Muistatteko ,joitan asioita,,mitä teitte ensimmäisen kerran..Mitä siitä on jäänyt mieleen ja miltä tapahtuma tuntui..Muistan,,kun ensimmäisen kerran ajoin polkupyörällä..Minulla ei ollut omaa,mutta joku talon lapsista lainasi omaansa..
Olin silloin ainakin jo 12v. Helsingissä,Teollisuus-
kadulla harjoittelin..oli pitkä ja suora katu..
Yritin uudestaan ja uudestaan, varmaan satoja kertoja, yksikseni..Voi mikä hieno tunne,kun opin sen ajamisen.Oman pyörän sain vasta,kun olin töissä ,siinä 15 vuotiaana,,vähittäismaksulla
ostin sen,,se pyörä oli minulla kauan. Siitä oli paljon iloa..Tällainen tapahtuma tuli mieleeni..
Olisi mukava ,kun kertoisitte omia tapahtumianne.
Olin silloin ainakin jo 12v. Helsingissä,Teollisuus-
kadulla harjoittelin..oli pitkä ja suora katu..
Yritin uudestaan ja uudestaan, varmaan satoja kertoja, yksikseni..Voi mikä hieno tunne,kun opin sen ajamisen.Oman pyörän sain vasta,kun olin töissä ,siinä 15 vuotiaana,,vähittäismaksulla
ostin sen,,se pyörä oli minulla kauan. Siitä oli paljon iloa..Tällainen tapahtuma tuli mieleeni..
Olisi mukava ,kun kertoisitte omia tapahtumianne.
Vastaukset 33
Vanhimmat
se oli..hmm..ahaa..kivaa...
Muistan kun minä sain opetella pyörällä ajoa ekakertoja. Meille oli saatu jostain armeijan vanha polkupyörä. Semmonen miesten pyörä missä oli kaikki etutelineet ja muut paikallaan. Niin ja koska pyörä oli miesten pyörä oli runko tietysti myös.
Eihän jalka ylttynyt rungon yli joten poljettiin rungon alta. Huh kun nyt aattelee. Olin itse pieni kokoinen ja sillon ehkä 9 vuotias.Kuitenkin noin opin sillä ajamaan mutta kyllä se toisaalta oli vaikeaa ja toisaalta hauskaa. Monet kolhut siinä sai ennenkun tasapaino piti.
Oman pyörän sain minäkin,,,,tai oikeastaan me äidin kanssa omistimme sen yhdessä, silloin olin 15 vuotias eli olin jo rippikoulussa.
Kivaa se vaan oli sekin runkopyörällä ajo vaikka vaikeeta olikin. Ehkä sitä siksi vieläkin jumppaa kun on jo silloin joutunut tekemään noin vaikeita liikkeitä.
Mahtaako sefu poistaa jos alan muistella eka rakasteluani? Haluukos Irkkukaan kuulla?
No varmaan se ensi kerta oli hieno kokemus,vai oliko?..Muistan omani,,pelkäsin kuollakseni..
En tiedä, oliko siitä iloa kummallekkaan osapuolelle..Kai sitä voi muistella,mitä vaan ensimmäistä kertaa.Usein ovat aikamoisia kokemuksia..Muistan , kun aloitin koulun..Olin sanonut ,että nyt elämä vasta alkaa..Oli tosi hienoa.. Olin silloin 6v.Kun olen näitä joulukuun lapsia.. Jännää oli..Kamalan iso luokka ,42 oppilasta..Ei silloin kovin yksilöllistä opetusta voinut saada,mutta olimme kilttejä ja kuunneltiin tarkasti,,kun oli niin jännää..Voi voi,,on siitä aikaa..No hei taas..T.Irkku
Muistatteko tämän laulun?
Pien on tuossa matkalainen
kirjat taulut laukussaan
silmä kirkas hohtavainen
viel on hymy huulillaan.
Minne minne käy sun tiesi
pieni reipas matkamiesi?
Kouluhun, sä vataat mulle
toivon hymy huulillas.
Käyös siis ja Herra sulle
olkoon siellä oppaanas.
Ahkeruuteen aikas käytä
isän,äidin toiveet täytä!
Säännön tiedän taatun vakaan
rukoile ja työtä tee!
Tiedot, taidot, sen mä takaan
siten sulle aukenee.
Tunnossasi rauha säilyy
puhtautta silmäs päilyy.
Ja kun kerran koulustasi
astut elon taistohon
kunto sull on povessasi
voimakas käsvartes on
taitosi myös käytät varmaan
kunniaksi maasi armaan.
Sävel. trad., sanat K.Raitio
Olen suurten ikäluokkien lapsi, ja minunkin kansakoululuokallani oli yli 40 oppilasta.Rakastin koulunkäyntiä , olin kiltti ja kuuliainen, ahkera ja oppivainen.
Ensimmäisenä koulupäivänäni minulla oli hiukset pitkillä tiukoilla palmikoilla, suuret silkkirusetit niissä. Valkoinen pyöreäkauluksinen pusero, mustavalkea pepitaruutuinen olkaimellinen vekkihame, valkeat polvisukat ja punaiset pikkukengät. Selässä punainen tyttöjen reppu.Minusta ja isosiskostani on valokuva, kun lähden hänen turvissaan kotipihasta ensimmäiselle koulumatkalleni.
nyt et sitten huoletonta päivää näe ennenkuin eläkkeelle pääset!
Näen oikein silmissäni,kun sinä pienenä ja sievänä astelit koulutielle.Minä en muista mitään vaatetuksesta.Yksin menin ja seisoin siellä suurella pihalla..Kävin Aleksis Kiven Kansakoulua..se oli siihen aikaan ,ehkä Suomen suurin koulu, kuusikerroksinen ,harmaa rakennus.Saimme aapisen ja luin sen heti läpi.Opin nopeasti lukemaan ja siitä alkoi rakkaus kirjoihin..Löysin kirjakaupasta kerran kirjan ,joka oli näköispainos siitä ensimmäisestä
aapisesta.Olipa hieno löytö..Muistan hyvin tuon laulun,minkä kirjoitit. Rakkaita muistoja koulutaipaleen alkuajoilta.Kiitos sinulle,kun palautit mieleemme sen...
Luultavasti olin 3-4:än ikäinen kun leikkilehmilleni revin ruohoa mökin pihassa jossa silloin asuimme.
Ampiaisen pahus oli siellä heinikossa ja otti pamautti piikkinsä kämmeeneeni jääden pienen nyrkkini sisään.
Voi sitä huutoa ja parkua, kun en osannut avata heti nyrkkiäni niin pistos aiheutti tosin kovan kivun ja monipäiväisen tulehduksen
Tuo polkupyörällä opettelu taas tapahtui jo ollessani evakkoreisulla 9-10 vuotiaana.
Isä oli kansanhuollosta saanut polkupyörän (miesten tietenkin ) ja sieltä rungon välistä poljin ja kaatuilin. Lantioni oili kyllä mustelmilla muutaman päivä ennekuin opin ajamaan kaatumatta.
suudelmanne?
Taitaa olla että moni ei muista viimeksi saamaansakaan!
Vaikka paljoo muuta en muista mutta sen muistan. Siis sen suudelman. Olin silloin 14 vuotias ja niin tulisesti rakastunut ettei voi kuvitella. Tai no,otan takasin, voin taas kuvitella. No sitä autuutta kesti ainakin pari vuotta kunnes vaihdoin paikkakuntaa.
Toinen, siis ensimmäinen tapaus elämässäni oli kun sain hienon rannekallon isältä. Leikki kello tietysti mutta niin kaunis. Kirkkaan punainen hihnakin. Olin silloin kolme vuotias ja isä toi sen synttärilahjaksi.
Se minkä muistan vielä paremmin oli kun tuo aarre hävisi. Olin muka pannut sen piirongin alalaatikkoon talteen ja koskaan sitä ei löytynyt. Surin sitä vielä kouluikäisenäkin. Ehkä siksikin kun se oli muisto isästä joka kuoli ollessani neljän vanha.
Tuon Likan laulun muistan hyvin. Alakoulussa laulettiin sitä. Tosin en muistanut yhtään ennenkun luin tuo Likan kirjotuksen. Hyrräileppäs Likka vähän et nuottikin muistuu mieleen. KUUNTELEN. Ihania vanhoja muistoja tullee mieleen taas. Kiva niitä on muistella ja kirjotella,,,,,,
Tottakai muistan sekä viiimeisimmän että sen ensimmäisen!
Lämmin, valoisa kesäinen aamuyö. Hän viittä vaille kahdeksantoista ja minäkin juuri kuusitoista täyttänyt. Kävelimme hiekkaista maantietä hitaasti "talolta" kotiani kohti. Matkaa oli seitsemän kilometriä, joten pysähdyimme levähtämään erään maitokopin luo.
Yhtäkkiä hän sain hellän suukon keskelle suuta. Häkellyin niin etten muistanut vetää Häntä korville, vaikka kaikissa tyttöromaaneissa hyvät tytöt toimivat siten. Sen sijaan kysyin: - Mitä sinä teit? - Tätä, Hän vastasi lakonisesti ja pussasi uudelleen. Vasta siinä vaiheessa muistin moraalivaatimukset ja ripitin Häntä ilmoittaen arvokkaasti, etten moista en hyväksy, koska se pilaa hyvän ystävyyden.
Se peijakkaan pölvästi uskoi minua, ja seuraavan kerran hän suuteli minua vasta nimipäivänäni ojennettuaan freesiakimpun. Marraskuussa!!!
Niin ensimmäinen kuin viimeinenkin suudelma.
Olin neljäntoista sitä ensimäistä saadessa.
Se vaan moiskautettiin keskelle suuta sen kummemmin kyselemattä. Eihän silloin se ikäisinä edes seurusteltu, eikä hän muutenkaan ollut minun makuuni. Liekkö nuoruuden kokeilua vai mitä.
Koulun alaluokilla muistan, kun takana istuvat pojat vetelivät leteistäni tunnilla. Eikä opettaja huomannut mitään.
Kyllä suututti, ja sattuikin se.
50 luvulla piti lähteä kokeilemaan tanssimista
serkkutytön kanssa. Olimme 16 v.
Serkun äiti kielsi tärkätyn alushameen laiton-
ne kun olivat silloin muotia.
Menimme navetan taakse jossa serkku pojotti itselleen sen alushameen päällä. mekon leveät helmat levenivät entisestään. sitten mentiin.
Tais "viuhka" ola suunilleen samanlaista, oliko alushame tai ei. Mutta se oli silloin tosi tärkeää.. Mukavia ne nuoruuden päähänpinttymät......
Vappu aaton yö ,vuosi-58
Hyvälle maistui ja parta tuntui.Ihan menin kananlihalle kokotyttö ja voi kun oli ihanaa...!
Olin kolmentoista, kun ensisuudelmani sain.Koulun kentällä oli rusettiluisteluilta, ja eräs kaksi vuotta ylemmällä luokalla oleva poika oli saanut juonimalla saman numeron kuin minä. Minullakaan ei ollut mitään sitä vastaan ja koko illan luistelimme kahdestaan. Lopuksi hän kaatoi minut lumipenkkaan ja pussasi suulle että pläjähti.Enpä älynnyt silloin vastata suukkoon enkä vaatia lisää niitä.
Muistan kun näin ensimmäisen kerran television. Se taphtui legendaarisella 60-luvulla ja tapahtumapaikka oli Karvia Pohjois-Satakunnassa. Oli se merkillinen toosa, kun nainen puhui (olisiko ollut Teija Sopanen) ja äänen lisäksi siinä oli visuaalinen efekti. Aikaisemminhan oltiin vain kuultu äänet.
Pitkään en moista kapinetta saanut ihailla, kun se sammutettiin ja laitettiin ruudun eteen ovet kiinni. Olin varma, että tuommoinen vehje ei missään nimessä tule yleistymään, vaan se jää joidenkin harvojen leluksi.
Tuostapa muistin, että minä näin ensimmäisen television elämässäni valtiossa, jota ei enää ole olemassakaan eli DDR:ssä! Vuosi oli 1957 ja paikka Thüringerin vuoristossa. Pohjois-Suomessa ei silloin vielä tv näkynyt, joten olin sitä ennen vain kuullut mokomasta laitteesta.
Olin kauhean pettynyt, että iskelmistä näytettiinkin laulajat mikrofoni kädessään. Olin kuvitellut, että televisiossa laulujen teksti tulee elokuvana. Siis sanoitus olisi toiminut käsikirjoituksena! Luulo ei ollut tiedon väärti.
Mut oikeastaan vietiin sinne, naapuriin oli muuttanut porukka joilla oli pari vähän mua vanhempaa poikaa jotka olivat jo vanhoja konkareita. Ma olin lukenut vain joitakin lässyjuttuja, kuten Aili Konttisen Kukko Uljassulka, mutta todellisista poikakirjoista en tiennyt mitään, kunnes nämä kertoivat.
No minä hiippailin niiden vanavedessä sisään ja toinen pysähtyi katselemaan eräällä tiskillä lojuvaa meriromaania, jonka kansikuvassa oli mastossa kiipeilevä merimies. Hän empi ottaa sitä ja tarjosi minulle katsottavaksi.
Ilmeisesti käsitin väärin ja sieppasin kirjan kainalooni lainatakseni sen. Sitten menimme lastenosastolle, ja veljekset valitsivat tuota pikaa itselleen kolme lainattavaa (se oli rajana silloin). Minä sensijaan jouduin runsaudenpulapaniikkiin, en osannut valita mitään ja tarrauduin kuinpelastusrenkaaseen tuohon kainalossani olevaan paksuun meriromaaniin, josta toisaalta oli jo päättänyt luopuakin :(
Sulkemisaika alkoi lähestyä ja menimme lainausjonoon. Minulla oli onea olo ja toivoin että pääsisin pian ulos, mutta jono oli melkoinen. Tuskaani lisäsi sitten itse kirjastonhoitaja, Viktor Sund, joka sössötti suomella josta hädin tuskin sain selvää, että ei lapset saisi lainata muita kuin lastenosaston kirjoja. Minä menin kipsiin ja "paistoimme särkeä" äijän kanssa jonkin aikaa. Tämä oli niitä elämän tilanteita jotka yleensä ratkeavat vain sen armeliaan luonnonlain perusteella että mikään ei kestä ikuisesti.
Enemmän kuolleena kuin elävänäpääsisn lopulta ulos, ja limpsin veljesten kanssa vähin äänin kotiin. Nämä eivät tilanteessani edes huomanneet mitään kummallista; olin lainannut kirjan, kelpo teko!
Aina kun olen kuullut radiosta Hootenanny-trion esittävän Oskar Merikannon "Där björkarna susa" (Mis soutaen tuulessa) tekstin, on tuo piinapenkki muistunut mieleeni.
Kyseessä on nim. sama Viktor Sund joka on runoillut sen tekstin :)
Sinulla on mainiot kertojan lahjat ja hyvä tilannekomiikan taju. Kiitos nostalgisesta, miehekkäästä jutusta. Lisää vaan , kun nyt opit polun palstalle!
Olet tosi hyvä kertomaan tosi asioista . Kerro ihmeessä lisää. Oli miellyttävä kokemus lukea tekstiäsi,,,,,,
Tosi kiva ,kun tulit piipahtamaan tänne keskustelupalstalle...Tule usein..täällä on hyviä aiheita,joka lähtöön.. Minä kävin Kallion kirjastossa..Rakennuksena jo hieno..Siellä oli erikseen lukusali,missä sai rauhassa olla ja lukea..
Aina,kun, kyllästyin pihalla oloon..menin sinne..oli rauhallista ja löysi kirjansa ,mitä oli aikaisemmin lukenut..Siellä vietin lukemattomia iltapäiviä..
Vieläkin olen siellä käynyt ja on tullut ihan haikea mieli,,oli niin ihana paikka..Varmaan menin sinne
ensiluokalla ollessani ja oppiessani lukemaan..
En voinut lainata,,kun kotiväkeni ei suostunut allekirjoittamaan sellaista takuulappua,,mitä vaadittiin alaikäiseltä..No ..ne ovat menneen talven lumia..ja sainhan olla siellä kirjojen keskellä..
sätistä tänne ja täältä sätttiin!
Juipin hienon proosan jälkeen tuntuu valjulta kirjoittaa omaa vaatimatonta tekstiään.Nutta silti!
Olin varmaan viisi-kuusivuotias,kun sodan jälkeen menimme koko perhe elokuviin,me kolme lasta ensimmäisen kerran.Pikka oli jonkinlainen seurojentalo Kaurilassa,lähellä Värtsilää,silloisen Neuvostoliiton rajaa (kerran meiltä karkasi ainut vikuripää lehmämme ja yritti ylittää rajan ja rajamiehet odottivat vesi kielellä,josko hän ennättäisi,mutta meitä oli koko Kiljusen perhe perässä juoksemassa...)Siis asiaan...missähän minä olinkaan...Elokuva oli Kulkurin Valssi,pääosassa Sakari Halonen.Huone oli aika pieni,tupaten täynnä ihmisiä,penkit tai puutuolit oli aseteltu riveihin.Ai niin,kuorma-auton lavalla sinne elokuviin meidät kuljetettiin.
(meillä kun kävi aina paljon vieraita,niin silloin ajelivat kyllä isä ja vieraat jostain löytämällään resiinalla...herranen aika kun poikkeen asiasta taas)....Vieläkin palautuvat mieleeni Sakari Halosen laulut,muita näyttelijöitä en muistakaan.
Ennenkuin on liian myöhäistä olenkin kertonut ja kirjoittanut muistiin lapsilleni ja lastenlapsilleni "juttuja" omasta lapsuudestani,koska meillä elämä ei ollut ihan "tavallista",kiitos originellin,kaiken-kokeilija-isäni,monitaiturin ja uskalikon.Hänestä olisikin saanut kirjoitettua kokonaisen kirjan,jos muistaisi enemmän.No,se olisikin jo toinen juttu.
Suunvuoron jos saan,lavertelen niitä näitä,asiassa en osaa pysyä lainkaan.Haitanneeko tuo!
minkä olen nähnyt.oli Bambi ,,Ai että se oli ihana.
Pihan lasten kanssa näyttelimme sitä uudestaan ja uudestaan..oli pitkän aikaa mielessämme..Bambi oli
todella suuremmoinen elokuva..oli iloa ja surua..
Oli syksy vuonna 1944 muistaakseni..Olin sisareni kanssa katsomassa ja oli muitakin talon lapsia katsomassa.. Toinen Disneyn elokuva,,minkä näin lapsena ,oli Fantasia..Siinä oli ihana musiikki,
mutta siinä ei ollut mitään juonta,oli vain eri kohtauksia .mitkä sopivat niihin musiikkivalintoihin. Oli todella kaunista katseltavaa..Voi olla , että siinä iässä .pidin sitä vähän tylsänä kuitenkin..
Oli kivaa luettavaa tuo sinun storis. Muistan minäkin miten eka kerran kävin elokuvissa. Ja miten sattuikaan se kuva oli juuri sama "Kulkurinvalssi" jonka Susmorsiankin on katsonut.
Asuimme silloin evakossa Ylistarossa vuosi oli jotain 1944 paikkeilla. Samoin minulle on jäänyt mieleen vain ne Sakari Halosen laulut. Ja en kai muuta muista koko elokuvasta. Kävellen me sinne talssimme. Meitä oli melkonen lauma, oli äitini lisäksi sen evakkotalomme emäntä ja lapsia kolme mukana. Matka kaan ei ollut aivan lyhyt vaan noin 4-5 km. ja oli syyspimeä ilta kun sinne mentiin. Miten lie nähtykin kulkea ei silloin ollut mitään katuvaloja.
Mutta kova piti olla hinku elokuviin kun sellanen matka pelkästään sen tähden taivallettiin. Luulen kylläkin näin jälkeenpäin aatellen että syy miksi sinne meidätkin mukaan otettiin oli siinä ettei uskallettu meitä hurjapäitä jättää kotiin kun äidit kuviin halusivat. No se oli kyllä kokemuksen hyvä ja hyvät muistot siitä jäi.
Meilläkin oli elokuvateatteri seurantalolla. Siellä olen pikkupoikana nähnyt Kulkurinvalssin ja Orpojan valssin. Kulkurinvalssissa se ikimuistoinen pari oli Tauno Palo ja Ansa Ikonen.
Orpopojan valssi oli kai jonkinlainen J. Alfred Tannerin romantisoitu tarina. Siinä pääosaa näytteli Sakari Halonen, joka oli musikaalinen orpopoika. Hän sain Tannerin kuoltua tämän haitarin. Elokuva loppui siihen, että pikkutyttö toivotti onnea soittajapojalle.
Tannerin esittäjää en muista, mutta mielestäni naispääosassa oli Eija Inkeri.
Orpopojan valssihan se näkemämme olikin!No valssi kuitenkin..heh..Tietysti Tauno Palo oli Kulkurin valssissa.
Sakari Halonen esitti Tanneria. Eija Inkeri oli hänen vaimonsa. Se laulajapoika oli Martti Katajisto.
Elokuva valmistui vuonna 1950.
mikä on sillo käyty kattomassa ku ens kerra elävissä kuvissa on käyty. Mut niinku Sus,,,sano,,valssi kuitenki. Elokuvasta paljoo muistakkaa kun nukuin melkein koko ajan mut ne syyspimmeet kävelymatkat sinne muistan. Joten dementia jo näkkyy vaivoovan.
Vaikka aika pienestä niitä muistikuvia on jäänyt.
Sen muistan että piiskaa joskus tuli ja varmaan ei turhasta.
Ensimmäistä kertaa en muista mutta viimeinen on jäänyt mieleen.
Olin suuren perheen nuorin, ja äitini oli aika iäkäs jo minun syntyessäni. Olin varmaan sellainen 7- tai 8-vuotias, kun äiti viimeisen kerran antoi minulle risua. Se ei tehnyt yhtään kipeää. Kuitenkin itkin säälistä äitiä kohtaan ettei hänen piiskaamisensa ollut ihan turhaa.
olin löytäny kananpesän aitan alta ja hiekasta ja kananmunista tein taikinaa, kunnes äiti osui paikalle minun leipomoon.
Myöhemmin pääsin oulussa ensikerran sirkukseen, että ne klovnit nauratti, paras sirkus ikinä oli se.
Minä sain ensimmäisen kerran piiskaa mummolta.
Hän oli karstannut lampaan villat lepereiksi. Ne tuntuivat niin mukavan pehmeiltä. Piti ihan kehua naapurin kersoillekkin. Nehänei millään uskoneet että jotakin niin pehmeetävoi olla. 5vuotiaan rohkeudelle minä päätin näyttää niille kun mummo oli onneksi mennyt kirkkoon.
Niitä sitten hypisteltiin ja pehmeiksi todettiin.
Innostuttiin niitä heittelemäänkin. Tietäähän sen mitä lepereille tapahtui.
Kun mummo tuli kirkosta oli koko leperevakka sen näköinen että mummo suuttui ja antoi minulle risua oikein olan takaa. Kyllä teki kipeää.
Ei se minusta yhtään kiltimpää tehnyt. Viisastuin sen verran että seuraavan kerran kun olin pahanteossa tein sen niin salaa ettei mummo saanut tietää.
Niin, muistatteko ensimmäisen suudelmanne....en tarkoita vanhempia....vaan ystävää...ehkä rakasta sellaista. Minä muistan...naapurissa oli ollut heinätalkoot ja illalla tanssittiin, siellä oli myös minua 2 vuotta vanhempi poika...tanssimme..juttelimme..kävimme ihailemassa kuuta...niin ja kuinkas ollakkaan silloin se tapahtui..sydämeni hakkasi niin että luulin sen halkeavan...sen jälkeen en ole kuullut siitä pojasta mitään, mitähän hänelle kuuluu, erosimme kotiportillani ja hän matkusti kauemmas kotiseudulleen.
Olin köyhän torpan poika, Niin joutuin
kesäksi taloon hevos pojaksi, kuten silloin sanottiin.
Niin sitten heinän kokuun aikoihin, joutuin
latolle kaveriksi polkemaan heiniä latossa.
Siellä oli polkemassa talon karjanhoitajan tytär ehkä vuotta vanhempi.
Siinä poljettiin heinät, sitten iltamassa
toiset lähtivät pois käskivät meitän polkea heinät ja sitten tulla pois.
Niin sitten tapahtui outosti aloimme kiusata toisiamme erileilla,miten milloinkin,
Niinpä siinä kävi niin että yhtessä vaiheessa olimme vastakkain, niin siinä suutelimme toisiamme pitkään. Tämä toistui sitten muuloinkin.... niin JOO se juttu onkin toinen