Vihreillä on Forsgrénin mukaan tahtotila siitä, että diagnoosipohjaisesta rahoitusmallista päästäisiin kokonaan eroon. Vaihtoehtona voisi olla demografinen malli, jossa palvelutarvetta lasketaan muun muassa väestön iän, sukupuolen, koulutuksen ja työllisyyden perusteella.
ELIKKÄ.... VÄESTÖN IKÄ, SUKUPUOLI, KOULUTUS MÄÄRITTÄISI PALVELUTARPEEN.
OLETKO TOSISSASI? OLETTE PISTÄMÄSSÄ IHMISÄ ERI KARSINOIHIN KUKA SAA JA MITÄ HOITOA KULLOINKIN, JOS OLET IÄKÄS JA VÄÄRÄÄ SUKUPUOLTA NIIN JÄÄT ILMAN PALVELUA JOTA HAET.
VIHERVASEMMISTOLAISTA AATETTA!
ELIKKÄ.... VÄESTÖN IKÄ, SUKUPUOLI, KOULUTUS MÄÄRITTÄISI PALVELUTARPEEN.
OLETKO TOSISSASI? OLETTE PISTÄMÄSSÄ IHMISÄ ERI KARSINOIHIN KUKA SAA JA MITÄ HOITOA KULLOINKIN, JOS OLET IÄKÄS JA VÄÄRÄÄ SUKUPUOLTA NIIN JÄÄT ILMAN PALVELUA JOTA HAET.
VIHERVASEMMISTOLAISTA AATETTA!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Demografinen diagnoosi?
Mitä painoarvoja annetaa eri muuttujille?
Forsgren saa varmasti parhaat kertoimet hoidontarpeen arvioinnissa.
Ovathan muunväriset ehdottomasti nykysuuntauksen mukaisesti parasta kansanosaa
Koulutetut saavat parhaat pisteet ja puoluekanta varmasti on merkittävä hyöty.
Pienin muutoksin voisimme luoda hoidontarpeen alla olevie periaatteide mukaisesti.
Forsgrenin ajattelu on hyvin lähellä mitä toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa loi neljäportaisen luokittelujärjestelmän asukkaiden erottelemiseksi:
• Luokka 1 (Volksdeutsche). Henkilöt, jotka olivat aktiivisesti tunnustaneet saksalaisuutensa jo ennen sotaa. He saivat täyden Saksan kansalaisuuden.
• Luokka 2. Henkilöt, jotka olivat säilyttäneet saksan kielen ja kulttuurin, mutta pysyneet poliittisesti passiivisina. Heille myönnettiin myös kansalaisuus.
• Luokka 3. Saksalaistaustaiset henkilöt, jotka olivat osittain sulautuneet paikalliseen väestöön. He saivat ehdollisen kansalaisuuden kymmenen vuoden koeajalla.
• Luokka 4. Saksalaistaustaiset henkilöt, jotka olivat täysin sulautuneet paikalliseen väestöön tai vastustaneet saksalaisuutta. Heidät siirrettiin uudelleenkoulutettaviksi
Vuonna 1935 säädetty valtakunnankansalaisuuslaki (Reichsbürgergesetz) jakoi Saksan asukkaat juridisiin ja rodullisiin luokkiin:
• Valtakunnankansalaiset (Reichsbürger). Täydet poliittiset ja kansalaisoikeudet kuuluivat vain niin sanottua "saksalaista tai sille sukua olevaa verta" (arjalaisiksi katsotuille) oleville henkilöille. Vain heillä oli äänioikeus ja oikeus toimia julkisissa viroissa.
• Valtion alamaiset (Staatsangehörige). Muut Saksan alueella asuvat henkilöt, kuten juutalaiset, romanit ja mustat, alennettiin pelkiksi valtion alamaisiksi. He menettivät kansalaisoikeutensa, äänioikeutensa ja oikeutensa virkoihin.
• Sekarotuiset (Mischlinge). Henkilöt, joilla oli sekä "saksalaisia" että juutalaisia isovanhempia, jaettiin isovanhempien syntyperän perusteella ensimmäisen ja toisen asteen sekarotuisiin. Heidän oikeuksiaan rajoitettiin asteittain, ja sota-aikana suuri osa heistä joutui vainon kohteeksi.
• Vieraat rodut (Fremdvölkische). Miehitetyillä alueilla asuvat ei-saksalaiset väestöryhmät, kuten slaavit (puolalaiset, venäläiset), luokiteltiin alempiarvoisiksi. Heitä käytettiin pakkotyövoimana (Ostarbeiter) tai heidät määrättiin karkotettaviksi ja tuhottaviksi.
2. Saksan kansanluettelo (Deutsche Volksliste)
Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa loi valloitetuille alueille (erityisesti Puolaan) neljäportaisen luokittelujärjestelmän saksalaistaustaisten asukkaiden erottelemiseksi:
• Luokka 1 (Volksdeutsche). Henkilöt, jotka olivat aktiivisesti tunnustaneet saksalaisuutensa jo ennen sotaa. He saivat täyden Saksan kansalaisuuden.
• Luokka 2. Henkilöt, jotka olivat säilyttäneet saksan kielen ja kulttuurin, mutta pysyneet poliittisesti passiivisina. Heille myönnettiin myös kansalaisuus.
• Luokka 3. Saksalaistaustaiset henkilöt, jotka olivat osittain sulautuneet paikalliseen väestöön. He saivat ehdollisen kansalaisuuden kymmenen vuoden koeajalla.
• Luokka 4. Saksalaistaustaiset henkilöt, jotka olivat täysin sulautuneet paikalliseen väestöön tai vastustaneet saksalaisuutta. Heidät siirrettiin uudelleenkoulutettaviksi Saksaan.