt tähän hallitukseen siksi talous ei kasva kun ei uskalleta kuluttaa."
Vanha kansanviisus sanoo: "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot."
Ennen vanhaan tultiin näillä opeilla onnelliseksi.
Nyt olisi kai viisata sanoa, ettei talous kasva kun ei uskalleta yrittää.
Aloitukseen sain vinkin Hesarin pääkirjoituksesta, käsittelee aihetta joka on ollut tiedossa.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000012371969.html
Ei ole. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää ja olla olemassa,
kun on kerran maailmaan syntynyt.
Ihminen ei voi itse päättää haluaako syntyä tänne maailmaan.
Talous ei määritä sitä onko ihmisiä liikaa.
Talous ei kasva, kun ei uskalleta kuluttaa. Se on yksi syy.
Vientikään ei vedä tarpeeksi. Siihen ei suomalainen kuluttaja ole
syypää. Viennistä tulee suurin osa talouskasvua.
Kaikilla ei ole kyse uskalluksesta kuluttaa. Suurelta osaa kansaa on myös viety ostovoima. Raha ei riitä kuin häthätää tarpeelliseen.
Muuten kommenttisi on hyvä ja tosi, mutta miten me voimme kuluttaa maapallon loppuun. Kasvu ei voi, eikä saa olla kiinni kuluttamisesta.
Yritykset kuluttamista haluavat, mutta me ylikulutamme jo nyt.
Maapallomme ei kestä sitä. Luonto ei tarvitse meitä, mutta
me tarvitsemme luontoa.
Meidän päättäjäpellemme ovat kehottaneet kuluttamaan, jotta maan talous piristyisi. Ts. he eivät osaa ajatella pidemmälle kuin ehkä vaalikauden loppuun.
On.
Huoltosuhde historiallisen kehno. Totta kyllä, suuret loispummi-ikäluokat kuolevat hiljakseen pois, mutta nuorempaa polvea syntyy kuitenkin maksumiehiksi vähemmän. Liikaa elätettäviä ja tästä johtuu soteongelmat.
Toinen syy on valtavat puolustusmenot. Kaikesta muusta on leikattu ja leikataan lisää. Ja net rahat siirtyy isolta osin just aseistukseen ja sen sellaiseen. Nato vain yksi rahareikä.
Ja lisäks on suuri syy talousongelmiin globaali maailman sekasorto. Siis useampikin iso sota, jotka vaikuttavat koko maailmatalouteen. Toki suomeenkin. Ulkomaan vienti vetää kehnosti ja etenkin energian korkea hinta haittaa hirveesti suomea.
Niettä kovin vähän poliittisesti tehtävissä. Mikään hallituskombo ei pysty noita asiota muuttamaan.
Suuret pummi-ikäluokat kuolee kyllä ja sodat loppuvat aikanaan. Sinällään tunnelin päässä valoa nähtävissä. Ikävä kyllä tunneli voi olla hiton pitkä.
=DW=
Ei ole. Mutta tyhjäntoimittajia on liikaa. Kansanedustuslaitoksesta voisi alkaa: pelleporukka puoliksi.
Onpa lattea ja kulunut kommentti. Silläkö ongelmat ratkeaisivat ?
Pelleporukka eli persut voisivat poistua kokonaan.
Se kenen mielestä ihmisiä on liikaa hoitakoon itsensä pois
ylikansoittamasta maapalloa.
Vanhuksien syyllistäminen on tuskastuttavaa. Ei kukaan ole
syyllinen olemassaoloonsa ja asiaa voi kieputella miten päin
haluaa. Miksi meillä on liian vähän lapsia ja nuoria ja nuoria perheitä,
jotka tekisivät lisää lapsia ?
Sitä sietää miettiä.
Vastaus on aika selvä.
Nuorilta on viety luottamus tulevaisuuteen.
Ei ole töitä.
Ei ole pitkiä uria, jotka antaisivat varmuutta siitä,
että pystyy itsensä ja lapsensa elättämään.
Siitä on hallitus pitänyt huolen.
Vielä kun tajuaisit ettei maan eduskunta/hallitus ole suurikaan työnantaja, työnantajia ovat eri kokoiset yritykset!
Elämme globaalissa maailmassa ihan eri tavalla kuin joskus 1960- 1980- luvuilla, meidän korkeilla työvoima- yms. kustannuksilla valmistetut tuotteet eivät juuri maailamlla kaupassa pärjää ja siksi niitä ei enää edes valmisteta. Eduskuntamme/hallituksemme ei liioin voi mitään esim. ukrainan sodan seuraamuksille eikä niille paljon voi esim. perinteisesti Euroopan veturina tunnettu Saksakaan, mm. autot tehdään Kiinassa ja Koreassa, lähes kaikki koneet ja vehkeet tehdään siellä ja me sitten Temutamme innolla niitä...Ukrainan sodan seurauksena tilanne vaan paheni koska puoli- ilmainen energia, öljyt, maakaasut, sähköenergia, raakapuu yms. lakkasivat kulkemasta ja niiden hinnat kaksin- kolminkertaistuivat meille...ja kaiken kukkuraksi menetttiin vielä itärajan tuntuman kauppojen maksukykyiset venäläisostajatkin ja ylipäätään venäläisturistiten raha.
Vähän loogista ajattelua kehiin tuon hullun päättömän hallitushuudon sijaan, ajattelu ei ole kiellettyä jos siihen on kykyä?
Nuorten arvomaailma on työnkin suhteen monesti erilainen kuin vanhempiensa.
Missä muussa valtiossa tahansa syytettäisi hallitusta 11 % työttömyysasteesta, USA:a työttömyysaste noin 4 %.
Aivan varmasti kokoomus oppositiossa tulee muistuttamaan hallitusta ' miten se työllisyys.
"Valtion talous on kasvanut""
Ei ole kasvanut 20 vuoteen
Koko ketju on hömppää
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19596904/miten-hallitus-suunnitteli-nato-maksujen-keraamisen-#comment-145115073
Hömppää tai ei.
Työttömyys alkoi kasvamaan vuoden 2023 alkupuolella, rakentaminen ja liitännäisalat työllistää yli puolimiljoonaa henkilöä.
Rakentamisen hiipumista on tapahtunut ennenkin muttei samalla tavalla kuin nyt, kun ei elvytetty se muuttui krooniseksi. Jossain vaiheessa asuntorakentaminen elpyy suuriin asuntokeskuksiin tulee asuntopula. Asuntojen kysyntä nostaa niitten hintaan, rakennusala elpyy, teollisuus elpyy, palvelut elpyy jne. Rakennusalan elpyminen vie muutaman vuoden, työvoiman kysyntä vaatii uusia asuntoja.
Uusia työllistettyjä kuten olen aiemmin maininnut tarvittaisiin useita satojatuhansia. Sekin tiedossa että vain osa työttömistä kelpaa enää työmarkkinoiden käytettäviksi, hankala tilanne. Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa poistuu työvoimasta noin puolimiljoonaa työntekijää, tilalle ei tule läheskään samaa määrää työvoimaa. Rakenteellinen muutos vähentää pikku hiljaa työvoiman tarvetta monilla aloilla esim. kuntasektorilla, terveydenhoitoalalta ei sieltä olisi varaa poistaa työvoimaa kun hoitotarve kasvaa.
Valtion talous kasvanut, niin pitääkin kun menot kasvaa.
Huippu taloustieteilijä ja ekonomi Elina Pylkkänen kertoi että taloutemme kasvu olisi noustava yli 3 % ennen kuin se todella alkaa vaikuttamaan työllisyyteen ratkaisevasti. Sellainen talouden kasvu johtaa työvoima pulaan, mistä osaavaa työvoimaa ! työperäisellä maahanmuutolla.
Eri juttu saammeko sitä tarpeeksi, Marinin aikana ei saatu kun kysyntä ylikuumeni. Putinin aloittama sota loppuu, Trumpin aloittama sota loppuu edellytyksen talouden kasvulle paranevat.
Taas tuli pähkäiltyä, ei mitään mitä ei tiedettäisi, vain ajan kuluksi.
Tottahan vanhuksia on liikaa valtion tuloihin nähden, jos lasketaan koko maan todelliset tulon tuottajat ja lasketaan vain yritystä palvelet veronmaksajat, he auttavat taloutta. Ei ole kenenkään syy, joten totean vain.
Eläkkeenmaksu heille vinouttaa koko ajan taloutta, mm minä joka olen ison osan palkasta ja myös eläkkeen saanut valtion pussista toiseen siirtelemällä. Mittava on veromäärä jota olen pyörittänyt.
On aina ollut vaikea ymmärtää että talous kasvaa kuluttamalla. Kyllä se kasvaa sillä että ostetaan mitä tarvitaan ja elätetään itsensä eikä nosteta tukia. Tukien jakaminen tasapuolisesti on mahdoton tehtävä kun ihmisten pitää saa tasa-arvoisesti jokaisen samaan pulaan sama summa.
Minusta valtion talouden hoito on mahdottomuus, että kaikkia tulisi kohdelluksi oikein. Samoin tulojen tasaus, pitäisi tasapuolisesti niitäkin jakaa, toinen puurtaa hullun lailla, toinen käyttää aivojaan rahan ansaitsemiseksi ja toinen ei tee muuta kuin ja hänenkin pitää rahaa elääkseen saada. En yhtään ihmettele tätä sekasortoa. Minäkin vain turinoin tässä omiani, ei tästä kenellekään mitään hyötyä ole.
Kenelle menisit sanomaan että sinä vanhus olet liikaa jos noin niin kuin yksilötasolle mennään🤔.
Sinulle, tälle porukalle ja itselleni. Se että meitä on liikaa, on väestövääristymä, joka ei ole kenenkään syy. Mitä ihmettä tuollaista totuutta siloittelemaan.
Minusta vääristymä on se jos ikäihmiselle sanotaan että sinä olet liikaa. Voi olla jopa kohtalokkaat seuraukset sanoopa väestövääristymätilasto mitä tykkää.
Kyllä se jo ihmisen terveydenkin kannalta on hyvä, että kiristää vyötä.
Kehitys- ja keksimisominaisuuksiaan sekä markkinointia ihmisen pitäisi lisätä - siis yrittämistä, yksin tai yhdessä. Se pitää mielenkin virkeänä.
Kyllä maailman ihmisillä mielekkäitä tarpeita riittää. Pitää vain olla kiinnostunut maailman menosta, oivaltaa ja panostaa oikeisiin asioihin, eikä kuluttaa rahojaan esimerkiksi syömällä itsensä "läskiksi".
Ihan spontaanisti vaan, ja lukematta ketjua sen pitemmälle vastaisin että ei toki. Mutta liian vähän lapsia ja nuorta porukkaa. Väestön uudistuminen on välttämättömyys ja Suomi ei ole ylikansoitettu.
joo ne työnnetään utsjoelle jokka tulee ilman lupaa
tai tarvetta
talvella ne voi asua Pulmankijärven jäällä jo syksystä
igluissa ja kalastelal pilkillä ruokansa
ja laulaa
Pulmankijärven jää se kestää vaikka on elämää ...
Sinne nimittäin mahtuu ukkoa pilkkimään
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19602319/onko-suomessa-liikaa-vanhuksia#comment-145175186
80 v ei ole vanhus pian luokituksen mukaan
vanhuksista eivät luovu ja jokaista pakotetaan elää 100 vuotiaaksi
jos aikuisella on vääriä elämätapoja, niitä korjataan valvotusti
siten 80 vuotta siirtyy historiaan ja jokaisen työpanos on tarvittava
liian moni 80 vuotias ei tunnu ollenkaan vanhalta
Ikärakenteen vinoutumasta selvitään, selviytyminen 11 % työttömyydestä yritetään selvitä velkaa tekemällä tuhoaa hyvinvointi valtion.
hyvin vointi on vain osaajien herkku kun köhällä on usein niin paljon
hoidetta vaalitusta ettei ehdi voida millään tavalla kuin hakemalla
tukea ja tekemällä valituksia
Pulmanki järven suomenpuoli on 10 neliö kilometriä
jos neliö varataan kullekin igulussa asuvalle on tämä paljon
ja sille mahtuu 10 miljoonaa pilkkimään vanhusta ja nuorta ja maahan
tulevaa kun on aikaisin jäässä järven pinta jo syksyllä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19602319/onko-suomessa-liikaa-vanhuksia#comment-145174632
Muistan oli heinäkuun loppua vuonna 1986 kalareissulla ajattelin leiriytyä Polmakin järven rannalle, piti luopua liikaa mäkäräisiä, siirryin Varangin nimimaalle.
Aloitukseen, hyvinvointi valtion pelastamiseen ei ole suoraa vastausta kellään, valtiovarainministeriö on siihen syytön. Valtion hoitamiseen on kansalaiset antaneet vaalien voittajan vastuulle, muistatte mitä Orpo lupasi. Halliuksen armon aika käymässä vähiin on helppo tehdä yhteen veto, hallitus tietää missä ei onnistunut, missä olisi pitänyt onnistua.
Hyvinvointivaltio on vain tavoite.
Pelastamisesta puhuminen on täyttä propagandaa.
Oletan, että tajuat sen itsekin.
En kirjoita koskaan propagandaa, populisti äärioikeisto PS ei muuta tee kuin propagandaa.
Ensi huhtikuun jälkeen voitte oppositiossa jatkaa propagandaa.
Ennen finanssi kriisiä Suomi oli pohjoismainen hyvinvointi valtio, emme enää, pidämme hyvinvointia yllä velkaa tekemällä, nyt piti loppua velaksi eläminen.
No, siihen hyvinvointivaltioon vasemmisto luonnollisesti pyrkii kasvattamalla valtion toiminnan mahdollisimman suureksi yhteiskunnassa. Neuvostoliitto aikanaan kai jo oli mahdollisimman lähellä utopistista hyvinvointivaltiota.
Jos nyt utopistisista tavoitteista halutaan pitää kiinni, niin meikäläinen on kyllä hyvinvointiyhteiskunnan kannalla.
Mahdollisimman laajapohjainen hallitus tähän tilanteeseen, pääasia että tulee muutos nyky politiikkaan.
Ilman nykyisiä vanhuksia tätä maata ei olisi rakennettu
hyvinvointivaltioksi. PS tuhosi sen.
Ilman persuja Suomi olisi edelleen hyvinvointivaltio.
Perussuomaliset on koko suomen paras ja suurin puoleu pitää taatusti omiensa puolta EI ole oman maan petturi kuten vasemmistossa niitäki nykyään on,
kaikki järkevät tervejärkiset kansaliset taatusti äänestää perussuomalisia jatkoo seuraavanki hallitukseen,
perussuomalaisissa on koko suomen turva ja tulevaisuus,
omaa maata EI PETETÄ !
vain idiootit petturit on toistamieltä,
Älä viitti. Teet itsestäsi hölmön.
Vanhuksia on paljon, koska 80 vuotta sitten tehtiin paljon lapsia. Minkäs tuolle nyt voi, nuo tuon ajan lapset itsekään.