Raamatusta saa sellaisen kuvan, että Jumala kärsii jatkuvasti ihmisen uskottomuudesta ja turmeltuneisuudesta. Loppuuko Jumalan kärsimys koskaan?
Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä. Jes 63:9
Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Matt 17:17
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä..... kaikki se kärsii. 1 Kor 13:4,7
Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä. Jes 63:9
Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Matt 17:17
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä..... kaikki se kärsii. 1 Kor 13:4,7
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Matt 17:17"
Lueppa uudelleen tuo kohta, tällä kertaa ajatuksella. Ei tuo tarkoita että Jumala säälisi noita tyyppejä, hän vain haluaa kovasti päästä heistä eroon.
Sanat ovat Jeesuksen lausumat. Sen verran turhautunut hän oli ihmisten epäuskoon, että kaipasi tuolla hetkellä pois täältä kuoleman varjon maasta. Jos hän ei olisi tuntenut sääliä ihmisiä kohtaan, tuskin hän tänne olisi vaivautunut tulemaan. Kärsimystähän se hänen elämänsä täällä oli, kuten tuokin kommentti osoittaa.
Hänen omimman lupauksensa mukaan loppuu juuri sillä siunatulla hetkellä, joka on meille etukäteen kerrottu, jolloin laittomuudelle tehdään loppu ja kaikki pahantekijät asetetaan viimeiselle tuomiolle.
Rakkaudellakin on omat rajansa ja kärsimyksillä oma mittansa.
Panisitko ystävällisesti tähän tuon sanankohdan, josta olet löytänyt tuon ilmoituksen.
Jeesuksen mukaanhan tuomitut joutuvat paikkaan, jossa on itku ja hammasten kiristys. Ja kyseisen paikan olemassaolo lienee mahdollista vain siten, että Jumala sen valmistaa ja pitää yllä.
Jos ajattelet, että rakkaudella on rajansa, lakkaako Jumala siis olemasta? Onhan kirjoitettu: Jumala on rakkaus. (1 Joh 4:8)
Ilmestyskirjaa täytyy kyllä lukea kokonaisuutena.
Kerran kirkastettu ja ainutkertaisesti voideltu ihmisen Poika, Kristus käytti todella loistavasti muunmuassa "metaforia" hyväkseen, siis moninaisia kielikuvia/kuvakieltä tehdäkseen selvää asioista jotka olivat todella ajankohtaisia silloin, mutta nyt elämme jo vuotta 2007, joka onkin tuon tarinan loppuosaa.
Rajaton rakkaus kuuluu erään hindulaisen lahkon kielikuviin. Toki rakkaus on läsnä kyllä viimeisellä tuomiolla, siis sillä jolla sinutkin tuomitaan.
Miten rakkauden rajat liittyvät taivaallisen Isän olemassa olon loppumiseen? Hänhän on itse sanonut olevansa yksi ja sama Totinen, Vanhanikäinen aina sekä iankaikkisuuden Isä jokaiselle ihmiselle.
Ei tietääkseni ikuista kadotusta tarvitse erikseen yllä pitää. Sillä eihän sitä, joka on jo ikuiseen unhoon asetettu, voi enää kukaan löytää.
Jumala loi ihmisen kuvakseen. Tästä voisi päätellä, että Jumalalla on tarve yhteyteen. Yhteys on sitä syvempi, mitä samanlaisempia osapuolet ovat. Esim ihminen löytää enemmän yhteyttä koiraan kuin kiveen.
Jospa Jumala on tehnyt ihmisen kuvakseen siinäkin mielessä, että ihminen voi kokea sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita ja tehdä niin hyvää kuin pahaakin. Sanoohan Raamattu:
"Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?" Valit 3:38
Raamattu antaa ymmärtää, että lopullinen päämääränä on kaksijakoinen olemassaolo: Taivas ja helvetti.
Jospa tämä johtuu siitä, että Jumala haluaa sijoittaa kaikki positiiviset tunteensa ja ominaisuutensa niiden yhteyteen, jotka päätyvät taivaaseen. Ja jospa hän haluaa sijoittaa kaikki ikuisesta yksinäisyydestään kumpuavat kielteiset ominaisuutensa ja tunteensa samanlaisiin tuntoihin tykästyneiden luomustensa keralla helvettiin.
Hänen perimmäinen tavoitteensa olisi, että hän voisi elää kaikkien luotujensa kanssa myönteisessä yhteydessä. Samalla hän saisi sijoitettua itsessään olevat hankalat tuntemukset kauemmas, paikkaan, jolle hän kuvaannollisesti kääntäisi selkänsä. Näin hänen kärsimyksensä vähenisi, kun hän voisi avoimesti olla läheisessä kontaktissa taivaassa oleviin ihmisiin. Toisaalta hänen kärsimyksensä ei kuitenkaan lakkaisi kokonaan, sillä helvetti, vaikka se olisikin hänen selkänsä takana, on silti hänen tahdostaan olemassa.
Tätä taustaa vasten Jumalan kiihkeä halu pelastaa meidät tulee ymmärrettäväksi. Ja onhan hän ilmoittanut, että helvetti ei varsinaisesti ole ihmisiä varten vaan pimeyden henkivaltoja varten.
Aluksi tuli mieleeni tutut sanat korinttolaiskirjeestä..1.Kor.13:12 "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan."
mielenkiintoisia ajatuksia..olen itsekin joskus
ajatellut jotain vastaavaa
toisinaan ajattelen Jumalaa taiteilijana,joka on luonut elämänsä työn..antanut siihen kaikkensa
...jokainen taiteilija tietää luomisen tuskan ja palon ja sen rakkauden siihen syntyvään taideteokseen..sehän on kuin lapsi!kuitenkin me ollaan ´vain´ihmisiä..luultavasti Luojamme tuntee jotain paljon suurempaa
tässä sitä ollaan savena mestarin kädessä valmiina taipumaan hänen tahtonsa mukaiseksi ruukuksi
toisaalta maailmassa on miljoonia ihmisiä,jotka eivät ole koskaan Luojastaan kuulleetkaan..helppo meidän täällä hyvinvoivassa sivistysvaltiossa taistella Raamatun pilkuista samalla kun suurin osa ihmiskuntaa elää puutteessa ja pimeydessä..varmaan Luoja tuntee suoranaista raivoa näiden pienten ihmisten kohtaloista..Jumala kun ei kenellekään mitään pahaa kuitenkaan soisi..siksi Hän lähetti meidät kaikkeen maailmaan viemään sanaa,jottei yksikään joka Hänen uskoo hukkuisi...
Olen kuulevinani itsekritiikkiä riviesi välistä. Jos olen väärässä, korjaa. Jos kuulin oikein, miksi niin?
Jumalan tahto omiinsa nähden on kuitenkin, että me kaikessa vaellamme hyvällä omallatunnolla.
”minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti."(Apt 23:1)
”käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1 Tim 1:5)
itsekritiikkini on kuulemma aika tiukkaa laatua..sanovat kanssakulkijani..luultavasti luit rivien välit ihan oikein, itse olen kriittisyydelleni melkoisen sokea- olen huomannut
toisaalta olen hyvällä omallatunnolla Herrani edessä..toisaalta en..en voi enkä halua Häneltä mitään salata,tiedän olevani hyväksytty omana tsenäni - mutta niin paljon haluaisin kuitenkin tehdä toisin ja silti aina vain teen niin kuin en edes tahdo - en käytä päihteitä enkä tupakoi- ei ole kyse siitä..elämässä on paljon muutakin minkä suhteen joutuu itseään kasvattamaan - minä ainakin olkoon se sitten vaikka sitä parannuksen tekoa
"teen niin kuin en edes tahdo"
Sinähän kirjoitat kuin Paavali: Room 7:15
Erona kuitenkin se, että Paavali ei tuohon kohtaan liittänyt puhetta parannusta. Päinvastoin, hän toteaa toteaa lopuksi: Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room 7:25)
Tämä Paavalin suhtautumisesimerkki on vapauttanut minut itseni parantelusta. Oikea parannus ei siis ole itsensä parantelua, itsensä moittimista. Oikea parannus alkaa siitä, että minä tunnustan ilman itseni parantelun/moittimisen häivääkään, millainen olen lihani puolesta.
Jumalahan on luvannut ottaa kokonaan minut parannettavakseen. Itse ei siis kannata yrittääkään. Kun teen parannusta oikein, tunnustan millainen olen, käännyn pois itseni paranteluyrityksistä ja PÄÄTÄN LUOTTAA, että Jumala huolehtii ja on vastuussa siitä, että elämäni muuttuu mieleni uudistuksen kautta Herran elämän kaltaisuutta kohti. Minun vastuulleni jää vain se, että pidän katseeni Jeesuksessa, jotta häntä katsellessani ja ihaillessani huomaamattani muuttuisin vähitellen kohti hänen kaltaisuuttaan.
"Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2 Kor 3:17-18
ehkä kirjoitamme eri asioista..parannus ja parannus lienevät kaksi eri asiaa; en tee parannusta Jumalalle kelvatakseni vaan itseni hyväksi - oma elämäni paranisi paljon jos pääsisin esim. laiskuudestani eroon
olen myös kokenut johdatusta sisäisten haavojeni paranemisessa - minua on johdetu oikeisiin paikkoihin ja oikeiden ihmisten tykö, vastuu on siinäkin minun - itse teen omat valintani, Herra huolehtii lopusta
jos en pääse tentistä läpi,ei ole Jumalan johdatusta vaan omaa laiskuutta kun en ole lukenut tarpeeksi - siitä en voi Jumalaa syyttää vaan täysin itseäni - itse olen tunteistani ja tekemisistäni vastuussa..siitä miten kohtelen kanssakulkijoitani ym.
olemme edelleen vastuussa omista tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme uskoon tultuammekin, mutta kaiken sen epätäydellisyyden peittää täydellinen ARMO, siihen meillä ei ole mitään pois otettavaa eikä täydennettävää
Hienoa että sinua on johdatettu niin, että sisäiset haavat ovat alkaneet parantua.
Luulen, että näemme asiat hieman eri näkökulmasta. Ja silloinhan keskustelu on antoisaa.
Mitä luonnollisen minäsi/lihasi laiskuuteen (=syntisyyteen) tulee, niin pääset siitä eroon sitten, kun poistut lihasi ruumiista. Liha ja veri ei peri taivasten valtakuntaa. En kuitenkaan tarkoita, ettet voisi oppia ahkeraksi. Siihen on kaksi tietä:
1.Päätät itse ottaa itseäsi niskasta ja rakennat itsellesi toimintaohjelman, jolla osoitat, että pystyt ahkeroimaan. Tällä menettelytavalla saat itsellesi kunnian siitä, että olet kyennyt muuttamaan itseäsi paremmaksi. Tähän käyttämäsi aika on pois Herran palvelemisesta eikä tuota Hänelle kunniaa.
2.Tunnustat, että lihasi on laiska ja etsiydyt luotettavien uskonystäviesi seuraan ja tunnustat asian heille ja annat koko pulman Herran hoidettavaksi. Kun sitten huomaat, että toimintatapasi alkavat parantua, voit sanoa, että vaikka lihasi on laiska, Herrassa sinä olet saanut voimaa toimia oikein. Kunnia tulee Jumalalle.
Näinhän sinä olet tehnyt sisäisten haavojesi kohdalla. Se, että olet lähtenyt asiassa liikkeelle, johtui siitä, että Herran Henki sinussa vaikutti kaipuuta siihen vapauteen ja elämään, jonka sinä näet Kristuksessa. Koska haavojesi suhteen et kuvitellut voivasi parantaa niitä omin voimin, Herra vaikutti sinussa, että lähdit liikkeelle.
”Jumala on se, joka vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” Fil 2:13
”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.” Room 28:8
Oma syynsä, mitäs meni luomaan niin tyhmiä olentoja, jotka ei usko, ei sitten millään.
Kommenttisi piikki kohdistu sekä Jumalaan että ihmiseen. Kukapa meistä ei olisi ollut joskus turhautunut ja äkeisssään Luojalle siitä, että kaikenlaista tyhmyyttä ja kurjuutta elämässä riittää.
Ja luulenpa, että useimmat meistä jossain sielunsa sopukoissa ihan oikeasti kaipaavat, että voisivat uskoa hyvyyden, totuuden ja turvallisuuden olevan totta. Eihän kukaan oikeasti voi uskoa johonkin, jota ei voi pitää todellisena. Sehän olisi vain uskottelua, teeskentelyä, itsenä huijaamista.