Pitääkö myyjän maksaa koko kuun vastike

Eli olen myymässä asuntoa ja kun kaupat tehdään keskellä kuuta pitäisikö ostajan hyvittää minulle loppukuun päivien vastikkeen osa, sillä osakkeen hallintahan siirtyy hänelle samantien? vai jäänkö tässä itse "tappiolle"?
1111892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

yhtiövastikkeen maksuvelvollisuus siirtyy huoneuston luovutus päivänä.
Tuosta asiasta voidaan sopia osapuolten luovuuden rajoissa.
Toisaalta as.oy ei taida ottaa vastaan muuta kuin kuukauden vastikkeen suorituksen kerrallaan ja kokonaisena.

Äänestä

Yleensä ostaja on suostunut hallintaoikeuden siirtymispäivästä kuukauden loppuun kohdistuvasta hoitovastiikkeen suorittamisesta.
Maksu on suoritettu loppukauppahinnan maksun yhteydessä myyjälle.

Mikäli ostaja ei suostu maksamaan kanattaa hallintaoikeus siirtää ostajalle seuraavan kuukauden alusta lähtien.

Äänestä

Voi hyvänen aika.
Ensinnäkin, muistathan että asunnon kauppa on kahden osapuolen välinen sopimus, johon molemmat osapuolet ovat myöntyväisiä. Et voi jäädä mitenkään "tappiolle", jos myyt asuntosi haluamaasi hintaan haluamanasi päivänä ja muutenkin haluamillasi ehdoilla, eikös niin? Osakkeen hallinta siirtyy kauppakirjassa määritelynä aikana.
Jos pidätät asunnon hallinnan itselläsi kuun loppuun saakka, miksi ostajan pitäisi maksaa sinulle kauppahinta ennen hallinnan luovutusta?
Ettekö voi sopia, että myyjä maksaa vastikkeen myyntikuukaudelta ja ostaja sen jälkeiseltä ajalta?. Vastike erääntyy maksettavaksi kuukausittain ja yhtenä eränä. Yleensä eräpäivä on kuun alussa tai viimestään puolivälissä. Minusta on ihan sanomattakin selvää, että myyjä maksaa ennen myyntiä erääntyneen vastikkeen ja ostaja hoitaa sen jälkeen lankeavat maksut.
Maksatko yleensä vastikkeet yhdessä erässä? Oletko ollenkaan ottanut huomioon, että voit kuolla kesken kuukauden ja "vahingossa" maksatkin vastiketta, joka kuuluisikin oikeastaan perikunnalle?

1Äänestä
  • Asia on selvinnyt, kiitos vaan kaikille jotka vastasivat asiallisesti.

    Äänestä

Jos pitää vastikkeesta alkaa tinkimään. Iso "tappiohan" se on, onko vastikkeesi peräti 50e vai jopa satasen? Ei luulisi asuntokaupoissa noin pienen summan hetkauttavan. Muistithan periä rahan myös katuharjasta joka jäi ovenpieleen?

Äänestä
  • Se on ihan periaatekysymys, ja sitäpaitsi tässä tapauksessa vastike oli useita satoja euroja eikä mitään viiskymppiä kuussa, silloin tuskin olisin muutamasta eurosta tänne purnannut. Pieni menetys se on, mutta menetys kuitenkin. Jos kaikessa antaa periksi pikkasen niin loppujen lopuksi voi menettää aika paljonkin.
    Niin ja ettei unohtuisi mainita niin katuharjaa ei valitettavasti jäänyt ovenpieleen muuten olisin varmasti perinyt senkin takaisin.
    Hyvää joulua sinullekin.

    Äänestä

  • viisastelija kirjoitti:

    Se on ihan periaatekysymys, ja sitäpaitsi tässä tapauksessa vastike oli useita satoja euroja eikä mitään viiskymppiä kuussa, silloin tuskin olisin muutamasta eurosta tänne purnannut. Pieni menetys se on, mutta menetys kuitenkin. Jos kaikessa antaa periksi pikkasen niin loppujen lopuksi voi menettää aika paljonkin.
    Niin ja ettei unohtuisi mainita niin katuharjaa ei valitettavasti jäänyt ovenpieleen muuten olisin varmasti perinyt senkin takaisin.
    Hyvää joulua sinullekin.

    Asuntokauppa on sopimus. Sopimukseen kirjataan kaikki kauppaehdot. Myös se, miten menetellään myyntikuukauden vastikkeen kanssa, maksaako sen myyjä vai ostaja vai puoliksi.

    Äänestä

  • tyhmästelijä kirjoitti:

    Asuntokauppa on sopimus. Sopimukseen kirjataan kaikki kauppaehdot. Myös se, miten menetellään myyntikuukauden vastikkeen kanssa, maksaako sen myyjä vai ostaja vai puoliksi.

    Joskus vaan saattaa välittäjät olla ajattelemattomia ja laittaa jonkin kohdan kauppakirjassa ostajan edun mukaisesti eikä myyjän niinkuin pitäisi.

    Äänestä

  • ja hoidossa kirjoitti:

    Joskus vaan saattaa välittäjät olla ajattelemattomia ja laittaa jonkin kohdan kauppakirjassa ostajan edun mukaisesti eikä myyjän niinkuin pitäisi.

    Miten sitten kun hallintaoikeus siirtyy ja muuttaa kuun puolivälissä, myyjä kehottaa maksamaan yhtiövastikkeen puoliksi vaikka ei luovuta vielä kaikkia avaimia kun käyttää sen puolen kuukauden aikana vielä säilytyskomeroita.

    Äänestä

jos olet kerinnyt maksaa vastikkeen koko kuukaudelta silloin ostaja maksaa niiltä päiviltä vastikkeen kun hallinta siirtyy, mutta jos et ole ehtinyt maksaa vastiketta niin että ostaja sen maksaa jolloin sinä maksat ostajalle.

Äänestä

AOYL 3 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan osakkeen uusi omistaja on vastuussa yhtiövastikkeen maksamisesta omistusoikeuden siirtymisestä lähtien. Maksuvelvollisuus liittyy siis lain mukaan omistusoikeuteen, eikä siihen milloin osakas merkitään osakeluetteloon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos myy keskellä kuukautta kirjoitti:

Eli olen myymässä asuntoa ja kun kaupat tehdään keskellä kuuta pitäisikö ostajan hyvittää minulle loppukuun päivien vastikkeen osa, sillä osakkeen hallintahan siirtyy hänelle samantien? vai jäänkö tässä itse "tappiolle"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu