Joulun aika on aina ollut minulle erityinen, rakastin kaikkea joulussa. Lapsuuden jouluissa oli aina jotain niin erityistä ja taianomaista tunnelmaa. Vietimme joulut aina ihan vain oman perheen voimin, minä, siskoni ja vanhempamme... muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jolloin olimme isovanhempieni luona viettämässä hieman isommat suku joulut.
Muuttaessani omilleni, joulun taika ei kadonnut mihinkään. Rakastin laittaa joulumusiikin soimaan, keittää glögiä, leipoa joulu torttuja ja koristella asuntoni. Kutsuin ystäviä kahville ihan vain fiilistelemään joulua kanssani, järjestin pikkujoulu illanistujaisia ja juuri ennen aattoa, oli ihanaa istua paketoimassa kaikki ostamani lahjat.
Viikonloppu aamuisin oli ihanaa istua pyjama päällä, ilman kiirettä, katselemassa jotain jouluista hömppä leffaa.
Vuosien varrella aloin kaipaamaan kuitenkin jotain lisää, kaipasin kumppania siihen vierelle, kaipasin ihmistä jonka kanssa saisin jakaa joulun, jonka kanssa rakentaa omat perinteet ja tietää että vierellä on joku jonka kanssa viettää joulut, sittenkin kun omia vanhempia ei enää ole.
Parisuhteen myötä, joulun taika kuitenkin kuoli kokonaan. Mies vihasikin joulua, koska se ei enää ollut sama asia kun ei kaikki samat ihmiset enää olleet elossa ja mukana jouluvietossa kuin hänen lapsuudessaan. Häntä ei kiinnostanut yhteinen joulu tekeminen, aatot vietämme aina eri osoitteissa, ja ylipäätään joulusta puhuminen kirvoittaa vain katkeria tai välinpitämättömiä kommentteja. Suhteemme ensimmäiset 2 vuotta, yritin vielä laittaa joulua kotiimme. Sitten innostus vain alkoi kuolemaan kokonaan... enkä voi vieläkään ymmärtää, että mies ei edes huomaa. Olemme olleet yhdessä lähes 10 vuotta, yhtenä jouluna hän kysyi pari päivää ennen aattoa, kun hänen lapsensa tulivat meille, että "et oo laittanu mitään koristeita?" En oo en, kun ei jaksa enääkiinnostaa.. Vielä tänä päivänä, jos tulee joulusta puhe ja sanon että ei joulu paljon kiinnosta, niin hän on ihan hämmästynyt että "sähän rakastat joulua!?"
Miten joku ei ole 10 vuoden aikana huomannut, että mun joulu innostus kuoli jo ensimmäisten vuosiemme aikana, että kotonamme ei ole ollut laitettuna joulua 8 vuoteen!?
Minusta ei tunnu pahalta ainoastaan siksi, että menetin elämästäni jotain mitä rakastin suuresti, vaan myös se että rakastamani ihminen, ei edes huomaa näin valtavaa muutosta minussa.
Jouluaaton vietän edelleen, niinkuin lapsesta asti, vanhempieni luona siskoni kanssa. Kaikkina jouluina ei siskonikaan ole enää mukana, koska hän asuu kauempana ja joutuu toisinaan olemaan joulut töissä. Olen mielelläni vanhempieni luona jouluna, siellä on edelleen se erityinen joulun tunne ja rakastan valmistaa joulu ateriaa äitini kanssa. On kuitenkin surullista, että olin aina kuvitellut väen lisääntyvän joulupöytämme äärellä ajan myötä, sen sijaan löydänkin itseni nyt tilanteesta, jossa yritän henkisesti valmistautua joulun katoamiseen elämästäni kokonaan. Koska eräänä päivänä vanhempiani ei enää ole, eikä minulla ole enää ketään, jonka kanssa joulua viettää.
Muuttaessani omilleni, joulun taika ei kadonnut mihinkään. Rakastin laittaa joulumusiikin soimaan, keittää glögiä, leipoa joulu torttuja ja koristella asuntoni. Kutsuin ystäviä kahville ihan vain fiilistelemään joulua kanssani, järjestin pikkujoulu illanistujaisia ja juuri ennen aattoa, oli ihanaa istua paketoimassa kaikki ostamani lahjat.
Viikonloppu aamuisin oli ihanaa istua pyjama päällä, ilman kiirettä, katselemassa jotain jouluista hömppä leffaa.
Vuosien varrella aloin kaipaamaan kuitenkin jotain lisää, kaipasin kumppania siihen vierelle, kaipasin ihmistä jonka kanssa saisin jakaa joulun, jonka kanssa rakentaa omat perinteet ja tietää että vierellä on joku jonka kanssa viettää joulut, sittenkin kun omia vanhempia ei enää ole.
Parisuhteen myötä, joulun taika kuitenkin kuoli kokonaan. Mies vihasikin joulua, koska se ei enää ollut sama asia kun ei kaikki samat ihmiset enää olleet elossa ja mukana jouluvietossa kuin hänen lapsuudessaan. Häntä ei kiinnostanut yhteinen joulu tekeminen, aatot vietämme aina eri osoitteissa, ja ylipäätään joulusta puhuminen kirvoittaa vain katkeria tai välinpitämättömiä kommentteja. Suhteemme ensimmäiset 2 vuotta, yritin vielä laittaa joulua kotiimme. Sitten innostus vain alkoi kuolemaan kokonaan... enkä voi vieläkään ymmärtää, että mies ei edes huomaa. Olemme olleet yhdessä lähes 10 vuotta, yhtenä jouluna hän kysyi pari päivää ennen aattoa, kun hänen lapsensa tulivat meille, että "et oo laittanu mitään koristeita?" En oo en, kun ei jaksa enääkiinnostaa.. Vielä tänä päivänä, jos tulee joulusta puhe ja sanon että ei joulu paljon kiinnosta, niin hän on ihan hämmästynyt että "sähän rakastat joulua!?"
Miten joku ei ole 10 vuoden aikana huomannut, että mun joulu innostus kuoli jo ensimmäisten vuosiemme aikana, että kotonamme ei ole ollut laitettuna joulua 8 vuoteen!?
Minusta ei tunnu pahalta ainoastaan siksi, että menetin elämästäni jotain mitä rakastin suuresti, vaan myös se että rakastamani ihminen, ei edes huomaa näin valtavaa muutosta minussa.
Jouluaaton vietän edelleen, niinkuin lapsesta asti, vanhempieni luona siskoni kanssa. Kaikkina jouluina ei siskonikaan ole enää mukana, koska hän asuu kauempana ja joutuu toisinaan olemaan joulut töissä. Olen mielelläni vanhempieni luona jouluna, siellä on edelleen se erityinen joulun tunne ja rakastan valmistaa joulu ateriaa äitini kanssa. On kuitenkin surullista, että olin aina kuvitellut väen lisääntyvän joulupöytämme äärellä ajan myötä, sen sijaan löydänkin itseni nyt tilanteesta, jossa yritän henkisesti valmistautua joulun katoamiseen elämästäni kokonaan. Koska eräänä päivänä vanhempiani ei enää ole, eikä minulla ole enää ketään, jonka kanssa joulua viettää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.