Ykkösdokumentti Turvapaikka.

Oli hiton hyvä. Mistäköhän saisi impattua kun en tajunnut ottaa nauhalle????
5593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Turvapaikka oli parasta, mitä Yle voi tarjota. Koskettava, riipaiseva, sydäntäsärkevä dokumentti alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Kunpa mahdollisimman moni ihminen näkisi sen. Itse tallensi boxiin, mutta moni ei varmaan hoksannut. Siispä pyyntöä Ylen suuntaan, että uusinta ohjelmasta ja pian.

Äänestä
  • Ei muuta kuin 5000 henkeä/vuosi Suomeen humanitaarisista syistä. Siirtolaiskiintiö sen sijaan tulee rajata yhteen jokaista vuotta kohden.

    Äänestä

Katsoin tänään nauhalta kyseisen dokumentin, itketti ja järkytti. Näille lapsille b-päätöksiä pistää suomi aivan pokkana, en todellakaan tiennyt. Vois olla esim sellainen linja että alle 20 vuotiaat nuoret ja lapset, heille ei annettais niitä b-päätöksiä. Tuskin kukaan moista ahdistusta näyttelee jota dokumentissa nämä nuoret tunsivat. Laiton itse ylelle palautetta että uusintaan enne vaaleja! En henk.koht tunne ulkomaalaistaustaisia ihmisiä mutta pisti totisesti miettimään omaa suhtautumista aiheseen ja suomen toimiin turvapaikapäätöksissä.

Äänestä
  • On eri asia,kun puhutaan aivan pienistä lapsista,mutta kun puhutaan jo aikuisuuden kynnyksellä olevista fyysisesti hyväkuntoisista nuorukaisista,jotka punkee tänne pohjoismaihin-mitä tekemään?Pyörittelemään munia käsissään ja kuljeksimaan kaduilla vaaleiden naisten perässä!

    Toivottavasti näitä nuoria miehiä ei enää tuosta vain tänne oteta höösättäväksi kun niitä naisten raiskaajia löytyy tarpeeksi suomalaisistakin miehistä.

    Äänestä

  • tulee uusintana 16.3.2007 klo 13.45 TV1:ltä.

    Minusta tässä asiassa ei saa mennä siihen että nämä ankkurilapset tulevat yksin maahan ja saavat turvapaikan ja kohta tulee perhe perässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jihvpw kirjoitti:

Oli hiton hyvä. Mistäköhän saisi impattua kun en tajunnut ottaa nauhalle????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu