Perennapenkeissäni on sammalta, josta pitäisi päästä eroon. Mullat on vaihdettu aika syvälti pari vuotta sitten, joten sitä toimenpidettä ei ihan heti viitsisi uusia. Uskaltaako perennapenkkiin "kylvää" sammalsyöppöjä vai tappavatko ne samalla perennat? Mitä tehdä?
Millä sammal pois perennapenkeistä?
Hyvät neuvot tarpeen
31999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En usko että sammalsyöppökään perennoja tappaa (kokemusta ei ole), mutta itse kylväisin mielummin kalkkia.
Sammal viihtyy happamessa maassa, useimmat perennat taas kalkitussa.
Oletko muistanut ruoputtaa perennapenkkiäsi aika ajoin? Jos sen pinnalle pääsee kasvamaan sammalta vaikuttaisi lähinnä siltä, että työ on jäänyt tekemättä ja se kuuluisi hoito-ohjeiden tärkeyslistalla ihan ykköshommiin noin muutoinkin.
Sammal toki viestittää maan köyhyydestä ja happamuudesta, mutta lähtisin liikkeelle normaaleista yleislannotteista kuin kikkailemaan erillisten voima-aineiden kanssa. Etenkin perinteiset perennat tykkäävät kasvaa rauhassa, mutta kuohkeassa mullassa. Joten lisäisin keväällä uuden mullan, jonka voi möyhiä sitten vanhan sekaan.
oletko varma että se on sammalta ettei ole sitä kivaa kasvia joka näyttää vähän sammalelta ja jota saa taimien mukana riesakseen helposti? Siiihen toimii vain kitkeminen ja kitkeminen..
Jos se on oikeasti sammalta niin kalkitse maa ja haraa se kalkki sinne sammaleen sekaan. Maa on oltava todella hapan jos parissa kesässä sammaloituu tai sitten todella kostea ja lopulta vähän ainakin molempia..