Juha "Watt" Vainio

Olen jo lapsesta ollut hurahtanut Junnu Vainion lauluihin. Lapsuuteeni kuului Juha Watt Vainio mainioine teksteineen, vaikka en niitä täysin ymmärtänytkään. Asuimme 60-luvulla Lappeenrannassa, Suomen kauneimmassa kaupungissa, ja nyt aikuisena yli 4-kymppisenä se on kuin aikamatka kun kuuntelen Junnun ja kumppaneiden esityksiä. Enää vastaavanlaisia sovituksia ei tee kukaan,kuten Toivo Kärki, Jaakko Salo, Jaakko Borg, puhumattakaan Erik Lindströmistä.Onko muita saman kokeneita vai olenko yksin? Olen koko ikäni harrastanut musiikkia, ja lapsena olin innokas laulaja. Haluaisin löytää kaltaisiani Junnun ja kumppaneiden musiikkiin ihastuneita joiden kanssa saisi vaihtaa mielipiteitä asian tiimoilta ja vaikka perustaa orkesterin.
10995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Junnun poika Ile on tosi mukava tyyppi. Olen jutellut hänen kanssaan ja hän olisi varmasti mielissään tuosta mitä kirjoitit.

Äänestä
  • Olenkin usein miettinyt kehtaisinko ottaa yhteyttä häneen. Onko sinulla tiedossä hänen yhteystietojaan? Toinen jonka haluaisin tavata on Reijo Tani. Pitäisi mennä Kotkan meripäiville ennen kuin aika jättää näistäkin kavereista: Reijo Tani, Heikki Kauppinen jne. Nimimerkkisi on todella osuva. Kun ajattelee Junnun lauluja, jossain vaiheessa ajatuksiin hiipii tuo kertosäe; "aika entinen ei koskaan enää palaa".. Tämän koin kun menin perheeni kanssa ensimmäistä kertaa 90-luvun lopulla Lappeenrantaan. Löysin kaikki lapsuuteni asuinpaikat lähes muuttumattomina,ja ensimmäinen ajatukseni oli tuo kertosäe.

    Äänestä

  • K. Juntti kirjoitti:

    Olenkin usein miettinyt kehtaisinko ottaa yhteyttä häneen. Onko sinulla tiedossä hänen yhteystietojaan? Toinen jonka haluaisin tavata on Reijo Tani. Pitäisi mennä Kotkan meripäiville ennen kuin aika jättää näistäkin kavereista: Reijo Tani, Heikki Kauppinen jne. Nimimerkkisi on todella osuva. Kun ajattelee Junnun lauluja, jossain vaiheessa ajatuksiin hiipii tuo kertosäe; "aika entinen ei koskaan enää palaa".. Tämän koin kun menin perheeni kanssa ensimmäistä kertaa 90-luvun lopulla Lappeenrantaan. Löysin kaikki lapsuuteni asuinpaikat lähes muuttumattomina,ja ensimmäinen ajatukseni oli tuo kertosäe.

    Joo mulla on kyl kännykkä nro mut en tänne sitä haluu laittaa löytyy kyl edel sivuiltakin
    soita ihmeessä mut kysy onko hänellä aikaa koska on aika kiireinen kaveri mut tosi mukava

    Äänestä

  • Kiitos linkistä ja jos joukossamme olisi sanoittajan lahjoilla siunattuja, olisiko oikein verrata heitä Junnuun? Mielestäni se olisi väärin näitä lahjakkuuksia kohtaan ja heitä tulisi kannustaa luomaan oma tyylinsä. Näin olen ymmärtänyt Juha Vainio-palkinnon ja se on mielestäni osunut kohdalleen ainakin kolmasti. Kun Repen aurinko laski länteen niin vahdinvaihdon myötä muuttui muutakin kuin sanoittajan nimi. Nykyään kun kuuntelen tämän päivän iskelmää, jään kaipaamaan hyvän sanoituksen lisäksi onnistunuttta sovitusta joka tekee kappaleesta elävän; tarkoitan että olisi kuin kuuntelisit elävää esitystä. Nykyiskelmässä on pari säkeistöä ja loppu on kertosäkeen toistoa välisoittoineen. Kaiken huipuksi nuoren naislaulajan tyyliin kuuluu laulaa nenäänsä. Liekö sillä tarkoitus peittää kappaleen vajavaisuudet.

    Äänestä

  • K.Juntti kirjoitti:

    Kiitos linkistä ja jos joukossamme olisi sanoittajan lahjoilla siunattuja, olisiko oikein verrata heitä Junnuun? Mielestäni se olisi väärin näitä lahjakkuuksia kohtaan ja heitä tulisi kannustaa luomaan oma tyylinsä. Näin olen ymmärtänyt Juha Vainio-palkinnon ja se on mielestäni osunut kohdalleen ainakin kolmasti. Kun Repen aurinko laski länteen niin vahdinvaihdon myötä muuttui muutakin kuin sanoittajan nimi. Nykyään kun kuuntelen tämän päivän iskelmää, jään kaipaamaan hyvän sanoituksen lisäksi onnistunuttta sovitusta joka tekee kappaleesta elävän; tarkoitan että olisi kuin kuuntelisit elävää esitystä. Nykyiskelmässä on pari säkeistöä ja loppu on kertosäkeen toistoa välisoittoineen. Kaiken huipuksi nuoren naislaulajan tyyliin kuuluu laulaa nenäänsä. Liekö sillä tarkoitus peittää kappaleen vajavaisuudet.

    Vertailu tosiaan on turhaa. Ei silti, tituleerattiin Junnuakin Helismaan manttelinperijäksi.

    Oletko lukenut Junnun elämäkertaa?
    Jos et niin suosittelen.

    http://www.suomalainen.com/sk/
    Laita tuolla suomalaisen sivuilla hakusanaksi Ikävalko Reijo.

    Näyttäisi olevan loppuunmyyty, mutta kannattaa kysellä ja kirjastosta se löytyy ainakin.

    Meinasi unohtua; Kirjan nimi on - Täyttä elämää Junnu

    Äänestä

  • Käppänä kirjoitti:

    Taas. En ole lukenut, mutta kuullut olen. Yritin ostaakin jokin aika sitten, loppu oli. Pitää käydä kirjastossa saisi iltaisin tehdä jotain muuta kuin töitä.

    Äänestä

  • K.Juntti kirjoitti:

    Taas. En ole lukenut, mutta kuullut olen. Yritin ostaakin jokin aika sitten, loppu oli. Pitää käydä kirjastossa saisi iltaisin tehdä jotain muuta kuin töitä.

    tuon kirja, tuli mieleeni, että olisi kiva käydä joskus Kotkassa ja etsiä ja tutkia kirjassa esiintyviä paikkoja.

    En kyllä tiedä, onko niitä enää miten olemassa, vai onko jo mahdollisesti hävinneet.

    Äänestä

  • Käppänä kirjoitti:

    tuon kirja, tuli mieleeni, että olisi kiva käydä joskus Kotkassa ja etsiä ja tutkia kirjassa esiintyviä paikkoja.

    En kyllä tiedä, onko niitä enää miten olemassa, vai onko jo mahdollisesti hävinneet.

    käsiini, ja se tuli luettua lähes siltä istumalta! Perhesopu meinaa välillä olla koetuksella, vaimo ei oikein ymmärrä mikä minua Junnussa ja hänen tuotannossaan kiehtoo. Nyt myös 1,5 vuotias tyttäreni haluaa koko ajan kuunnella Junnun lauluja, varsinkin sieltä alkupäästä, Erik Lindströmin ajoilta. Mikä vähänkin jatsahtaa, se on tytön mieleen ja käy jalkaan! Missä päin Suomenniemeä vaikutat, siis maakunta, itse asun Pirkanmaalla, ja vakaa aikomukseni on käydä Kotkassa. Haluaisin myös tavata Reijo Tanin sekä Heikki Kauppisen, mutta hän asuu nykyisin kuulemma Haminassa.

    Äänestä

Tais mennä hautaan kaikki ukot, mitä meinasit tapailla?
Sellasta se jahkailu teettää!

t. I V

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

K. Juntti kirjoitti:

Olen jo lapsesta ollut hurahtanut Junnu Vainion lauluihin. Lapsuuteeni kuului Juha Watt Vainio mainioine teksteineen, vaikka en niitä täysin ymmärtänytkään. Asuimme 60-luvulla Lappeenrannassa, Suomen kauneimmassa kaupungissa, ja nyt aikuisena yli 4-kymppisenä se on kuin aikamatka kun kuuntelen Junnun ja kumppaneiden esityksiä. Enää vastaavanlaisia sovituksia ei tee kukaan,kuten Toivo Kärki, Jaakko Salo, Jaakko Borg, puhumattakaan Erik Lindströmistä.Onko muita saman kokeneita vai olenko yksin? Olen koko ikäni harrastanut musiikkia, ja lapsena olin innokas laulaja. Haluaisin löytää kaltaisiani Junnun ja kumppaneiden musiikkiin ihastuneita joiden kanssa saisi vaihtaa mielipiteitä asian tiimoilta ja vaikka perustaa orkesterin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu