vaeltajien haju

Ettekö te vaeltajat haise niin maan hiton kauheelle, kun viikon olette mönkineet jossain suossa ja turpeessa, koko ajan samoissa vaatteissa, eikä peseytymysmahdollisuuksia lähimaillakaan?
61555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No ei varmaan sen enempää kuin armeijan mettäkeikoilla aikoinaan ja silloin oltiin vielä tiiviisti "lähekkäin". Enemmän käy silmiin ja henkeen hajusteiden yliannostukset. Ne ovat vielä enempi vähempi teollisuustuotteita verrattuna ihmisen ja mikrobien metabolioihin. Ja kyllä vaelluksella voi ja tuleekin huolehtia hygieniastaan, vaikkei saunaa, lämmintä suihkua ja pesukonetta olekkaan. Pesukonehan on aika uusi keksintö muutenkin tällä pallolla...

Äänestä

ohitin neljä saunaa ja kahdessa kylvin, ja jokien ylityksissä jalat peseytyi muutaman karran.
Lisäksi normaalit aamu- ja iltapesut eli ainakin naaman huuhtelu.

Myös autiotupien kaminan päällä voi lämmittää pesuvettä jos kova tarve yllättää vaikkapa pestä tukka.

Tuskin kotonaakaan kaikki peseytyy niin usein.

Lisäksi on mukana yhdet vaihtosukat ja -alusvaatteet. Ja tarvittaessa niitäkin voi pestä, minä en sitä tarvetta tuntenut.

Eli haista voi, sitä en kiellä, mutta puhtaanakin voi silti olla.

Äänestä
  • Ei kai se niin väliä miltä siellä mettän keskellä haisee, mutta kun useimmat tulevat esim. lentokoneella sieltä takaisin kaupunkeihin...

    Äänestä

  • en oo kyllä koettanu kirjoitti:

    Ei kai se niin väliä miltä siellä mettän keskellä haisee, mutta kun useimmat tulevat esim. lentokoneella sieltä takaisin kaupunkeihin...

    ...vaan olen sitä mieltä,että kemikaalien holvaaminen iholle on pitkässä juoksussa epäterveellisempää, kuin haista välillä hielle.

    Itse saan päänsärkyä ja alkaa yskittää, jos lähellä on hajuvesiä päälleen runsaasti laittanut henkilö.
    Hiestä en päänsärkyä ole vielä saanut!
    Ja Lapinreissuilta tultuani kyllä pyrin ennen etelään matkaamista pesemään itseni,etten häiritsisi kanssamatkustajiani.

    Tästä on kyllä välillä ollut keskustelua,että pitääkö sitä käydä suihkussa ja kuinka usein.

    Noin yleisesti ottaen suihkussa käydään liian usein,josta oireena on kaikenmaailman kutinat ja iho-ongelmat.
    Oma ihoni ei kestä kahta suihkua päivässä,vaan kuivuu siitä aivan liikaa.
    Enkä halua kuulla kommenteja; Käytä voidetta.

    Yritän pitää kemikaalien käytön minimissä.

    Töissäkään ei ole mahdollista käydä päivän päätteeksi pesulla,joten kotimatka metro/bussi on pakko suorittaa hikisenä.
    Piti muut siitä tai ei.
    Kaikki eivät ole töissä hyvinvarustelluissa konttoreissa.
    Olen raksaduunari,ja ylpeä siitä.
    Enkä käytä dödöjä!

    Äänestä

  • en oo kyllä koettanu kirjoitti:

    Ei kai se niin väliä miltä siellä mettän keskellä haisee, mutta kun useimmat tulevat esim. lentokoneella sieltä takaisin kaupunkeihin...

    Mikä sen hienompaa kuin päättää vaellus saunomiseen ja kunnon ateriaan. Se kuuluu vaellukseen ja sitten vasta puhtoisena kotiin. Joillakin on vain aina kiire, niin polulle kuin poiskin.

    Äänestä

Etpä taida vaeltamisesta paljon tietää.. siis missä ihmeen turpeessa?

Minä ainakin kuljen puhtaassa luonnossa, kirkasta pesu- ja uimavettä riittää.

"Sivistyksen" pariin palatessa peseydytään joka tapauksessa kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokuse kirjoitti:

Ettekö te vaeltajat haise niin maan hiton kauheelle, kun viikon olette mönkineet jossain suossa ja turpeessa, koko ajan samoissa vaatteissa, eikä peseytymysmahdollisuuksia lähimaillakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu