"Äläkä saata meitä kiusaukseen"

Isä meidän-rukouksessa on kohta "Äläkä saata meitä kiusaukseen".

Mitä se on?

Jumala ei tosin kiusaa ketään, mutta me anomme tässä rukouksessa, että Jumala suojeleisi meitä, niin ettei perkele, maailma ja oma lihammme pettäisi eikä vietteleisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin, ja jos joutisimmekin sellaisiin kisauksiin, kuitenkin viimein saisimme voiton.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Nuorena poikana laittelin jänisansoja. Se oli silloin vielä luvallista. Yritin naamioida ansan viattoman näköiseksi ja lisäksi käytin houkuttimena heiniä. Pari jänistä sainkin tällä tavoin saaliiksi.

Paholainen kiusaa ihmistä monin tavoin.
Hänkin virittää erilaisia ansoja eteemme.
Mikään ansa ei tosin päällepäin näytä vaaralliselta. Eihän sinne kukaan silloin menisikään.

Valppaana tulee olla, ettemme joudu kiusaajan virittämään ansaan.
Kiusaaja on mestarillinen tuntemaan ihmisten heikkoudet.
Hän osaa rakentaa jokaiselle sopivan ansan.

Ja hän osaa hyökätä myös oikealla hetkellä ja suunnalta, jota emme arvaa. Mutta kun tähän ansaan astuu ja luulee saavansa palkinnon, niin toisin käy.
Ansa laukeaa ja olet loukussa. Saalis on kiinni eikä pääse ulos.

On siis syytä rukoilla: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapio522 kirjoitti:

Isä meidän-rukouksessa on kohta "Äläkä saata meitä kiusaukseen".

Mitä se on?

Jumala ei tosin kiusaa ketään, mutta me anomme tässä rukouksessa, että Jumala suojeleisi meitä, niin ettei perkele, maailma ja oma lihammme pettäisi eikä vietteleisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin, ja jos joutisimmekin sellaisiin kisauksiin, kuitenkin viimein saisimme voiton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu