ennustaja Iiris

en löydä iiriksen numeroa googlaamalla enkä mitenkään. osaisko joku neuvoo mistä löytyy. oon joskus soittanu sille ja nyt kun luin kalenteria pitkästä aikaa, nii pelottavan moni asia osunu kohilleen. haluaisin soittaa uudestaan, mutta numero kateissa. en muista ees sukunumee.. onkohan iiris nimisiä selvänäkijöitä ylipäänsä paljon? kiitti jos joku tietää.
5221957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Iiris Roinea?

Äänestä
  • Hän siis Roine on jättännyt tämän planeetan reilut vuosi sitten t. mie vaan

    Äänestä

  • soitin tälle alkuvuodesta ja hän oli 0700 ennustaja, mutta hyvä sellainen.

    Äänestä

  • Unilin iiris ja muu ropukka puhee vaan paskaa. Kukaan ei oikeasti näe eikä tiedä mitään. Nämä vaan kaveraavat ja puhuu mukavia ja asiakas huomaamattaan ei osa lopettaa puheluaan. Puhelinlaskut on vähintään satoja euroja. Todella epäluotettavia. Soittakaa vaikka ilmaiseen palvelunumeroon niin ei tule niin kalliiksi. Tosin kukaan ei voi ennustaa tulevaisutta ja viimeisenä puskista 0700-linjoille hyppänneet vahingoniloiset ja keskenään kilpailevat näkijät. Pelkkää rahastusta koko toimminta. Tosin näillä ilmaislinjoillakin on erilaisia henkilöitä, joiden ei pitäisi olla missään asiakaspalvelutyössä, joskus voi olla vähän fiksumpia ja voi huojentaa omaa mieltään, jos ei ole ketään kelle puhua henkilökohtaisista asioista. virallisilta tahoilta ei saa muuta kuin lääkkeitä. Jokainen itse on oman elämänsä asiantuntija, eikä ulkopuoliset voi arvioida kenenkään elämää tai tulevaisutta, kukaan muu ei tunne itseä niin hyvin kuin itse itsensä. Tämäkin on taas yksi mainospalsta, jolla taas yritetään kalastella asiakkaita. Mainosta kaikki puheet paitsi tämä. Mainosta on myös kielteiset ja haukkuma viestit samoin kaikki varoittavat viestit. Välillä ennustajat tappelee keskenään palstoilla ja mollaavat toisiaan, eivät edes toimi siinäkään hyvän tavan mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unilin iiris ja muu ropukka puhee vaan paskaa. Kukaan ei oikeasti näe eikä tiedä mitään. Nämä vaan kaveraavat ja puhuu mukavia ja asiakas huomaamattaan ei osa lopettaa puheluaan. Puhelinlaskut on vähintään satoja euroja. Todella epäluotettavia. Soittakaa vaikka ilmaiseen palvelunumeroon niin ei tule niin kalliiksi. Tosin kukaan ei voi ennustaa tulevaisutta ja viimeisenä puskista 0700-linjoille hyppänneet vahingoniloiset ja keskenään kilpailevat näkijät. Pelkkää rahastusta koko toimminta. Tosin näillä ilmaislinjoillakin on erilaisia henkilöitä, joiden ei pitäisi olla missään asiakaspalvelutyössä, joskus voi olla vähän fiksumpia ja voi huojentaa omaa mieltään, jos ei ole ketään kelle puhua henkilökohtaisista asioista. virallisilta tahoilta ei saa muuta kuin lääkkeitä. Jokainen itse on oman elämänsä asiantuntija, eikä ulkopuoliset voi arvioida kenenkään elämää tai tulevaisutta, kukaan muu ei tunne itseä niin hyvin kuin itse itsensä. Tämäkin on taas yksi mainospalsta, jolla taas yritetään kalastella asiakkaita. Mainosta kaikki puheet paitsi tämä. Mainosta on myös kielteiset ja haukkuma viestit samoin kaikki varoittavat viestit. Välillä ennustajat tappelee keskenään palstoilla ja mollaavat toisiaan, eivät edes toimi siinäkään hyvän tavan mukaan

    Tapasin hänet silmästä silmään ja totta on kaikki ollut näin 40 v. jälkeen.Selvänäköä on minullakin.Se siitä,sillä selvänäkijöitä on aina ollut maapallolla...

    Äänestä

Hei !

Unililla on näkijä Iiris, jonka nro on: 0700-575562, on kuulemma ennustellut 40 v, mutta nyt vasta Unilin linjalla ollut vuoden päivät.

Miellyttävä oli, muuta en osaa sanoa, koska soitin toukokuun lopulla ja syksyn alussa pitäisi vasta asioihin tulla muutoksia.

t. kanerva

Äänestä
  • Kiitos kovasti viestistäsi, se sen täytyy sitten olla!:)

    Äänestä

  • Minkälainen taksa hänellä on?

    Äänestä

  • soitin tuolle 0700- ... iirikselle, parin viikon sisällä pitäisi tapahtua merkittävä asia..saas nähdä miten käy, liittyy ihmis suhteeseen.. jos jotakuta kiinnostaa voin sitten kirjoitella kuin kävi..millasia kokemuksia muilla iiriksestä?

    Äänestä

  • Ei iiriksen oma ikäkään riitä vuonna 2006 40v. ennustuskokemukseen. Aika paksua palturia. Olen soitellut muutaman kerran eikä mikään ole toteutunut. Hyvällä mielikuvituksella on vaan juttunsa keksinyt

    Äänestä

Hei,

Iris Roine on kuollut keväällä 2006, jos häntä yritit etsiskellä.
Hän "katsoi" käsistä ja enemmänkin silmistä (silmät ovat sielun peili) ja hän kertoi enemmän sinusta itsestäsi.

Itse pidän siitä, että minulle kerrotaan ympärilläni tapahtuvista ihmisistä, tapahtumista ja mitä itse koen. Aika määräitä ei voi uskoa, koska ne voivat tapahtua 0,5-15 vuoden sisällä.

Äänestä
  • Iris Roineesta erittäin hyvät muistot sympaattisena ja lämpimänä silmiin ja käsiin katsojana. Monet kerrat sain vuosien varrella mieltä painaviin asioihin viisaat neuvot.
    Rauha hänen muistolleen.
    Mutta, mistä löytäisin hänen veroisensa kokeneen ja elämää ymmärtävän uuden suuntaviittoja elämälle antavan auttajan?
    Ne uskomattomat voimaa antavat silmät...

    Äänestä

  • Kävin roineella vain kerran ja aikaa siitä on yli 20 vuotta. Silloin en uskonut hänen tarinaa, mut nyt 20v. jälkeen kaikki on mennytkin niin.
    Selkäpiitä karmivaa.Hän näki omaan kuolemaan asti mun elämän ja nyt olisin mennyt uudelleen ja halunnut nyt mennä eri mielin...todella harmi että hän on mennyt pois. Elämäni ei ole ollut iloista ja hän teki sen selväksi.
    Kuka olis edes vähän oikea näkijä?

    Äänestä

  • Demmi kirjoitti:

    Kävin roineella vain kerran ja aikaa siitä on yli 20 vuotta. Silloin en uskonut hänen tarinaa, mut nyt 20v. jälkeen kaikki on mennytkin niin.
    Selkäpiitä karmivaa.Hän näki omaan kuolemaan asti mun elämän ja nyt olisin mennyt uudelleen ja halunnut nyt mennä eri mielin...todella harmi että hän on mennyt pois. Elämäni ei ole ollut iloista ja hän teki sen selväksi.
    Kuka olis edes vähän oikea näkijä?

    Iiris oli aivan ihana ihminen, ihan kuin oma mummon mutukka!!! Hän antoi hyviä elämänohjeita ja pikku vinkkejä mihin suuntaan kannattaa ajatustaan ja energiaansa suunnata, Iiris oli todellinen KYKY, jollaista toista en ole tavannut ainakaan vielä. Ihanaa oli kun viimeisen, kolmannen kerran, kävin hänen luonaan ja hän halasi lämpimästi lähtiessäni ja pilke silmäkulmassa sanoi, että me tapaamme vielä pitkän ajan päästä... puoli vuotta myöhemmin Iiris nukkui pois, mutta uskon että me vielä tapaamme iloisina! Iiriksen elämäniloisuus tarttui ja kulkee aina mielessäni. Kiitos hänelle!

    Äänestä

  • Iriksen aika tuli kylläkin täyteen,valitettavasti,jo 4.4.2005.

    Äänestä

  • Demmi kirjoitti:

    Kävin roineella vain kerran ja aikaa siitä on yli 20 vuotta. Silloin en uskonut hänen tarinaa, mut nyt 20v. jälkeen kaikki on mennytkin niin.
    Selkäpiitä karmivaa.Hän näki omaan kuolemaan asti mun elämän ja nyt olisin mennyt uudelleen ja halunnut nyt mennä eri mielin...todella harmi että hän on mennyt pois. Elämäni ei ole ollut iloista ja hän teki sen selväksi.
    Kuka olis edes vähän oikea näkijä?

    Minä olen,mutta en varmaankaan tarkoittamallasi tavalla.Neuvoja voi antaa,mutta itse elämänsä on elettävä ja ratkaisunsa tehtävä.Sitä mieltä muuten ystäväni Iriskin oli.Luota aina intuitioon,se ei petä koskaan,äläkä järkeile liikaa.Iriksen neuvo minulle kauan kauan sitten.Oli oikeassa.Suosittelen kaikille.

    Äänestä

  • Vierailija kirjoitti:

    Minä olen,mutta en varmaankaan tarkoittamallasi tavalla.Neuvoja voi antaa,mutta itse elämänsä on elettävä ja ratkaisunsa tehtävä.Sitä mieltä muuten ystäväni Iriskin oli.Luota aina intuitioon,se ei petä koskaan,äläkä järkeile liikaa.Iriksen neuvo minulle kauan kauan sitten.Oli oikeassa.Suosittelen kaikille.

    MOI
    Kiitos vastauksesta ja jo tuo neuvo et luota...
    Tuntui et jee. Elämässä vaan on tapahtunut huonoja asioita vaik itse olen yrittänyt.
    Iiris sanoi et 40:n ikävuoden jälkeen...ja nyt on se aika.
    Voisinko soittaa tai tulla käymään luonasi?
    Ymmärrän mitä tarkoitat "näkemisellä"mut tarvisin POTKUA! Kiitos:) Jään odotteleen.
    Mun num.on 044-0808826

    Äänestä

  • Vierailija kirjoitti:

    Iriksen aika tuli kylläkin täyteen,valitettavasti,jo 4.4.2005.

    Tapasin tämän jo vanhan rouvan Helsingin Michelininkadun asunnossa keväällä 1996 viimeksi.
    Hänen puheensa olivat kyllä todellisuus pohjaisia. Viimeksi olin häneen yhteydessä maaliskuussa 1999 puhelimitse. Kysyin neuvoa kun olin firmani kanssa taistellut yritäen estää kaatumista ja olin aika loppu. Hän neuvoi että anna mennä sen kivireen painua pohjaan ja aloita uusiyritys. Ja näin hän siinä kävikin ja kun aloitin uuden yrityksen lähin yhteistyä kumppanini oli jostain syystä myös Roine niminen. Yhteistyötä enemmän ja vähemmän on jatkunut jo 10 vuotta. Herran tiet ovat tutkimattomat.

    Äänestä

  • jeanne kirjoitti:

    Iris Roineesta erittäin hyvät muistot sympaattisena ja lämpimänä silmiin ja käsiin katsojana. Monet kerrat sain vuosien varrella mieltä painaviin asioihin viisaat neuvot.
    Rauha hänen muistolleen.
    Mutta, mistä löytäisin hänen veroisensa kokeneen ja elämää ymmärtävän uuden suuntaviittoja elämälle antavan auttajan?
    Ne uskomattomat voimaa antavat silmät...

    Samat sanat.Kirjoitin pitkän kommentin ja Suomi 24 ei julkaissut.

    Äänestä

...Kävin Iiris Roineen luona kahteen otteesseen, ensin vuonna 87 ja sitten 94...uskomatonta! -Nyt vasta sain tietää hänen siirtyneen ajasta iäisyyteen. Vaan joka kerta Helsinkiin saapuessani muistelen hänen sanojaan. Mechelininkadulla talon ohi ajaessani sanat tuntuvat kuin ne olisi kerrottu suoraan elämästäni...Kiitos hänelle ja rauha hänen sielulleen! Lämmöllä Iiristä muistaen, yksi toivonkipinän saanut, jälleennäkemisen toivossa myös

Äänestä

Minullakin hyvä ja lämmin muisto karismaattisen Iriksen luona käynnistä vuonna 2001. Hänen ohjeensa tai ennustuksensa ovat toteutuneet. Tai käynti hänen luonaan antoi voimaa uskoa omaan intuitioon ja kohtaloon johon voi vaikuttaa. Rauha hänen sielulleen.

Äänestä

Unilin Iiristä ja muita selvännäkijöitä löytyy täältä; www.unil.fi/

Äänestä

Kävin myös vanhan rouvan vastaanotolla paksun samettipehmusteisen oven takana. Tarkkaan katsoi ja piteli käsiä, ei liikoja kysellyt. Sanoi että mun pitää olla kapteeni suhteessa ja neurooseja on jonkin verran, kuten kai useimmilla. Pari-kolme viikkoa mun käynnin jälkeen kuulin hänen kuolleen. Kertoivat Kekkosenkin käyneen hänen luonaan. Hyvä fiilis jäi, ei tuntunut humpuukilta.

Äänestä

Olen itse soitellut Unilin Iirikselle ja hän vaikutti todella hyvältä, kesällä tulee ne suuret muutokset elämääni ennustuksen mukaan .... katsotaan :)

Äänestä

Nostan tätä hienoa keskustelua liittyen Iris Roineeseen. Vieläkö tulee mieleen juttuja?

Äänestä
  • Kävin luultavasti 1998? opiskelija kavereiden kanssa vuorotellen Iiriksellä ja sanoi menneisyyden ihan nappiin. Menneistä elämistä kertoi myös. Muistan, kuin eilisen. Kertoi minun olevan auringon lapsia ja kärsivän täällä pahoin siksi. Niin olen kärsinytkin.. Varoitti myös auringosta että se ei ole entinen.. Kertoi myös että valmistun ja teen tätä työtä kunnes lähden..? Vanha sielu olen ja kuunteli toisella korvalla henkiä ja kertoi lapsista jotka haluavat tulla minulle.. Oli iso kissa huoneessa ja kynttilä pöydällä. Kissa hyppäsi syliin ja olin likomärkä hiestä ja se painoi paljon.. Sanoi että kyllä kissa kissan tuntee. Henget kuulemma laittoi nesteet virtaamaan.. Tiesi paljon ja oli sydämellinen mutta tiukka, kun sanoi että olisi enemmänkin lahjoja ja ei saa vain tyytyä keskinkertaiseen. Näen asioita ennalta ja voisin parantaa ihmisiä muutenkin.. ym.. Tunnelma oli unenomainen ja ikimuistoinen.
    Olisi ollut ihana mennä uudelleen mutta elämä vei..
    Rauha hänen sielulleen🌹
    Hoitaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin luultavasti 1998? opiskelija kavereiden kanssa vuorotellen Iiriksellä ja sanoi menneisyyden ihan nappiin. Menneistä elämistä kertoi myös. Muistan, kuin eilisen. Kertoi minun olevan auringon lapsia ja kärsivän täällä pahoin siksi. Niin olen kärsinytkin.. Varoitti myös auringosta että se ei ole entinen.. Kertoi myös että valmistun ja teen tätä työtä kunnes lähden..? Vanha sielu olen ja kuunteli toisella korvalla henkiä ja kertoi lapsista jotka haluavat tulla minulle.. Oli iso kissa huoneessa ja kynttilä pöydällä. Kissa hyppäsi syliin ja olin likomärkä hiestä ja se painoi paljon.. Sanoi että kyllä kissa kissan tuntee. Henget kuulemma laittoi nesteet virtaamaan.. Tiesi paljon ja oli sydämellinen mutta tiukka, kun sanoi että olisi enemmänkin lahjoja ja ei saa vain tyytyä keskinkertaiseen. Näen asioita ennalta ja voisin parantaa ihmisiä muutenkin.. ym.. Tunnelma oli unenomainen ja ikimuistoinen.
    Olisi ollut ihana mennä uudelleen mutta elämä vei..
    Rauha hänen sielulleen🌹
    Hoitaja

    Sorry, kissaa meillä ei ole koskaan ollut.

    Äänestä

Kävin Iiris Roineella kanssa. Kaikki ennustukset on toteutunut. Myös ikävät ja hyvät. Iiris ennusti kädestä ja katsoen silmiin. Oli hyvin taitava tai voisko sanoa lahjakas. Minä en usko kortti höpinöihin. Nykyaikana "selvännäkijä" kyselevät koko ajan esim.kuin monta lasta sulla on,ikä jne. ja lähtevät sitten mukamas ennustelemaan. Täyttä humpuukia.
Iiris Roine ei koskaan kysynyt mitään. Hän näki menneisyyden ja tulevaisuuden. Ja kaikki meni niinkuin hän näki.
Lämpimät muistot.
T.sari

1Äänestä
  • Minulla 0li pitkä väli, en löytänyt hänen laista aitoa näkijää. Ystävätär sitten otti mukaan, siitäkin tulee jo pian 10 vuotta, kun kävimme Tampereella, siellä oli selvännäkijä Naomi M.
    Tuli tunne kuin olisi tullut kotiin. Niin lämmin ja aidolla lahjalla siunattu, ja se hänen syvä, tumma katseensa, tuntuu kuin menisi luihin ja ytimiin! Hänen asiakkaanaan olen ollut siitä asti. Paljon on nykyään kaikenlaisia humpuukin puhujia, mutta kyllä sen tunnistaa, kun on oikea näkijä kysymyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Minulla 0li pitkä väli, en löytänyt hänen laista aitoa näkijää. Ystävätär sitten otti mukaan, siitäkin tulee jo pian 10 vuotta, kun kävimme Tampereella, siellä oli selvännäkijä Naomi M.
    Tuli tunne kuin olisi tullut kotiin. Niin lämmin ja aidolla lahjalla siunattu, ja se hänen syvä, tumma katseensa, tuntuu kuin menisi luihin ja ytimiin! Hänen asiakkaanaan olen ollut siitä asti. Paljon on nykyään kaikenlaisia humpuukin puhujia, mutta kyllä sen tunnistaa, kun on oikea näkijä kysymyksessä.

    Sama täällä, en huolinut muita minäkään.

    Äänestä

Iiris Roineen tapasin kahdesti 80-luvulla Helsingissä.Hänen isäkin oli tunnettu selvänäkijä ja Iiris sanoi tyttärellään olevan samoja lahjoja.Hän tiesi elämästäni paljon ja kaikki on tullut toteen.Yksi asia vaivaa.Iiris näki kädesäni vuoret, jorka ulevat elämään myöhemmin.Nyt olen 70v.Ja uskon vuorten olevan Kreetan Lefka Ori.Aika näyttää.

Äänestä
  • Missä päin tämä Iris asui silloin kasarilla. Kävin yhdellä ennustajalla Töölössä kasarilla ja olen haeskellut hänen nimeään sen jälkeen mutta kukaan ei tunnista kuvaillun mukaan.

    Äänestä

  • Mun täti kertoi että oli käynyt nuoruudessaan hänellä, kun asui Helsingissä.

    Sittemmin tätini muutti Tampereelle, ja siellä oli käynyt sillä Sastamalan näkijänaisella Naomilla, joka oli pitänyt siellä vastaanottoa.
    Oli kuulemma nähnyt ihan samoja asioita hänen menneisyydestään ja mitä oli tulossa. Täti hämmästeli sitä miten oli kuulemma lähes samoilla sanoilla puhunut tätini lapsuuden tapahtumasta, ja sitä ei ollut voinut saada mistään selville, koska täti ei ollut puhunut siittä koskaan kenellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Missä päin tämä Iris asui silloin kasarilla. Kävin yhdellä ennustajalla Töölössä kasarilla ja olen haeskellut hänen nimeään sen jälkeen mutta kukaan ei tunnista kuvaillun mukaan.

    Mechelininkadulla alkupäässä, Väinämöisenkatuun rajoittuvan pikkukadulla kohdalla. Vastakkainen puoli kuin Ravintolakoulu Perho mutta lähes samalla kohtaa

    Äänestä

Killautappa essallahille.

Äänestä

Onko kenelläkään tietoa,että missä Unilissa ollut noin 3vuotta sitten Sari? Hän tiesi kyllä tarkkaan mitä tapahtuikin hieman oli heittoa ajankohdasta,eli meni jotkut asiat kuukauden päähän mitä kertoi ja jotkut tapahtui muutamaa viikkoa ennen. Todella empaattinen ja lämminsydäminen. Tekeeköhän vielä tulkintoja,jossain näin jutun että on saanut sydänkohtauksen mutta elossa on kuitenkin vielä. Kiitos etukäteen vastauksista.

Äänestä
  • Sari on https://ennustukset.com/ ainakin toistaiseksi. Ottaa myös yrittäjänä vastaan,ja tulee paljon halvemmaksi kuin tuossa firmassa. Luottonäkijä minulle,asiat ovat toteutuneet. Ei jaarittele turhia vaan menee heti asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sari on https://ennustukset.com/ ainakin toistaiseksi. Ottaa myös yrittäjänä vastaan,ja tulee paljon halvemmaksi kuin tuossa firmassa. Luottonäkijä minulle,asiat ovat toteutuneet. Ei jaarittele turhia vaan menee heti asiaan.

    No tattis ja kiittos Sari. Ei jaaritella tämän enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No tattis ja kiittos Sari. Ei jaaritella tämän enempää.

    Mitä tarkoitat? Ei kai hän sinulle jaaritellut kuka tuon sitten kirjoittikin. Onko hän sinulle hieman kilpailija? Luultavasti. Käyn tällä sivustolla kerran vuodessa ja jos nyt johonkin vastaan kuten tähän niin kysympä vaan mikä on sinun ongelmasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat? Ei kai hän sinulle jaaritellut kuka tuon sitten kirjoittikin. Onko hän sinulle hieman kilpailija? Luultavasti. Käyn tällä sivustolla kerran vuodessa ja jos nyt johonkin vastaan kuten tähän niin kysympä vaan mikä on sinun ongelmasi?

    Sariko noin kilahti

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sari on https://ennustukset.com/ ainakin toistaiseksi. Ottaa myös yrittäjänä vastaan,ja tulee paljon halvemmaksi kuin tuossa firmassa. Luottonäkijä minulle,asiat ovat toteutuneet. Ei jaarittele turhia vaan menee heti asiaan.

    Eikö tule asiakkaita vaikka kuinka laittasit linkkisi tänne. Huuhaa on huuhaa ja juuhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Eikö tule asiakkaita vaikka kuinka laittasit linkkisi tänne. Huuhaa on huuhaa ja juuhaa.

    Kuka soittelis enää nykyään tuommosiin 0600- ja 0700 -linjoille ja mitä niittä ny on. Kaks -3 euroo minuutilta siittä että saa kuunnella joutavaa lätinää.
    Se om semmonen juttu että kyllä mää laatu viininkin ostan míssä myydään aitoo, enkä tyydy jonkun tekemää sokerivetee.

    Tommottisiin linjoille haeskellaan työkkärin sivuilla työntekijöitä, ja edellytyksenä ei ole muuta kun että osaa puhua sujuvasti.

    No niin osas enokin mutta ei seet siittä mitään näkijää tehnny.

    Että tottakait niittä jurppii, Sareja sum muita, kun oikeita ennustajia kehutaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat? Ei kai hän sinulle jaaritellut kuka tuon sitten kirjoittikin. Onko hän sinulle hieman kilpailija? Luultavasti. Käyn tällä sivustolla kerran vuodessa ja jos nyt johonkin vastaan kuten tähän niin kysympä vaan mikä on sinun ongelmasi?

    "kuka tuon sitten kirjoittikin. " kukakohan kirjotti hihihihihih. Älä nyt Sari hermostu.

    Äänestä

Kävin Iris Roineen luona vuonna 2000 tammikuun alussa. Hän sanoi, että nyt tämä pitkä avioliitto tulee päättymään. Kysyin millä lailla päättyy? Hän sanoi päättyy kuolemaan. Mieheni kuoli tammikuun 19 päivä v. 2000. Olimme avioituneet v. 1968. Hän tiesi ihmeen paljon elämästäni.

Äänestä
  • MInäkin kävin Iris Roineen luona ja oli vaikuttava persoona, näki asioita. Sanoi asiat suoraan, tykkäsin hänen lämmöstään ja rentoudestaan.

    Äänestä

Iiris on edelleenkin Unililla töissä, on ollut monta vuotta

Äänestä
  • On eri ennustaja kuin se jolla oli näkemisen lahja, eli ketä kiinnostaa keitä on Unililla. Oman kokemuksen mukaan on turha sieltä aitoja etsiä.

    1Äänestä

Oli jälleen ihan pakko lukea keskusteluja Iris Roineesta. Hän on jälleen pyörinyt mielessäni ennustuksillaan. Yksi lause jäi mieleen ja vuosien ajan sitä ihmettelin, mutta tämäkin asia alkaa ilmeisesti tulla minun kohdalla ajankohtaiseksi pikapuolin. Asiat mitä Iris sanoi, ovat toteutuneet.

Äänestä
  • Eiks Iiris ole unililla vielä?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Eiks Iiris ole unililla vielä?

    Nyt oli varmaan kyse näkijästä. Siis jolla näkemisen lahja.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Nyt oli varmaan kyse näkijästä. Siis jolla näkemisen lahja.

    Monilla on hyvät kokemukset hänestä ja että on nähnyt oikein. Sinä tuskin olet hänelle soittanut,kunhan sua nyt vaan ottaa päähän kun jotakin kehutaan ja jonkun perään kysellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Monilla on hyvät kokemukset hänestä ja että on nähnyt oikein. Sinä tuskin olet hänelle soittanut,kunhan sua nyt vaan ottaa päähän kun jotakin kehutaan ja jonkun perään kysellään.

    JOOOOOO! mutta ei pidä siis sekoittaa siihen Iris Roine, joka oli OIKEA näkijä. Unilin Iiris kun on ihan eri henkilö ja oman kokemuksen pohjalta sanon, mikään ei ole toteutunut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lindaxxx kirjoitti:

en löydä iiriksen numeroa googlaamalla enkä mitenkään. osaisko joku neuvoo mistä löytyy. oon joskus soittanu sille ja nyt kun luin kalenteria pitkästä aikaa, nii pelottavan moni asia osunu kohilleen. haluaisin soittaa uudestaan, mutta numero kateissa. en muista ees sukunumee.. onkohan iiris nimisiä selvänäkijöitä ylipäänsä paljon? kiitti jos joku tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu