Mitä nämä ovat?

Ostin vuosi sitten keväällä tuivion astiataimen hyvin tunnetusta taimikaupasta ja istutin sen lisäksi jo hyvässä kasvussa olevien tuivioiden joukkoon. Tänä keväänä uusi tulokas ei lähtenyt vihertymään vaan muuttui ruskeaksi, kuivaksi ja kuolleeksi. Nostin kasvia tyvestä ja se irtosi maasta samanlaisena juuripaakkuna kuin olin sen vuosi sitten istuttanut. Juuret olivat ruskeita eikä minkäänlaista juurtumista ympäröivään multaan ollut tapahtunut. Juuripaakku oli valkoisenaan styrox-rakeen kokoisia valkoisia pallukoita, jotka olivat kuivia kun niitä puristi. Joukossa oli myös paljon vaaleanruskeita pienempiä, ison nuppineulan pään kokoisia ja mallisia, pallukoita, jotka puristettaessa puhkesivat ja niistä purskahvi jonkinlaista nestettä.

Viikko sitten ostin samasta taimikaupasta valkoisen, Endless Summer jalohortensian, jota rupesin eilen illalla istuttamaan. Kun nostin kasvin vaaleansinisestä ruukustaan, oli mullan seassa samanlaisia valkoisia "styrox"- pallukoita, jotka puristettuna puhkesivat ja purskauttivat nestettä ulos. Aloin kuoria valkopallukkaista multaa juuripaakusta ja sisältä paljastui ilmeisesti se alkuperäinen paakku. Taaskaan juuret eivät olleet levinneet paljoakaan alkuperäisen paakun ulkopuolelle. Yritin katsoa, että yhtään pallukkaa ei enää paakussa ollut ja istutin sen Kekkilän perennamullalla täytettyyn suureen istutusastiaan.

Mitä ihmettä nämä tällaiset mullan "loiset" ovat? Jätin illalla multaa avoimelle muovialustalle terassilleni ja äsken huomasin, että illalla valkoiset pallukat olivat ulkoilmassa muuttuneet harmaiksi eikä niistä enää puristamalla tullut mitään ulos.

Huomenna kyllä soitan kauppaan ja ilmoitan löydöksistäni, mutta onko kukaan muu löytänyt tällaisia ostoksistaan. Pelkään kyllä hortensiani puolesta...maksoi paljon ja on hyvässä kukassa juuri nyt, mutta kuinka pitkään?
3687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niitä käytetään taimitarhoissa kestolannoitukseen, eivät ole mitään vaarallisia.

Äänestä
  • sen minun tuivioni sitten tappoi? Vai olikohan lannoitetta liikaa?

    Äänestä

  • Mikähän kirjoitti:

    sen minun tuivioni sitten tappoi? Vai olikohan lannoitetta liikaa?

    Tuiviosi kuoli kuivuuteen,niinkuin useat ikivihreät tänä keväänä.Aurinko on ollut niin polttavan kuumaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kovasti epätietoinen. kirjoitti:

Ostin vuosi sitten keväällä tuivion astiataimen hyvin tunnetusta taimikaupasta ja istutin sen lisäksi jo hyvässä kasvussa olevien tuivioiden joukkoon. Tänä keväänä uusi tulokas ei lähtenyt vihertymään vaan muuttui ruskeaksi, kuivaksi ja kuolleeksi. Nostin kasvia tyvestä ja se irtosi maasta samanlaisena juuripaakkuna kuin olin sen vuosi sitten istuttanut. Juuret olivat ruskeita eikä minkäänlaista juurtumista ympäröivään multaan ollut tapahtunut. Juuripaakku oli valkoisenaan styrox-rakeen kokoisia valkoisia pallukoita, jotka olivat kuivia kun niitä puristi. Joukossa oli myös paljon vaaleanruskeita pienempiä, ison nuppineulan pään kokoisia ja mallisia, pallukoita, jotka puristettaessa puhkesivat ja niistä purskahvi jonkinlaista nestettä.

Viikko sitten ostin samasta taimikaupasta valkoisen, Endless Summer jalohortensian, jota rupesin eilen illalla istuttamaan. Kun nostin kasvin vaaleansinisestä ruukustaan, oli mullan seassa samanlaisia valkoisia "styrox"- pallukoita, jotka puristettuna puhkesivat ja purskauttivat nestettä ulos. Aloin kuoria valkopallukkaista multaa juuripaakusta ja sisältä paljastui ilmeisesti se alkuperäinen paakku. Taaskaan juuret eivät olleet levinneet paljoakaan alkuperäisen paakun ulkopuolelle. Yritin katsoa, että yhtään pallukkaa ei enää paakussa ollut ja istutin sen Kekkilän perennamullalla täytettyyn suureen istutusastiaan.

Mitä ihmettä nämä tällaiset mullan "loiset" ovat? Jätin illalla multaa avoimelle muovialustalle terassilleni ja äsken huomasin, että illalla valkoiset pallukat olivat ulkoilmassa muuttuneet harmaiksi eikä niistä enää puristamalla tullut mitään ulos.

Huomenna kyllä soitan kauppaan ja ilmoitan löydöksistäni, mutta onko kukaan muu löytänyt tällaisia ostoksistaan. Pelkään kyllä hortensiani puolesta...maksoi paljon ja on hyvässä kukassa juuri nyt, mutta kuinka pitkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu