ristiäispäivästä.

Niin aattelin että voiko ristiäiset pitää ihan minä vaan päivänä vai pitääkö se olla just sunnuntai.. kun jostain olen kuullut että niitä voidaan pitää vaan sunnuntaisin olenko saanut väärää tietoa?
21008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

saanut väärää tietoa.

sunnuntai ja lauantai ovat yleisimmät kastepäivät, mutta kaste voidaan järjestää minäviikonpäivänä hyvänsä, joka vanhemmille, kasteen todistajille ja papille sopii.

toki, jos haluat vauvan tulevan kastetuksi jumalanpalveluksen yhteydessä, rajoittaa se tietysti päivän sunnuntaiksi. ja taas vastaavasti kesälauantait ovat kirkkojen ja pappien suhteen hyvin varattuja, mutta mitään varsinaisia rajoituksia viikonpäivän suhteen ei ole.

jos et minua usko, niin käy kurkkaamassa:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7F35E3CED966F27DC225702200409875?OpenDocument&lang=FI

Äänestä

useimmissa seurakunnissa käytännössä sunnuntait ovat paras päivä asialle sillä sunnuntaina ei ole kuin kirkonmenot jolloin papilla on parhaiten aika avarsinkin kun tilaus tulee yleensä aika lyhyellä varoitusajalla. Lauantait kun on yleensä buukattu aika täyteen ja koska kasteessa menee aikaa aina jonkin verran niin aikataulutus voi olla ongelmallista vainajien ja morsiusparien välissä..

Viikolla en ole kuullut koskaan kenenkään kastetta toimittaneen, mutta onhan se ihan mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dfdsfsfdhhh kirjoitti:

Niin aattelin että voiko ristiäiset pitää ihan minä vaan päivänä vai pitääkö se olla just sunnuntai.. kun jostain olen kuullut että niitä voidaan pitää vaan sunnuntaisin olenko saanut väärää tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu