Lemmenjoki/ Saariselkä elokuun lopulla

Tarkoitus olisi lähteä vaihteeksi jonnekin Suomen puolelle vaellukselle noin viikoksi, joko Lemmenjoelle tai Saariselän ja Vongoivan maisemiin. Lemmenjoen Ruitun/Martiniiskon alue on tuttua, mutta olen ollut sielläpäin vain kesäkuussa. Millaiset säät noillamain yleensä on, entä räkkä? Maastot tuskin tuovat ongelmia muuten kuin liian puuston takia, aiempaa tuoretta kokemusta kun on lähinnä pohjois-Norjasta.

Aikaa ei oikein voi muuttaa, opiskelija kun olen ja kolmen kuukauden työllä ei montaa lomapäivää saada, ja etelästä ei kannata ~viiden päivän pyörähdystä varten juuri pohjoiseen matkustaa.
0409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Syksy kirjoitti:

Tarkoitus olisi lähteä vaihteeksi jonnekin Suomen puolelle vaellukselle noin viikoksi, joko Lemmenjoelle tai Saariselän ja Vongoivan maisemiin. Lemmenjoen Ruitun/Martiniiskon alue on tuttua, mutta olen ollut sielläpäin vain kesäkuussa. Millaiset säät noillamain yleensä on, entä räkkä? Maastot tuskin tuovat ongelmia muuten kuin liian puuston takia, aiempaa tuoretta kokemusta kun on lähinnä pohjois-Norjasta.

Aikaa ei oikein voi muuttaa, opiskelija kun olen ja kolmen kuukauden työllä ei montaa lomapäivää saada, ja etelästä ei kannata ~viiden päivän pyörähdystä varten juuri pohjoiseen matkustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu