Veromuutos, vaikuttaako moottoripyöriin

Moi,

Nyt kovasti puhuttu co2 päästöihin pohjautuva verotus on puhuttanut autopuolella mutta onko mistään kuulunut sen mahdollisia vaikutuksia moottoripyöriin?
41261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

asiasta ei mainita, mutta eduskunta voi ottaa asian esille lain käsittelyssä. En tiedä kuinka yleisesti pyöristä on olemassa päästöarvoja, joihin veron voisi sitoa. Nythän verotus menee kuutiotilavuuden mukaan, joka ei juurikaan tee eroa eri pyörämallien välille. Kaiken kaikkiaan moottoripyörät, veneet, kelkat ym. muut vapaa-ajan vekottimet sopivat mahdollisimman vähän yhteen ympäristönsuojelun kanssa. Tämä tosiseikka saattaa tuoda yllättäviä lisämausteita, kun asioista ruvetaan tosiasioiden edessä päätöksiä tekemään. Oikeassa elämässä kun päästöt eivät varmaankaan tule vähenemään vaan autokannan kasvun myötä lisääntymään.

Äänestä

Hei
Eduskunnassa käsiteltävänä oleva autoverolainmuutos ei näytä koskevan moottoripyöriä ollenkaan. Hallituksen esityksen (HE 147/2007) yhteenvedossa jo eka sivulla sanotaan, että moottoripyörien (eikä pakettiautojen) verotukseen ei ehdoteta muutoksia. Perusteluja hieman kaivelemalla löytyy lyhyt viittaus (s. 12 palstojen taitteessa), että moottoripyörien vero perustuu jo nykyisin iskutilavuuteen, joka jossain määrin korreloi polttoainekulutuksen kanssa.

Eli mp-verotus säilyy ennallaan, joka on siis 8-20% verotusarvosta(6§).

Olisihan se tietysti motoristien etu, että verokohtelu tai ainakin alennus olisi ollut samanlaista prätkille.

Hallituksen esitys löytyy eduskunnan sivuilta:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?kanta=&OLETUSHAKU=aktyyppi%3Dhe&LYH=LYHHE&PALUUHAKU=%2Ftriphome%2Fbin%2Fvexhaku.sh%253Flyh%3DHE&haku=suppea&KAIKKIHAKU=&ASIASANAT=&TUNNISTE=HE+147%2F2007&VPVUOSI=1989*&PVMVP1=&PVMVP2=&SAADKOK=

Jos tuo tolkuttoman pitkä linkki ei toimi, niin mene eduskunnan sivuille ja vasemman palstan alalaidassa olevaan hakuun kirjoita "HE 147/2007"

Äänestä

Kiitos teille vastauksista. Ajattelin yhdistää nimittäin ympäristönsuojelun ja harrastuksen. Jos laittaisi auton seisontaan kesäksi ja ajaisi vain vähäkulutuksellisella moottoripöyrällä kesän, niin olisihan siinä ympäristöllisesti etua. Sinkku kun olen niin tämä vaihtoehto on käypäinen kesällä maaseudulla kierrellessä.

Äänestä

Ei vaikuta vielä, mutta taatusti tulee vaikuttamaan joskus tulevaisuudessa. Se tulee sitten kun joku poliitikko ottaa moottoripyörät taas silmätikukseen ja kehuu tehneensä suuren ympäristöteon. Eihän autotkaan aiheuta Suomen hiilidioksidipäästöistä kuin muutaman prosentin.

Tämä koko jupakka hiilidioksidipäästöistä on vain nykyisen hallituksen keppihevonen. Nyt dieselit tulevat saamaan verohelpotuksia. Eikä ole kauaa kun ne meinattiin kieltää kokonaan suurien kokonaispäästöjensä takia kuten on tehty Japanissa. Näin se maailma muuttuu aina mistä poliittisesti tuulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


330xd touring kirjoitti:

Moi,

Nyt kovasti puhuttu co2 päästöihin pohjautuva verotus on puhuttanut autopuolella mutta onko mistään kuulunut sen mahdollisia vaikutuksia moottoripyöriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu