aiheuttaa monelle vaikeuksia. Minun vävyni on niin herkkä ettei tarvitse muutakun sanomasi tilanne, olen omin silmin nähnyt miten äkkiä hän reagoi kissoihin. Itse haluaisin ottaa kissan mutta kun osa lasten lapsista on allergisia niin eihän se käy. On se kurjaa että sitä pitää olla kaikenlaisia sairauksia
0Äänestä
pahasti astmasia
Valitettavasti kyllä jotkut reagoivat niinkin pahasti. Suomessahan kuolee joka vuosi n.200 ihmistä astmaan. Yksi serkuistani on niin pahasti astmainen ja allerginen, ettei hän tarvitse kuin ko tilanteen tai ihmisen viereensä, jolla on kissa kotona, niin hän saa kohtauksen. Kohtaukset ovat pahoja.
0Äänestä
Niiskniisk
Tulin juuri muutaman viikon matkalta ja tajusin samantien, miksi pari vuotta asumani koti on saanut nenän vuotamaan jne. Kämpässä haisee selvästi jyrsijä, heinä ja ne purut tms. Ylä- tai alakerrassa lienee pitkäkorvia lemmikkinä. Niille olen lapsena tehdyn testin mukaan allerginen.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat