Olen rv 7, ensi viikolla pitäisi mennä ensimmäiseen neuvolaan. Olen tiennyt raskaudesta jo useita viikkoja; ensimmäinen reilu viikko meni sumussa, aikakin muuttui ihan omituiseksi ja hidastui lähes paikalleen. Sen jälkeen tuntuu, kun kaikki olisi palannut takaisin ennalleen. En siis koe minkäänlaita vauvakuumetta, en mitenkään erityisesti edes tajua olevani raskaana. Vauva on toivottu, joskin sai alkunsa reittäin paljon nopeammin mitä olin ajatellut. Ensimmäinen lapsi kyseessä.
Ehkä se tulee sitten, kun masu kasvaa?
Ehkä se tulee sitten, kun masu kasvaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ajatuksia kuin sinulla vastaavilla viikoilla. Raskaus meillekin yllätys, oli käytetty ehkäisyä ja jälkiehkäisyä, mutta siitä huolimatta raskaus alkoi. Emme halunneet silti missään nimessä tehdä aborttia, sillä lapsen tulo toivottu. Ajankohtaa olimme vain ajatelleet hieman myöhemmäksi. Itselläni oli myös taustalla traumaattinen työkokemus vast.synt.teho-osastolla, jonka takia en ole pystynyt iloitsemaan raskaudestani kuin vasta nyt rv:lla 17. Tosin jkl positiivinen odotuksen tunne tuli jo aiemmin.
Älä huoli, kyllä se äitiyden tunne sieltä vielä tulee. Onnellista odotusta!
Et varmasti ole ainoa, jolla on tuollainen tunne. En minäkään muista, että olisin ollut missään vaiheessa "vauvakuumeinen", kun meidän esikoista odottelin. Kyllä sitä varmaan siinä raskauden loppupuolella ja odotti lasta kovasti maailmaan kuitenkin. Mutta en oikein tuota vauvakuumetta sinänsä edes ymmärrä....kun ei sitä varsinaisesti ole minulla mielestäni koskaan ollut.
Odotan toista lasta (rv 15 5), enkä nytkään koe olevani vauvakuumeessa. Odotan toki innolla masun kasvua ja sitä, että saisimme terveen vauvan. Syntymähetki oli mielestäni ensimmäisen lapsenkin kanssa kaikista sykähdyttävin, kun vaan olisin saanut lapsen jäämään viereeni pidemmäksi aikaa. Esikoinen jouduttiin viemään teholle happea ja sokeritippaa saamaan. Toivottavasti tällä kertaa saan pitää vauvan vierelläni koko ajan.
Ei siis vauvakuumetta, mutta silti kaivattu vauva.
ehdit vielä tuntea sitä odottamisen onneakin jossain vaiheessa. Olet vielä niin alussa, että todellakaan ei mistään voi vielä nähdä olevansa raskaana. Kunhan masu kasvaa ja vauva alkaa potkia niin ehkä se sitten tuntuu toiselta.
Mulla on ollut kans vaikeuksia sisäistää tää raskaus. Toista odotan ja soitin neuvolaankin vasta rv9, oireita ei ollut ja unohdin pitkiksi ajoiksi että olen raskaana.. Nyt on masu vähän tiellä ja potkut herättää välillä, niin tajuaa koko jutun, mutta en hirveästi vieläkään ajattele tätä vauvaa. Nyt rv30, enkä ole vielä pessy vauvanvaatteita tai hankkinu mitään.
Taustalla on tosin se, että esikoinen selvisi nipinnapin synnytyksestä, joten ehkä alitajuntaisesti pelkään että tälle käy vielä pahemmin enkä siksi uskalla kiintyä tai ajatella sitä paljoa. Uskon kuitenkin että kun vauvan saa syliin, niin tajuaa että tässähän meidän rakas lapsi on.
Enkä ole kyllä muutenkaan luonteeltani mitenkään "hössäävä", pikemminkin odotan realistisesti ja rauhallisesti mitä tapahtuu.. Ehkä sekin näkyy tässä. Älä stressaa tuosta, kyllä siihen äitiyteen kasvaa!:)
Täällä menossa rv10 (ensimmäinen raskaus, tärppäsi salamannopeasti) ja edelleen on epätodellinen olo. Kolmen viikon päästä olisi ultra, silloin varmaan tulee vähän todellisempi fiilis tästä raskaudesta. Ehkä? ;)
Vauvakuumetta minulla ei ole ollut koskaan ja kun muutama ystävä joille olen kertonut kyselee että mitä rattaita aiomme hankkia ja joko on vaatetta ostettuna niin en voi kuin tuijottaa huuli pyöreänä. Toisaalta kuitenkin aina välillä raskausoireiden lieventyessä tai vatsaa oikein vihlaistessa tulee sellainen kauhu että jos siellä mahassa ei olisikaan kaikki ok niin olisi se melkoisen surun paikka. Eli kovasti kyllä toivomme tätä muksua tulevaksi, tässä on vielä aikaa sisäistää asia kohdilleen ennen kesäkuun loppua.
Tehän olette kaikki juuri kuin minä! Huh, etten olekaan mitenkään vääristynyt :) noita määrättyjä nettisivuja lukemalla voisi vaikka niin kuvitella... En ole koskaan oikein tajunnut mitä vauvakuume ylipäätään on, ehkä nanosekunnin joskus.
Mies hössöttää ja apua, joulun jälkeen myös anoppi taatusti vi****tutukseen asti. Minä en ole koskaan mikään hössöttäjä ollut, enkä kotoa sitä mallia ole oppinut.
faija ja naisestani en tiiä mut kun multa iteltä
puuttuu se "vauva kuume" kokoajan vaan tuntuu et
niin kun se joku ämmä laulo et "mun elämä luisuu pois enkä mä saa sitä virtaa katkeemaan" (Irina?)
eli että elämässä ois niiin paljo parempia ja
tärkeempiäkin asioit koettavaksi kui joku perhe!!!
AUTTAKEEE!!!!!
sitten on vauva tulossa?
Ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta, mutta raskaana ollaan ja lapsi on toivottu. Ikää on vain sen verran , ettei voi jäädä odottelemaan mitään vauvakuumetta, jos joskus haluaa lapsen saada. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin. Raskasta tämä alkuaika on ollut, olen todella väsynyt ja huonovointinen. Odotan vain, että nämä alkuoireet menee ohi jotta jaksaisi olla vähän energisempi ja iloita raskaudesta. En ymmärrä turhaa vouhkaamista raskauden ihanuudesta, ehkä se on luonnekysymys, kun olen muutenkin tosi rauhallinen...
Tuo vauvakuume on jännä juttu. ite oon yli kolmekymppinen, mutta en voi ees kuvitella mitä se vauvakuumeilu on. Nyt kun lähipiirissä on lapsia, se aiheuttaa vaan huolta mun mielessä. Muistan kun joskus jo ylä-asteella vauvat aiheutti vähän puistatuksen tunteita, en silti koskaan oo lapsia inhonnut. En oo koskaan miettinyt täyttä lapsettomuutta, mutta taitaapa se juna mennä mullakin ohitse sitten ku alkaa olla jo liian myöhäistä.