Remes, Pahan perimä

Jo perinteeksi on muodostunut se, että saan joululahjaksi uusimman Remeksen kirjan. Nyt sain lukea tuon Pahan perimän ja se oli taattua Remeksen tuotantoa.

Kirja kertoo mielenkiintoisesti menneisyydestä ja nykyisyydestä muutaman päähenkilön ansiosta, kun meneisyys nousee kummittelemaan nykyisyydessä. Kirja on milenkiintoisesti kerrottu, hyviä juonikuvioita on riittävästi, jotta muutama heikompi kuvio jää huomiotta. Erittäin mielenkiintoiseksi kirjan teki se, että ainakin minä mietin, että mikä siinä voisi olla totta.
Onko täällä muita kirjan lukeneita? Mitä mieltä te olitte kirjasta
62436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juu, mullekin pukki toi tuon Remeksen Pahan perimän. En ollu lukenu muita Remeksiä, ku Ruttokellot joskus kauan sitte. Mutta kyllä heti palautu muistiin kirjottajan tyyli. Todella mukaansatempaava juoni kyllä. Eihän tuo opus nyt mikään sen suurempi kirjallinen taidonnäyte ole mun mielestä, mutta oikein viihdyttävä. Juuri sellainen, että jännitys pitää otteessaan ja kirja on luettava melkein yhdeltä istumalta. Ja sen kolmisen päivää, mitä kirjaa luin, niin tuntui että oli itsekkin siirtynyt kirjan mukana ihan muihin maisemiin. Eskapismia parhaimmillaan!

Äänestä

Kirjoitin taannoin tänne arvostelun eikä kukaan viitsinyt kommentoida sitä, joten en viitsi tehdä sitä uusiksi. Ei helmiä sioille.

Mihin ihmeessä pistätte jokavuotiset Remekset/ Hirvisaaret/Paasilinnat tms? Useat näistä ovat sellaisia, jotka luetaan vain kerran. Itse en käytännöllisesti ikinä osta kirjaa, joka luetaan vain kerran, vaan otan kirjastosta. Myyttekö kirpputorilla vai kuinka?

Äänestä
  • Meillä toimii perheen kesken kirjarinki. Uutuuskirjoja (yleensä juuri näitä kertakäyttödekkareita) ostaa aina se kuka ensimmäiseksi kerkeää. Tietenkin yritetään, ettei ostettaisi samoja moneen perheeseen. Sitten kun kirja on luettu, niin pistetään se kiertoon seuraavalle perheelle. Näin on aina parit uutuudet kiertämässä ja "työn alla", eikä kaikkien tarvitse hommata hyllyyn notkumaan kaikkia.
    Kyllähän kirjoja tälläkin systeemillä jää aina jonkun verran hyllyyn pölyttymään.
    Kirjasto on kyllä hyvä paikka hankkia luettavaa. Meillä kuitenkin kirjoja on ollut tapana ostaa kaiken maailman lahjoiksi (joulut, synttärit, ym.). Jo kerran luetun kirjan voi ihan hyvin kääräitä uudelleen pakettiin ja antaa seuraavalle lahjaksi. Tietysti sellaiselle tutulle, joka tietää systeemin.
    Kirjarinki / kirjojen kierrätys kavereiden ja perheen kanssa on mukava tapa vähentää oman kirjahyllyn kuormitusta.

    Äänestä

Onko Remes mies vai nainen? Kirjoittaa niin naismaisesti. Samaan tapaan kuin naisdekkaristit.

Äänestä
  • Eikö sisältö ja mukaansa tempaavuus ole,ainakin tällaisella tavallisella lukijalla,tärkein.Ei se,
    mikä kirjoittajan sukupuoli!? Ei vielä yhtäkään kirjaa lukiessa ole tuota puolta tullut
    pohdituksi,onneksi.Koska eikö kirjan tarkoitus ole kaiketi viedä lukijansa pohtimaan
    ihan muita seikkoja ja nauttimaan lukemastaan.

    Äänestä

Remes tekee laajan taustatyön kirjoittaessaan, niin myös Pahanperimää tehdessään. Fakta ja fiktio sekoittuvat. Erittäin sujuvaa kieltä ja helposti luettavaa. Mutta miksi jokaisessa Remeksen kirjassa juoni muuttuu hulinaksi loppupuolella - uskottavuus kärsii ja sitten kiireinen loppuratkaisu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8591616 kirjoitti:

Jo perinteeksi on muodostunut se, että saan joululahjaksi uusimman Remeksen kirjan. Nyt sain lukea tuon Pahan perimän ja se oli taattua Remeksen tuotantoa.

Kirja kertoo mielenkiintoisesti menneisyydestä ja nykyisyydestä muutaman päähenkilön ansiosta, kun meneisyys nousee kummittelemaan nykyisyydessä. Kirja on milenkiintoisesti kerrottu, hyviä juonikuvioita on riittävästi, jotta muutama heikompi kuvio jää huomiotta. Erittäin mielenkiintoiseksi kirjan teki se, että ainakin minä mietin, että mikä siinä voisi olla totta.
Onko täällä muita kirjan lukeneita? Mitä mieltä te olitte kirjasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu