Hepatiitti A-rokotuksesta

Moikka! Olen lähdössä reissuun kahdeksi kuukaudeksi Ausseihin ja paluulennolla poikkean pariksi päiväksi Hongkongiin. Haittaako, vaikka en ehdikkään Suomessa ottaa molempia hepatiitti A -rokotuksia ennen reissuun lähtöä? Rokotusvaatimus on vain Hongkongiin.
41341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kysy terveyskeskuksesta siellä varmaan ns. rokotushoitaja osaa vastata matkailijoiden kysymyksiin. rokotussarjan voi kyllä muistaakseni ottaa ns. nopeutettuna.

Äänestä

ettei siitä ole haittaa. Itse matkustin Intiaan muutama vuosi sitten ja otin sitä varten Havrix-rokotteen ja toisen vuoden päästä niin kuin kuuluukin. Sain sellaisen käsityksen, että se yksi pistos antaa myös ihan hyvän suojan, mutta pitkäaikaisen suojan saamiseksi tarvitaan se toinenkin.

Äänestä

Tämmöinen ohje me saatiin terveydenhoitajalta, kun itsemme rokotutettiin.

Äänestä

saman tien sen A B:n ihan vain vastaisuuden varalle, ehtisitkö hankkia siitä kaksi ensimmäistä ja kolmannen puolen vuoden kuluttua;

kai matkallakin sinuun voitaisiin se toinen pistää, tai no ei jos se täytyy säilyttää viileässä

ja jos kyse on siitä, että saatko ajoissa riittävän suojan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jocelyn! kirjoitti:

Moikka! Olen lähdössä reissuun kahdeksi kuukaudeksi Ausseihin ja paluulennolla poikkean pariksi päiväksi Hongkongiin. Haittaako, vaikka en ehdikkään Suomessa ottaa molempia hepatiitti A -rokotuksia ennen reissuun lähtöä? Rokotusvaatimus on vain Hongkongiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu