Kuten kaikki Ässien palstaa lukeneet ovat huomanneet, viime aikojen suurin puheenaihe SM-liigassa on ollut Matt Nickerson ja hänen tempaukset kaukalossa. Kyseisestä pelaajasta piirtynyt kuva on jossakin huligaanin ja mielipuolen välimaastossa. Uskokaa tai älkää, mutta näin tämä pelaaja haluaakin muiden, erityisesti vastustajien, ajattelevan.
Kyseessä on lopultakin vain ja ainoastaan psykologisesta vaikutuksesta, jolla pyritään luomaan pelotetta vastustajiin. Siksi pitää luoda maine ja maine saadaan aikaan muutamalla ylilyönnillä ja edesvastuuttomalla tempauksella. Nyt on syytä huomioida ettei kukaan ole loukkaantunut. Nickerson on riehunut ja huitonut, tehnyt ihan mitä mieleen pälkähtää ja media on niellyt syötin lisäksi painon ja kohonkin.
Kaikella tällä Nickerson hakee vain ja anoastaan psykologista etua itselleen ja joukkueelleen. Nickerson on pelote ja tämä pelote on suunnattu vastustajia vastaan. Jotta pelote olisi varteenotettaava, niin sen pitää välillä laueta, muutoin uhkaa ei otettaisi vakavasti. Nyt otetaan, siitä on jokainen kiekkomedia pitänyt huolen. Ässien pukukopissa varmasti kaikki nauravat partaansa.
Kaksi vuotta sitten Nickersonin pelatessa Ässissä täsmälleen sama kuvio tapahtui ensimmäisen kerran. Kauden ensimmäisissä otteluissa Nickerson pimahti muutamaan otteeseen, tappeli ja riehui, nosti tällä kohun ja kas kummaa, loppukauden hän sai pelata melkoinen etu puolellaan. Se etu oli vastustajien pelko tai sanotaanko paremminkin varovaisuus. Vastustajat tietävät että Ässien maalilla on puolihullu pelaaja, jolloin jokaiseen irtokiekkoon menemistä miettii kahdesti. Enempää Nickerson ei aikaa tarvitse hoidellessaan irtokiekkoja syrjemmälle.
Nickerson on tietysti luistelultaan varsin hidas ja kovin kankea. Ei hän kädetön ole, sillä ainakin Toivolan aikana hän pelasi ylivoimaa. Kahden vuoden takaa on hyvä muistaa myös se, että hankittuaan maineen, joka loi pelotteen, hän pelasi loppukauden kuin herran enkeli, ilman ylilyöntejä ja tappeluja. Nickerson on, kuten pohjois-amerikkalaiset yleensä, joukkuepelaaja. Kyllä ainakin minun muistissa on hyvinkin kevään -06 tapahtumat, jossa Nickerson oli yhtenä keskeisenä pelaajana voittamassa Kärppiä. Siinä sarjassa koko Ässä-joukkue taisteli ja raatoi joukkueen eteen, ilman ylilyöntejä ja ilman tyhmyyksiä, toki kovaa pelaten. Katsokaapa vain, niin tälläkin kaudella Nickerson kummasti rauhoittuu, alkaa keskittyä olennaiseen ja parantaa kiekollista peliään kuin sika juoksuaan (antanette anteeksi ontuvan vertauksen). Ei se olisi uutta, vaan tuttua tarinaa toissakaudelta.
Kyseessä on lopultakin vain ja ainoastaan psykologisesta vaikutuksesta, jolla pyritään luomaan pelotetta vastustajiin. Siksi pitää luoda maine ja maine saadaan aikaan muutamalla ylilyönnillä ja edesvastuuttomalla tempauksella. Nyt on syytä huomioida ettei kukaan ole loukkaantunut. Nickerson on riehunut ja huitonut, tehnyt ihan mitä mieleen pälkähtää ja media on niellyt syötin lisäksi painon ja kohonkin.
Kaikella tällä Nickerson hakee vain ja anoastaan psykologista etua itselleen ja joukkueelleen. Nickerson on pelote ja tämä pelote on suunnattu vastustajia vastaan. Jotta pelote olisi varteenotettaava, niin sen pitää välillä laueta, muutoin uhkaa ei otettaisi vakavasti. Nyt otetaan, siitä on jokainen kiekkomedia pitänyt huolen. Ässien pukukopissa varmasti kaikki nauravat partaansa.
Kaksi vuotta sitten Nickersonin pelatessa Ässissä täsmälleen sama kuvio tapahtui ensimmäisen kerran. Kauden ensimmäisissä otteluissa Nickerson pimahti muutamaan otteeseen, tappeli ja riehui, nosti tällä kohun ja kas kummaa, loppukauden hän sai pelata melkoinen etu puolellaan. Se etu oli vastustajien pelko tai sanotaanko paremminkin varovaisuus. Vastustajat tietävät että Ässien maalilla on puolihullu pelaaja, jolloin jokaiseen irtokiekkoon menemistä miettii kahdesti. Enempää Nickerson ei aikaa tarvitse hoidellessaan irtokiekkoja syrjemmälle.
Nickerson on tietysti luistelultaan varsin hidas ja kovin kankea. Ei hän kädetön ole, sillä ainakin Toivolan aikana hän pelasi ylivoimaa. Kahden vuoden takaa on hyvä muistaa myös se, että hankittuaan maineen, joka loi pelotteen, hän pelasi loppukauden kuin herran enkeli, ilman ylilyöntejä ja tappeluja. Nickerson on, kuten pohjois-amerikkalaiset yleensä, joukkuepelaaja. Kyllä ainakin minun muistissa on hyvinkin kevään -06 tapahtumat, jossa Nickerson oli yhtenä keskeisenä pelaajana voittamassa Kärppiä. Siinä sarjassa koko Ässä-joukkue taisteli ja raatoi joukkueen eteen, ilman ylilyöntejä ja ilman tyhmyyksiä, toki kovaa pelaten. Katsokaapa vain, niin tälläkin kaudella Nickerson kummasti rauhoittuu, alkaa keskittyä olennaiseen ja parantaa kiekollista peliään kuin sika juoksuaan (antanette anteeksi ontuvan vertauksen). Ei se olisi uutta, vaan tuttua tarinaa toissakaudelta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tää on Ässien palsta, eikä mikään filosofian proffien keskustelukerho!
Joten jos Nikkersonin peli ei kelpaa, nii lähe meneen!
Älä juo enää ruusuvettä! Olet kylläkin oikealla asialla, mutta älä jauha paskaa. Nickerson oli edelliskaudella hyvä, mutta nyt hän on sekopää.