Soveltuvatko metästysvarusteet vallukseen vai pitääkö olla enemmän hengittävät tai jotain? Entä normaali ulkoiluvarusteet vai onko hyvä olla enemmän Gore-texia?
Metsästys- tai ulkoilukamppeissa
vaeltamaan?
71459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voihan vaellukselle lähteä vaikka farkuissa, kunhan varautuu vesisateeseen.
eikä vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään gore-tex´ejä, eikä muitakaan kalvovaatteita, vaelluskengistä puhumattakaan, mutta vaellusta kyllä harrastettiin tosi aktiivisesti.
Toki nämä nykyiset asusteet ovat huomattavasti käytännöllisempiä, kuin "iso-äidin" aikaiset, mutta ei se vaeltaminen vaatteista ole kiinni.
Ihan voi talonpoikaisjärkeä käyttää, kun miettii, millä asusteilla voisi erämaahan lähteä.
Ajattelimme lähteä erätukusta hankkimiemme JahtiJakt-pukujen turvin, vaikka hieman painavia ovatkin. Kyllä gore-tex tuntuu olevan yksi parhaista keksinnöistä sitten DryVodkan. Minkä kesä kastelee, sen tyryvotka kuivaa ja kunnon kalvoasua ei edes kesä kastele. Asiantuntijat tuntuvat olevan sillä mielellä, jotta pakkasella kalvoasussa tulee ongelmia kun ulos pakkaava hikihöyry jäätyy asun pintaan. Siitä minulla ei ole kokemusta, vielä. Saas nährä, miten on kokemuksen laita seuraavan reissun jälkeen...
Minä ainakin retkeilen aivan perinteisessä ulkoiluasusteessa. Sateen osuessa kohdalle jalkaan laitan kumpparit sekä vedän päälle sadehaalarit ja sadetakin. En pelkää hikoamista sadevaatteet päällä. Sadehaalareissa on se hyvä puoli, että ne pysyvät paremmin päällä eivätkä lähde valumaan alas kuten vyötärösadehousut. Sadehaalareiden jalkalenksut kenkien alla tukevoittavat kumpparin pysymistä jalassa.
Moro.
Itse olen käynyt jo muutaman kerran lapissa UKK.ssa ja nyt olen Itävällassa teen täällä ainostaa päiväretkia, koska maasto on pikkusen erilaista.
Mutta vaatetuksesta ainakin itse kun lähden maastoon laitan aina alus asun joka siirtää kosteuden ihosta pois, jalkaan Core-Tex housut tai säästä riippuen tavalliset retkeily housut jotka hengittävät ja ovat paljon viileämmät kävellä kuumalla kelillä.
Alus paidan päälle tavallinen ohut fleece tai jos sataa niin Core-tex.
Mutta aina ennen kuin lähtee vaeltamaan tai retkeilemään kannattaa kiinnittää suurta huomiota kenkiin, itse käytän kahta eri kenkää HangWag Core-Tex vaelluskenkää ja Haglöfs matalavartista retkeilykenkää.
Gore-tex ja muut kalvovaatteet on hyviä sadeasuja, parempia kuin perinteiset täysin hengittämättömät sadevaatteet. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä kulkea sadeasussa silloin kun ei sada. Vaeltaessa kehittyy sen verran lämpöä, että kalvoton asu on paljon mukavampi päällä. Normaaliksi kulkuasuksi täysin hengittävä sadetta pitämätön pusero, ja sadekeliin ohut ja kevyt gore tai muu kalvoasu.
Kaikki gore-texit ja vastaavat on kuitenkin tosikäytössä "hiki-texejä", sille ei mahda mitään.
Omistan itsekin Jahti-Jakt asun, ja pidän siitä paljon metsäasuna, mutta vaellukseen en sitä ota. Se on liian lämmin ja kalvollisena ei kuitenkaan rinkan kantoon tarpeeksi hengittävä.
Pelkäksi sadeasuksi se taas on järjettömän painava kannettava, eikä ulkokerros kuivu kovin nopeasti.
Ittellä mukana aina goretexit - repussa. Vaellusvaatteena on kevyt ulkoiluasu, esim haltin ohut kesäpuku ja sateella iso sadeviitta joka peittää myös rinkan. Leiriin tullessa pannaan joko gore-texit suoraan ylle tai odotetaan että kevytpuku on kuivanut(jos sade on loppunut) ja vaihdetaan vasta sitten goret. toimiva systeemi ainakin minulla. Kaikki -texit on niin tolkuttoman kuumat että ne päällä ei jaksa kauaa kävellä.