RIIVATTU RIISIHÄRÖ!

Meidän oli tarkoitus muuttaa asuntoon, jossa havaittiin aika paha riisihäröongelma.Kyseinen tuholainen oli vallannut koko keittiön, wc:n ja käytävän aina ulko-ovelle asti. Tiedän, että häröä on vaikea häätää, siksi tiedustelenkin onko joku päässyt häröistä joskus kokonaan eroon? Olen lukenut kirjoituksia vain epäonnistumisista ja siitä kuinka ne tunkevat purkkienkin läpi jauhoihin. Onko onnistuneita hävityskokemuksia?
2035343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos asunto on tyhjä, olisi varmaan yksinkertaisinta kutsua jokin tuhoojafirma paikalle, siksi pahalta kuullostaa, ja niin sitkeitä häröt on!
Itselläni on ollut enemmänkin yksittäisiä tapauksia.
Tuotteet joissa olen nähnyt elukoita olen polttanut pannuhuoneessa, saastuneet pitää viedä pois asunnosta suoraan roskikseen.Olen siivonnut ja imuroinut kaapit, laittanut kaikki tuotteet läpinäkyviin umpinaisiin rasioihin tai minigrip pusseihin niin että näen jos siellä alkaa jotain mönkiä, eikä pääse leviämään mihinkään. Hellan taustan siivosin ja myrkytin biokill nesteellä, kaadoin sitä lattian rakoon ja sivelin jalkalistan reunaan. Kaikki tuotteet kannoin ulos pakkaseen ja annoin olla siellä muutaman päivän. Löysin netistä tiedon että kaikki asteet kuolevat viikossa -5 asteen pakkasessa. No luonnon pakkasta ei riittänyt niin kauaa, enkä voi olla varma että todella kuolivat. Nyt olen tavannut yhden elävän ötökän alakaapin hyllyltä, purkeista en mitään..
päivystän edelleen silmä kovana hyllyjä..
En tiedä pääsenkö koskaan täysin eroon, jos niitä on kaikissa raoissa, mutta tuotteet ovat kyllä turvassa.

Äänestä
  • Kyseisessä asunnossa kävi jo myrkyttäjä, silti löysin eläviä häröjä...Irtisanoin koko asunnon, saa seuraava asukasuhri taistella niiden kanssa. Voi olla, että myrkyttäjä saa tapettua nyt ne oliot kun saa myrkyttää asunnon toisen kerran sen ollessa vailla asukkaita.

    Itse heitin kaikki kuiva-aineet, jotka olivat ehtineet olla asunnossa pari päivää pakkaksineen roskiin ja mietin, pitääkö asunnossa ollutta hyllyäkin säilytellä pakkasessa. Muutamilta ihmisiltä olen kuullut lisää kommentteja häröistä, taas vain huonoja kokemuksia. Eräs kertoi, että häröt tulevat purkkien sisäänkin. Tuholaistorjuja taas kommentoi tuota muovipussisäilytystä kommentoimalla, että häröt pureutuvat kyllä helposti pussin läpi...

    Me emme halunneet alkaa tähän taisteluun, ei edes eläinten ruokia olisi saanut säilyttää lattialla. Entä jos niitä sitten muutaman kuukauden jälkeen olisi taas pullahtanut jostain esiin? Toivoton homma ja tuli meille järkyttävän kalliiksi, sillä maksamme vastiketta myös tyhjästä asunnosta. Ja ajatella, että päättävät tahot eivät edes aluksi olisi suostuneet kutsumaan tuholaisfirmaa, sanoivat vaan että siivotaan ja laitetaan ikkunat yöksi auki...

    Äänestä

ne eläinten ruat joiden mukana häröjä tulee alkuasteella,,joskus eläinten ruokakaupassa suuret määrät siankorvia ovat täynnä toukkia, joten miksei muutkin makupalat,,jos on paljon lemmikkejä koko kerrostalossa, niin paha on hävittää kun kaikilla on koko ajan joku alkio hautumassa,,vai ??

Äänestä
  • Tietysti eläinten ruokien mukana voi tulla kaiken maailman toukkia ja munia, tosin meillä ei ole sellaisia nykyisessä asunnossamme ikinä näkynyt. Et tainnut siis ymmärtää viestiäni, emme ole asuneet kyseisessä häröasunnossa päivääkään! Yritin siivota asuntoa avaimet saatuani pari päivää ja vein eteisen naulakkoon pari laatikkoa kuivatarvikkeita odottamaan muuttoa, kunnes huomasin kämpän olevan täynnä tuholaisia. Silloin hain kuivatarvikkeeni pois ja kaadoin ne kaikki roskikseen. Kämppä on myrkytetty sen ollessa nyt tyhjänä, silti ötökäitä kävelee vastaan. Ties kuinka kauan, häviääkö ne ikinä. Joka tapauksessa me emme asuntoon muuta.

    Edellisen asukkaan eläinten ruuista ötökät voivat hyvinkin olla lähtöisin...

    Äänestä

Hei meillä oli pari vuotta sitten häröongelma kesäaikaan. Pääsin ongelmaan käsiksi nopeasti ja paikallistin pussin josta ne olivat lähtöisin. Tyhjensin kuitenkin ko. kuivatarvike kaapin ja hyllyjä myöten vein ne ulos ja ruiskutin pyretriinillä. pesin ja pidin tätä kaappia tarkkailussa enkä laittanut sinne mitään. Tein näin 8viikon ajan ja sinä aikana sieltä kömpi noin 5-6 häröä jotka olivat varmana munina jääneet kaappiin johonkin pieniin rakoihin.
näin pääsin eroon niistä. Ne ovat todella hankalia. Tiesin toimia näin koska eräällä tuttavalla oli niitä aikaisemmin ja silloin hän niistä kertoi kuinka hankalia tapauksia ne ovat.

Nykyisin minulla onkin jauhot, ryynit aina suljetuissa tölkeissä ja sanotaanko että jos kaapista löytyy jokin tumma esim roska saa se hetkeksi verenpaineen nousemaan :)

Äänestä

Jos on noin pahasti päässyt leviämään.
Missäpäin mahdollisesti suomea niin osaan varautua kun haen asuntoa :)

Äänestä
  • Meillä myös noita vitun häröjä. Ammattimyrkyttäjä käyny jo kaks kertaa. Ei auta aina ne löytää tiensä jostakin. Ihan normaali siistiä on. Mausteita pidän jääkaapissa ja kaikki on laitettu purkkeihin. Eikä niitä oikeestaan kaapissa oo vaan listojen lähellä. Mikään ei tunnu auttavan.

    Äänestä

  • ei jaksa enää kirjoitti:

    Meillä myös noita vitun häröjä. Ammattimyrkyttäjä käyny jo kaks kertaa. Ei auta aina ne löytää tiensä jostakin. Ihan normaali siistiä on. Mausteita pidän jääkaapissa ja kaikki on laitettu purkkeihin. Eikä niitä oikeestaan kaapissa oo vaan listojen lähellä. Mikään ei tunnu auttavan.

    keväisin & kesäisin paha ongelma, vaan liha ntuota talvellakin. keittiökaapin imurointi ja tavaroita menee roskiin turhan paljon. nyt on suljettavat astiat. kukaan ei osaa sanoo mitä vois tehdä. onko pyretheni myrkyssä jokin varoaika.

    Äänestä

Meillä onnistuttiin pääsemään eroon häröistä kylmän avulla; vuoden ajan olimme tyhjentäneet kaappeja, pesseet ja myrkyttäneet, pakastaneet jauhopusseja - ja aina jostain löytyi jokunen elävä yksilö.
Talvella laskimme asunnon lämpötilan matkan aikana muutamaksi päiväksi 5 asteeseen, ja sen jälkeen ei ole ötököitä näkynyt.

Äänestä
  • Mä annan niitten olla :) No, saastuneet ruoat pyrin heittämään pois, ja siivoamaan vähän ahkerammin. Vaan ei niistä oikeen eroon pääse. Mutta eipä niistä mitään haittaakaan ole.

    Äänestä

Meille häröt tuli marsujen ruoan mukana.. Ensin lattialistojen käsittely höyrypuhdistimella. Sitten Bio killillä. Neljän päivän päästä sama käsittely uudestaan.. Voidaan uusia jopa puoli vuotta, kunnes kaikki häröt ovat kadonneet.. Kuiva aineet olleet pakkasessa nyt pari päivää ja siellä pysyvät toistaiseksi. 55 neliöisen kaksion käsittelyyn menee bio killiä 7 pulloa ensimmäisellä myrkytyksellä, lattialistat täytyy käsitellä niin että ne ovat läpimärät. Lattioiden kappien yms käsittelyyn riittää pyyhintä. Seinät pitäisi pyyhkiä noin puolentoista metrin korkeuteen. Kirjahyllyt siirtää pois lattialistojen läheisyydestä ja kaikkien kaappien sokkelit sumuttaa bio killillä myös.. Lattialistojen käsittelyyn suosittelen paineruiskupulloa, helpoin ja nopein tapa saada listat märiksi. Ekan myrkytyksen jälkeen en ole yhtään häröä nähnyt ja perjantaina myrkytän uudestaan. :)

Äänestä
  • Lähteeköhän sokeritoukatkin sillä biokillillä?
    Kylppärissähän ne lymyää, mut kuitenkin.

    Äänestä

Sokeritoukat kyllä lymyävät keittiötiloissa.

Ja nuo häröt... Antaa olla, niin pieniä, etteivät haittaa mitään. Ja mitä sitten, jos jossain riisin / jauhojen seassa? Tuleepa lihaisampi ruoka, ei ole vaarallista.

Äänestä

vähän liiotteilua nuo jutut huh huh......

Äänestä
  • Millä tavalla liioittelua?

    Äänestä

Meillä oli edellisessä kämpässä häröjä ja uudessa kämpässä meni yli vuosi ennenkuin huomasin ensimmäisen elukan. Nyt niitä on joka huoneessa. Tapan niitä varmaan parikymmentä joka päivä. Vähinten olen löytänyt niitä keittiöstä ja olohuoneesta, eniten lasten leikkihuoneesta. Outoa.

Äänestä

Miksi ihmiset vouhottaa kauheasti noista.?eivät ole vaarallisia sinänsä. Löin kaurahiutaleet pakastimeen ja järkikin sanoo että puuroa keitettäessä pöpöt kuolee. Siis miksi nakata ruoka ja (jotkut) jopa avaamattomat kahvipakettinsa.

Äänestä

asiaa. mitään järkeä tunkea kaikkia roskikseen. pakastaa tai vie saunaan :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvästi härö kirjoitti:

Meidän oli tarkoitus muuttaa asuntoon, jossa havaittiin aika paha riisihäröongelma.Kyseinen tuholainen oli vallannut koko keittiön, wc:n ja käytävän aina ulko-ovelle asti. Tiedän, että häröä on vaikea häätää, siksi tiedustelenkin onko joku päässyt häröistä joskus kokonaan eroon? Olen lukenut kirjoituksia vain epäonnistumisista ja siitä kuinka ne tunkevat purkkienkin läpi jauhoihin. Onko onnistuneita hävityskokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu