mitä mahta tarkoittaa kun unessa kuljen suuressa rakennuksessa käytävältä toiselle ja kerroksesta toiseen etsien ulos pääsyä,mutta pääuloskäyntiä ei löydy vaan pieni sivu- tai takaovi.pelkoa tai mitään pakokauhua ei ole vaan semmoinen rauhallinen ja välillä turhautunut olo,unessa siis.
eksyminen
japsi
31389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Unissa eksytään usein ja se on merkki, että et ole valvetilassakaan selvillä mihin olet oikein matkalla. Eksyksissä oleva ihminen voi löytää jotain aivan uutta ja yllättävää, joten vanhan tien (ajattelutavan) löytyminen ei aina ole parhaaksi.
Itselläni on toistuvia eksymisunia. Viimeksi olin suuressa kaupungissa. Liikenne sujui hyvin ja huomioni kiinnittyi englantilaisiin 2-kerros busseihin joissa toiseen kerrokseen oli rakennettu uima-altaat. Yritin päästä bussiin mutta huomasinkin olevani lentoasemalla väärässä terminaalissa menossa Venäjälle lähtevään koneeseen. Pääsin kuitenkin unessa bussiin joka oli eräänlainen "turistibussi" ja saavuin korkealle kukkulalle jossa oli hyvin hoidettu talo. Muistelin unessa olleeni talossa ennenkin mutta se oli silloin paljon huonommassa jamassa. Nyt lähinnä ihailin hyvin hoidettua pihapiiriä ja turisteille tehtyjä opasteita. Huomasin erään katoksen alla vanhoja epämieluisia tuttavuuksia ja nousin takaisin bussiin ja matkasin pois. Taustana tälle: olen pitkällä sairaslomalla joka johtuu lomalla sattuneesta tapaturmasta. Sitä ennen työpaikallani oli erimielisyyksiä ja jouduin kokemaan työpaikkakiusaamista johon onneksi puututtiin ennenkuin tilanne ehti pahenemaan.
Kuulostaa ihan Lontoon Woolwichilta. Asun täällä.