Meksikon pikajunan sanat???

Olen pulassa!!
Mistä ihmeestä voin löytää Helismaan Meksikon pikajunan KAIKKI SÄKEISTÖT??? Siis ihan kaikki.
Olen kuullut vain "puolikkaan version" kyseisestä rallista, mutta nyt tarvittaisiin vahnan ajan iltamiin juuri ne kaikki säkeistöt.
Kertokaa viisaammat...Kiitos etukäteen!
5119920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

En jaksa niitä mistään netistä ettii, joten kirjoitan tuolta laulukirjastani... Sormille tiedossa raskas hommaa...

MEKSIKON PIKAJUNA

1. Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on, valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää. Haukku kuuluu kojootin, häipyy meluun veturin, Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää. Ensi luokan vaunussa uninen on tunnelma. Matkustajat, miehet, naiset, kaikki torkkuvat. Silloin vauhti hiljenee ja melkein pysähtyy missä lienee pysähdyksen syy?

2. Jarrut pyöriin kirskahtaa, vaunun ovi aukeaa, sisään syöksyy kaksi miestä mustanpuhuvaa. Pikku-Pete, Iso-Pat - gangstereita molemmat - kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa. "Kädet ylös, gentlemen!", huutaa käskyn terävän Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee. "Viisainta kun jokainen nyt lompsan aukaisee - kuula sille, joka kenkkuilee!"

3. Vastustaa ei kukaan voi - Pikku-Pete vartioi, Iso-Pat kun evakuoi sormin tottunein sormukset ja kukkarot, medaljongit, lompakot. Matkalaukut rosvo myöskin tutkii yksin tein. Mitään uhreille ei jää, saalis toiveet ylittää - Pikku-Pete hohotelee kohti kurkkuaan. "Miehet lyödään tainnoksiin, mut naiset viedään pois! Lempimättä nyt en olla vois."

4. Jymisevä nauru soi, Iso-Pat nyt aprikoi kumppaniinsa sanoja ja kohta murahtaa: "Okay, niinpä tehdäänkin, saamme kelpo haaremin - viedään likat piiloluolaan Sierra Madren taa." Silloin vaunun loukosta, herrasmiesten joukosta hidalgo nyt esiin astuu, sanoo: "Senores! Meille tehkää mitä vain, mut naiset säästäkää - muuten teistä kehno muisto jää!"

5. Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo, uus - haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa. Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias, vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa. Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien hidalgolle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan: "Mitäs herra suutaan soittelee ja hääräilee - tehdään niin kuin rosvot määräilee!"

4Äänestä
  • Tuli äsken mieleen, ei kai niitä ole oikeassa versiossa enempää kuin noi 5 säkeistöä?

    Äänestä

  • *näpyttelee* kirjoitti:

    Tuli äsken mieleen, ei kai niitä ole oikeassa versiossa enempää kuin noi 5 säkeistöä?

    Kyllä niitä säkeistöjä on olemassa enemmän kuin nuo viisi. Mulla on jossain olemassa sanat yhteensä yhdeksään säkeistöön. Pitänee etsiä paperit, kun ehtii kotiin.

    Äänestä

  • *näpyttelee* kirjoitti:

    Tuli äsken mieleen, ei kai niitä ole oikeassa versiossa enempää kuin noi 5 säkeistöä?

    ...säkeistöjä on enempikin. Itse olen kuullut kanssa säkeistöt vain tähän asti, mutta niitä kuulemma on enempikin.
    Mutta tässähän on jo puolet!
    Kiitos niistä!!
    Lämmintä kesän jatkoa.

    Äänestä

  • Verena kirjoitti:

    Kyllä niitä säkeistöjä on olemassa enemmän kuin nuo viisi. Mulla on jossain olemassa sanat yhteensä yhdeksään säkeistöön. Pitänee etsiä paperit, kun ehtii kotiin.

    Olet todella ystävällinen, jos viitsit etsiä!!!
    Mutta älä ota tätä hommaa *pakoksi*, älähän ressaa!
    Jos ne sanat tullatupsahtavat eteesi jokupäivä, tiedät että täällä on eräs yksilö joka olisi hyvin kiitollinen loppusäkeistöistä.
    Aurinkoista kesää!
    T.Ropsu

    Äänestä

  • Verena kirjoitti:

    Kyllä niitä säkeistöjä on olemassa enemmän kuin nuo viisi. Mulla on jossain olemassa sanat yhteensä yhdeksään säkeistöön. Pitänee etsiä paperit, kun ehtii kotiin.

    Laitapas ne loput säkeistöt tännekin. Olisi kiva ne lukea. =) Sitte joskus...

    Äänestä

  • Ropsu29 kirjoitti:

    Olet todella ystävällinen, jos viitsit etsiä!!!
    Mutta älä ota tätä hommaa *pakoksi*, älähän ressaa!
    Jos ne sanat tullatupsahtavat eteesi jokupäivä, tiedät että täällä on eräs yksilö joka olisi hyvin kiitollinen loppusäkeistöistä.
    Aurinkoista kesää!
    T.Ropsu

    Siis, mulla neljä säkeistöä enemmän kuin aikaisemmalla kirjoittajalla. Laitan ne tähän, niin pääset laulelemaan =)

    6. vanhapiika hypähtää, Patin kaulaan siihen jää,
    vaikka iso rosvo koittaa häätää häntä pois,
    nainen lemmenkipeä muiskuissaan on ripeä
    eikä Patin vastustelu niitä estää vois
    hohottelee Peten suu, kaveri kun hermostuu,
    vanhanpiian kuiskiessa "Darling, I love you!"
    matkustaja tuijottavat silmät selällään
    kuinka kaikki oikein päättyykään

    7. kauhuissaan on Iso-Pat, ikäneidon suudelmat
    tulisia ovat, niissä hehkuu lemmenlies
    kiljuu rosvo "kuulkaas Miss, minä olen naimisis'
    ja on neljä lastakin, en ole vapaa mies,
    kaverini kihlatkaa, siitä kelpo miehen saa"
    puhe tämä Pikku-Peten posket kalventaa,
    junavaunun ovesta hän säntää pakoon jees
    muttei pääse metriäkään ees

    8. ikäneito hyljännyt, äskeisen on yljän nyt,
    pikkuruista Peteä hän halaa, suutelee
    vapauden takaisin, Iso-Pat saa tietenkin,
    vuorostansa apua jo Pete huutelee
    vannoo, että myöskin hän, naimiskaupan pätevän
    solmi ja on lapsiakin vissiin seitsemän
    ehkäpä on kahdeksankin, laskutaidollaan
    kun ei Oete pysty loistamaan

    9. itkuun vääntyy neidon suu, nyt hän vasta kimmastuu
    Peten leukaan täräyttää suoran oikean
    untenmailla otsa hies' siinä uinuu pikkumies
    Iso-Pat nyt huomaa vaaran häntä uhkaavan
    ehdi ei hän aseeseen, tarttua hän uudelleen
    vanhanpiian nyrkki puhuu - vaikka tuhanteen
    tuomari nyt laskea kai lukujansa sais,
    ennen kuin Pat siitä virkoais

    Ihmettelen itsekin, miksei laulusta koskaan soiteta sitä "kokonaista" versiota. Kerran olen kuullut laulun jossakin radio-ohjelmassa Helismaan esittämänä ja kaikki säkeistöt laulettuna, useampi vuosi sitten kylläkin.

    Äänestä

  • Kiitos tästä! olen ettinyt tätä joka paikasta xD

    miten jaksat kirjottaa noi paljo? ;O :DDD

    Äänestä

  • miten jaksat kirjoittaa noin paljon??

    Äänestä

  • Hyvä laulu

    Äänestä

  • Repe kirjoitti ensimmäiset säkeistöt joskus 1949-50. Olin silloin n. 4-5 vuotias pikkupoika ja kuuntelin ihastuneena (isäni lauloi sitä minulle joskus kehtolauluna). Joskus 1962-63 aikoihin Repe kirjoitti vielä muutaman säkeistön, joita tuossa on tarjottu hyvällä menestyksellä. Yksi säkeistö vielä puuttuu. En muista sitä kokonaan, mutta menee suunnilleen:
    Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on,
    rosvot ovat köytettyinä alle penkkien.
    Homma hallinnassa taas, jälleen on rauha maass'
    omaisuus on palautettu vieraiden ja jenkkien.
    ................... (en muista paria säettä)
    .. mutta lopuksi vanhapiika joikuu haikeasti:
    "onni taas on mennyt ohi suun...huhheijaa.... onni taas on mennyt ohi suun..... (ja kipale "feidataan" loppuuun

    Äänestä

  • yksi säkeisö kirjoitti:

    Repe kirjoitti ensimmäiset säkeistöt joskus 1949-50. Olin silloin n. 4-5 vuotias pikkupoika ja kuuntelin ihastuneena (isäni lauloi sitä minulle joskus kehtolauluna). Joskus 1962-63 aikoihin Repe kirjoitti vielä muutaman säkeistön, joita tuossa on tarjottu hyvällä menestyksellä. Yksi säkeistö vielä puuttuu. En muista sitä kokonaan, mutta menee suunnilleen:
    Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on,
    rosvot ovat köytettyinä alle penkkien.
    Homma hallinnassa taas, jälleen on rauha maass'
    omaisuus on palautettu vieraiden ja jenkkien.
    ................... (en muista paria säettä)
    .. mutta lopuksi vanhapiika joikuu haikeasti:
    "onni taas on mennyt ohi suun...huhheijaa.... onni taas on mennyt ohi suun..... (ja kipale "feidataan" loppuuun

    ..., tämä olikin aivan uutta tietoa. Kiitoksia, meikä on taas musiikin saralla hiukan viisaampi. Poukkoilin netissä minkä ehdin, mutta en löytänyt muita sivuja kuin tuon. Harmi, että en pystynyt auttamaan, mutta lykkyä tykö kadonneen säkeistön metsästyksessä...

    Äänestä

Olette ihania....
Aurinkoista kesänjatkoa kaikille!!
T:Ropsu

Äänestä
  • Yritän vielä kaivaa jostakin sen vihoviimeisen säkeistön, joka jäi vajaaksi. Minulla on se jossakin kasetilla, mutta kasettini ovat sellaisessa järjestyksessä, että haku menee arkeologian puolelle.

    Joka tapauksessa Repe kirjoitti ne jatkosäkeistöt vasta vähän ennen kuolemaansa. Hän kuoli tammikuussa 1965.

    Äänestä

  • puuttuu vielä kirjoitti:

    Yritän vielä kaivaa jostakin sen vihoviimeisen säkeistön, joka jäi vajaaksi. Minulla on se jossakin kasetilla, mutta kasettini ovat sellaisessa järjestyksessä, että haku menee arkeologian puolelle.

    Joka tapauksessa Repe kirjoitti ne jatkosäkeistöt vasta vähän ennen kuolemaansa. Hän kuoli tammikuussa 1965.

    Lomareissullani Saksassa oli yhtenä iltana aikaa katsella Repen esittämiä lauluja Youtubesta.
    Repen laulamana tästä osoitteesta
    http://www.youtube.com/watch?v=jp0mXrPRzyU
    Sanat löytyy seuraavista osoitteista, 1. osion
    http://lirama.net/song/68880
    ja 2. jakso täältä
    http://users.kymp.net/p303886a/Muuta/Meksikon pikajuna 2.html

    Äänestä

  • Pekka P O kirjoitti:

    Biisistä soitetaan vain puolet siksi, että alunperin kappale jatkui sinkun B-puolella! Piti välillä siis kääntää.

    Äänestä

Meksikon pikajuna on ehkä tunnetuin suomenkielinen "pienoisooppera". Ideaa ja säveltä on käytetty yleisesti eri aihealueissa, mutta levylle ei tietääkseni ole kovin montaa päätynyt.

Äänestä

tarvittisin nuotit meksikon pikajunaan koska haluisin soittaa sen pianolla (:

Äänestä
  • itse en ole mikään maailman paras pianon soittaja. siskot kyllä....

    Äänestä

pikkasen hyvä! >>En oo koskaan kuullu muutako sen ekan osan.

Äänestä

No googlaa pikajuna Meksikon ! Sieltä löytyy ainakin mä löysin.

Äänestä

mä osaan sen laulun ulkoo:))

Äänestä

hitsit puuttu yksi säkeistö laittakaa se kommenttii niin oon ilone

11.11.2013

Äänestä

Ookoo. Se on kyllä tosi hauska musiikki lapsille

Äänestä

lggfhlkjds gfjdhdsfdkjfgsdkjdhdgfuawkgshfuilzdtszteiugyzehrdiflhgzdfuoözjyghåoudtyfhtgiuöskrdgifljhgsöiudzkjfghöusfkjchtöuogk
djhfgöoukzdyfhögudkjfhöogdkfhgliudfkcjgh
öbidfulhgbiudf
lkcjg
hö
udkfjhc
gn
.fgjh
öilk
gjvvöih
blkjngv
ijyghkhudfjxg
iuokyhok

Äänestä
  • hei srtådhifpjsfög jhxod, mua ärsyttää oikeesti kun jotkut laittaa tollatteita viestejä, jos haluaa jutella täällä niin miks ei vaan puhu suomea?? :D :D kiitos!

    Äänestä

tossa kyllä tulee kurkku tosi kuivaks ainakin mulla jos laulaa noi kaikki peräkkäin

Äänestä
  • oon samaa mieltä kuin Elli, sopiva lapsille

    Äänestä

  • best kirjoitti:

    oon samaa mieltä kuin Elli, sopiva lapsille

    HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!!!! T:best

    Äänestä

Heippa best voisitko pitää suun kii ei tarvi laittaa turhia kommentteja ;))

Äänestä

sori lollipop3 mut en oo laittanut yhtäkään turhaa kommenttia :) :)

Äänestä
  • hei sori lollipop3 ja best, täällä pitäisi keskustella meksikon pikajunasta eikä mitään omia.

    Äänestä

  • Toi on kyllä hyvä laulu, ois mukavaa osata soittaa toi pianolla, vaikka enpä juurikaan pianoa soita, mutta silti oishan se ihan kivaa.:)
    Toi on kyllä ihan hyvä laulu, olen itse laulanut sitä koulussa.

    Äänestä

  • Moikka oiskohan täällä suomi24:ssä joku muukin tämmöinen mukava keskustelu koska tämä on aika hiljainen paitsi ( moi 03-15! toivottavasti käyt täällä useimminkin) niin jatkampa mihin jäin....koska jutteleminen olisi täällä aikas kivaa......eikö??....

    Äänestä

chisu2, älä ala ryppyilee meitsijäbän pikkusystereille

Äänestä

niimpä älä ala ryppyileen meille, häivy kuuseen!!!!!!!!

Äänestä
  • veikö kissa kielen chisu2 :D :D

    Äänestä

  • best kirjoitti:

    veikö kissa kielen chisu2 :D :D

    lol, miten viitsitte kirjoitta tollasta yleisillä paikoilla.

    Äänestä

siiiiiiis lol. uus sana

Äänestä

meksikon pikajuna on hyvä, mutta harvoin tulee kuunneltua laulan sen vaan täältä. :)

Äänestä
  • Kiitos *näpyttelee* & Verena, teidän ansiosta voin laulaa laulun kokonaan.......kumpa löytäisin jostain vielä nuotit, että voisin soittaa pianolla. :)

    Äänestä

Mä tarttisin niihin taas nuotit :D

Äänestä

Kuka antais nuotit siihe biisiin?? :D Oon metsästäny sitä jo pitkään :(

Äänestä

MOI!!!

voisiko joku kiltti tyyppi antaa mulle nuotit siihe biisiin......ois kiva osata soittamaan se pianol :D :D

Äänestä

etkä ole:D täältä sen saa!!.....:))

Äänestä

Persettäni kutittaa, koitan sitä rapsuttaa
Ei pikku rapsutus silloin auta vaan
Pitää raapia kunnolla, perse on jo ruvella
Vittu että vituttaa tämä kutina
Pitää persettä rasvata, joka ilta rasvata
Persettä silloin ei enää kutita
Aamulla alkaa kutitus ja sitten vitutus
Vittu, tuntuu että pää räjähtää

Äänestä

MEKSIKON PIKAJUNA ON PARAS!!!

Äänestä

MEKSIKON PIKAJUNA ON PARAS LAULU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ropsu29 kirjoitti:

Olen pulassa!!
Mistä ihmeestä voin löytää Helismaan Meksikon pikajunan KAIKKI SÄKEISTÖT??? Siis ihan kaikki.
Olen kuullut vain "puolikkaan version" kyseisestä rallista, mutta nyt tarvittaisiin vahnan ajan iltamiin juuri ne kaikki säkeistöt.
Kertokaa viisaammat...Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu