Kuuden tunnin lentomatka on koetinkivi kenelle tahansa, mutta minun kohdallani siitä oli tulossa tahtojen taistelu. Vieressäni istuva mies oli nimittäin päättänyt ottaa lentokoneen yhteisen käsinojan yksityisomaisuudekseen. Hän ei ollut mikään tavallinen kyynärpään lepuuttaja; hän oli strategisesti orientoitunut valloittaja. Ensimmäiset kaksi tuntia hänen kätensä lepäsi käsinojalla täysin vankkumatta, kuin se olisi ollut valettu betoniin.
Minä sinnittelin. Yritin ensin istua mahdollisimman kapeasti, mutta neljännen kerran jälkeen, kun olin nukahtamaisillani ja valumassa naapurin syliin kuin sulava jäätelö, hartioihini alkoi sattua. Lysyssä istuminen ei enää huvittanut.
Päätin, että nyt riittää. Tässä kohtaa matkustamoelämää diplomaattiset keinot oli käytetty loppuun.
Käännyin hitaasti ja katsoin ensin tuota kyseistä käsinojaa – tuota kiisteltyä demilitarisoitua vyöhykettä. Sitten siirsin katseeni vieressäni istuvaan mieheen, joka tuitti itsevarmana jotain lehteä. Sen jälkeen tein ratkaisun, jota mikään etiketti-opas ei puolla: laskin painavasti oman käteni suoraan hänen kätensä päälle.
Vaikutus oli salamannopea. Mies nykäisi kätensä pois sellaisella vauhdilla, että näytti siltä kuin hän olisi koskettanut tulikuumaa hellalevyä tai jotain erittäin vaarallista elävää oliota. Hän tuijotti kättäni hämmentyneenä, mutta minä vain nojasin tyynesti taaksepäin.
Loppumatka sujui täydellisessä, käsinkosketeltavassa hiljaisuudessa. Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan, eikä meidän tarvinnut. Tuijotin loppulennon tuimana ikkunasta ulos, aivan kuten pilvet olisivat olleet elämäni kiehtovin asia, samalla kun nautin täysin rinnoin siitä, että minulla oli vihdoinkin tilaa kyynärpäälleni.
Minä sinnittelin. Yritin ensin istua mahdollisimman kapeasti, mutta neljännen kerran jälkeen, kun olin nukahtamaisillani ja valumassa naapurin syliin kuin sulava jäätelö, hartioihini alkoi sattua. Lysyssä istuminen ei enää huvittanut.
Päätin, että nyt riittää. Tässä kohtaa matkustamoelämää diplomaattiset keinot oli käytetty loppuun.
Käännyin hitaasti ja katsoin ensin tuota kyseistä käsinojaa – tuota kiisteltyä demilitarisoitua vyöhykettä. Sitten siirsin katseeni vieressäni istuvaan mieheen, joka tuitti itsevarmana jotain lehteä. Sen jälkeen tein ratkaisun, jota mikään etiketti-opas ei puolla: laskin painavasti oman käteni suoraan hänen kätensä päälle.
Vaikutus oli salamannopea. Mies nykäisi kätensä pois sellaisella vauhdilla, että näytti siltä kuin hän olisi koskettanut tulikuumaa hellalevyä tai jotain erittäin vaarallista elävää oliota. Hän tuijotti kättäni hämmentyneenä, mutta minä vain nojasin tyynesti taaksepäin.
Loppumatka sujui täydellisessä, käsinkosketeltavassa hiljaisuudessa. Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan, eikä meidän tarvinnut. Tuijotin loppulennon tuimana ikkunasta ulos, aivan kuten pilvet olisivat olleet elämäni kiehtovin asia, samalla kun nautin täysin rinnoin siitä, että minulla oli vihdoinkin tilaa kyynärpäälleni.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jahas. Millä paikalla istuit (käytävä, keski vai ikkuna)?
- Sheena
Jos istuit ikkunapaikalla, kolmen istumen rivissä, kuten tuosta tarinasta helposti tulkitsee, niin toimit väärin. Silloin molemmat käsinojat nimittäin kuuluvat etiketin mukaan keskipaikalla matkustavalle. Jos taas kyse oli kahden istuimen rivistä, niin silloin teidän tosiaan olisi pitänyt kyetä jakamaan ko. käsinoja. Silloinkin asiallisempaa olisi toki ollut korkeintaan työntää toisen kättä hieman sivuun, eikä laittaa kättään toisen käden päälle.
Juuri näin.
- Sheena
Miten se käsinoja jaetaan. Puolet sulle, puolet mulle?
Mä olisin nipistänyt.
Vilma hyi
No juurikin noin kun sanoit. Kummallakin on käytössään se käsinojan oma kanttinsa.
😁 Ai samperi... Toi oli hyvä. Tuossa voi olla vaarana että tyyppi kilahtaa. Ja sitten se paketoidaan siihen sun viereen riuhtomaan vapautustaan.
Vai onko lentokoneessa säilytystila häiriköille? Saako niihin iskeä rauhoituspiikin?
Nötköt 🥫
Ne on ne ruuhkavuodet nykyajan aikuisella miehellä pakolliset. Yhteiskunnan odotus. Näitten muitten odotusten tielle. Odotellaan.
Täällä loppuu jo mielikuvitus Suomenmaassa miten näitä ruuhkia odotellaan kun ne on alunperinkin ihan byrokratian keksimiä, mieli niitä piirtelee päivät pitkät. Kaikenlaista aitaa ja viivaa, titteleitä millä liikutaan muuten tantan palkkapussi on tyhjä ja se on Suomen kohtalo. Paikallaan olo mikä piirtyy vain mielessä liikkeeksi.
Ihan kuin lypsämään joutaisi ilman lehmiä.
Ainakin kaupungeissa. Sama se on ulkomaillakin suomalaisena. Muusta tiedä kuin lypsämisestä.
Uskalla ees huutaa ammuu ulkomailla kun ghetot. Niissäkään voi liikku. Pakko lypsää sivistyksen piirissä.
Sattuu niin saatanasti päähän miettiä mitään yli 75 älykkyysosamäärän ylittäviä asioita. Antaa taantuu 30:n jälkeen jotain realistisia odotuksia eliniän pitenemisestä ilmestyy samantien.
Ellei se tehnyt jo sitä 20:nä kun pökkelöitten kanssa pääsee tekemisiin. Siksi iki-opiskelu.
-huitomassa, -tantat
suom.
75 äö miellyttämisfiltteri iskee alitajunnassa kuin kaikki uskoo tantaismiin. Näyttää yhtä typerältä kuin muutkin. Jos sen korjaa niin se kertoo jostain näitten viidakon laissa millä sen voi pyrkiä mielestään.
Sen opetti KGB, siihen uskoo Supo.
-pyyhkiä
suom.
Itsesensuuri. Kokeilkaa vaikka kirjoittaa vaikeita ette ymmärrä enää itsekään.
Ruuvi pyöräyttää jo ajatteluviheessa asiayhteyden irti faktoista.
Siitä on konsensus tehty. Sitä saa läiskiä turpaan ja halveerata julkisesti. Se on naurun aihe ja syy palkanalennuksiin, pimittämiseen ja jatkuvaan inertiaan.
Kokeilkaa muuallakin kuin sivistyspiireissänne. Voitte oppia sitkeydestä joskus jotain.
Samalla kun näyttelette loukkaantunutta.
Menikö perille?
Tosta toi vasemman tornin osuma vähän ylemmäs kiitos
https://www.asce.org/publications-and-news/civil-engineering-source/civil-engineering-magazine/issues/magazine-issue/article/2021/09/the-investigations-the-world-trade-center-towers
Kyllä se teiltä onnistuu vielä kun muuntelette faktoja "oikeiksi" hengenpitimiksenne päivittäin.
Ette pääse kurssia läpi muuten.