Franz Kafka, Linna

mitä olette pitäneet kyseisestä kirjasta? Onko jossain kirja-arvosteluja nähtävillä kyseisestä kirjasta?
133893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mahtava kirja, siis aivan mahtava. Järisyttävä kuvaus ihmisen vieraantumisesta.

Äänestä
  • Kafka on tietysti maailmankirjallisuuden eliittiä, mutta hänen pidemmät teoksensa ovat kautta linjan pitkäpiimäisiä. Linna aivan erityisesti. Kafka oli parhaimmillaan lyhyemmässä muodossa. Tai keskeneräisyydessä (Oikeusjuttu).

    Äänestä

  • mahtava ja mahtava kirjoitti:

    Kafka on tietysti maailmankirjallisuuden eliittiä, mutta hänen pidemmät teoksensa ovat kautta linjan pitkäpiimäisiä. Linna aivan erityisesti. Kafka oli parhaimmillaan lyhyemmässä muodossa. Tai keskeneräisyydessä (Oikeusjuttu).

    Eikös se kesken jäänyt romaani ole Amerikka?

    Äänestä

Niin totta ettei sen todempaa voi olla. Luin sen eräässä Lounais-Suomen motellissa muutaman viikon työkeikalla vähän ennen kuin hyppäsin tai putosin siitä oravanpyörästä. Se jutun juoni jäi jotenkin kesken, en muista Kafkaltako vai minulta vai molemmilta. Minulla oli kämppäkaverina vähän lapsellinen ja juopahtava sälli joka luki enimmäkseen Rattoa ja Jallua. Kun oli vielä myöhäinen syksy ja kohta työajan jälkeen pimeää, ei siellä ollut paljon muuta ajanvietettä kuin töllöttää tv:tä, puhua paskaa ja juoda kaljaa joko kämpässä tai baarin puolella. Pitäisiköhän lainata ja lukea se uudestaan?
JOka tapauksessa sitten muutaman vuoden päästä kun vielä yritin etsiä alan töitä yhä vain pahenevilla työmarkkinoilla, jouduin toteamaan, ettei Kafka kuvannut mitään surrealistista painajaista vaan ihan raakaa arkitodellisuutta muutaman vuosikymmenen päässä.
Varmasti aika monella on sen jälkeen ollut samantapaisia kokemuksia tähän päivään asti.
Tässä sitä ollaan.

Äänestä
  • pääsit siellä "baarin puolella" tiskin alla lempimään jotakuta paikallista hempukkaa?

    Toivottavasti...

    Äänestä

  • Finkelstein kirjoitti:

    pääsit siellä "baarin puolella" tiskin alla lempimään jotakuta paikallista hempukkaa?

    Toivottavasti...

    ...saatoin ehkä mahdollisesti hukata hyvän tilaisuuden ilonpitoon. Joskus jälkeenpäin tuli mieleen, että mahtoiko se baarin puolella työskennellyt blondibimbo yrittää antaa jotain vinkkiä minulle, kun se aina soitti jukeboxista silloista hittiä joka meni jotensakin näin:
    BAA BAA BABABABA
    BAA BAA BABABABA
    HUONE 105
    SAAVU SINNE SIIS
    BAA BAA BABABABA
    BAA BAA BABABABA...

    Sehän soitti sitä silloinkin, kun joskus kaverien tehdessä maastotöitä laskin ja piirsin kämpässä ja söin baarissa lounasta, eikä siellä silloin ollut juuri muita asiakkaita. Ihmettelin vain sen huonoa musiikkimakua ja sanoinkin joskus, että että miten ihmeessä sä jaksat päivästä toiseen kuunnella tuota yhtä ja samaa?
    En tullut koskaan edes kysyneeksi sen nimeä. Olihan se kohtalaisen hyvännäköinen nuori nainen, mutta ei totisesti mikään valopää.
    Nykyään hän on todennäköisesti keski-ikäinen tavis-rouva jolla on pari mukulaa, kivat hälle...

    Äänestä

Kafkan "Linna" on turhautumisen ja prokrastinaation ylimmäinen huippukuvaus! :D

Äänestä

..kirja! Jos haluat kokea hitaan ja tuskaisan kuoleman, lue ihmeessä Kafkan Linna! Plääh!

Äänestä

trolol

Äänestä

Itse kirjan lukeneena voin sanoa sen olevan... mahtava. Vaikka alussa saattaa tuntua tuskaisalta lukea n. 20 sivua "kyläsihteerin" selitystä yhdestä pienestä kirjanpito virheestä, niin juoni -olettaen että siinä on juoni- tiivistyy kivasti loppua kohden antaen kivoja pohdinnan aiheita ihmismielen vieraantumisesta ja omituisia
sekä epämääräisiä kauhunväristyksiä.

Äänestä

On mielenkiintoista kuinka vakavasti Kafkaa aina tulkitaan, ja Kafkan tekstiä pidetään vaikeaselkoisena tai "ahdistavana". Pitkällisillä lauserakenteilla voi tietysti olla osuutta asiaan, mutta se kai lähinnä kertoo vain jotain nykypäivän ihmisten lyhytjänteisyydestä, jos pitkät lauserakenteet kokee liian vaikeaselkoisena. Vaikka juuri Kafkan pitkälliset selostukset yksinkertaisistakin byrokraattisista toimenpiteistä yms. on tärkeä osa sitä ironista/satiirista huumoria, mikä juuri tekeekin Kafkan tekstistä pikemminkin hauskaa kuin ahdistavaa luettavaa. Mutta ehkä sen ymmärtämiseen vaaditaan jonkin verran omakohtaista elämänkokemusta. Ymmärtääkseen sen, kuinka napakymppiin Kafka osuu kirjoittaessaan yhteiskunnan toiminnan (eli siis sen toimimattomuuden) järjettömyydestä. Mutta Kafkan henkilöhahmothan ovat kaikessa absurdiudessaan (ja tilanteet surrealistisuudessaan) suorastaan koomisia.
Kannattanee myös tutustua Kristian Huitulan tulevaan sarjakuvasovitukseen Kafkan romaanista Linna, näytekuvaakin on jo nähtävillä ainakin FB-osoitteessa www.facebook.com/Fantacore. Tekijän aiempaa tuotantoa on mm. koko Kalevalan sarjakuvasovitus, ja näytteiden perusteella voi odottaa jotain aivan erityistä. Vastaavaa näkee tässä maassa harvoin, jos koskaan, sen verran kovatasoista jälkeä näyttää olevan tulossa jos vain saa koko teoksen valmiiksi. Ja sarjakuvasovitus ehkä tuo paremmin esiin sen Kafkan teosten sisältämän huumorin, joka ehkä muuten voi lukijoilta helposti jäädä huomaamatta.

Äänestä
  • Jaa... on toki myönnettävä että kirjoista löytyy suurestikkin mainitsemaasi huumoria, mutta eikö niiden kantava voima ole kuitenkin todellisessa alienotuimisen filosofiassa, jota virkamieskoneiston absurdi toiminta vain voimistaa ja humorisoi?

    Jos olet koskaan lukenut Kafkan novelleja, et luultavastikkaan löytänyt jurikaan absurdin virkamieskoneiston toimintaa kyseenalaistavaa huumoria, ethän? Sillä melestäni sitä ei siellä ole...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keijjjo kirjoitti:

mitä olette pitäneet kyseisestä kirjasta? Onko jossain kirja-arvosteluja nähtävillä kyseisestä kirjasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu