Harrastatko yksin vaellusta? Käytkö patikoimasta olosuhteiden pakosta, sinulla ei ole kaveria jonka kanssa lähteä? Vai nautitko yksin olosta?
Miksi vaellat yksin?
födsjalkafjkl
81472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kaikki taidot aika nopeasti muuten luonto korjaa .... eli vaikka kaverinkin kanssa vaeltaa niin yksin on kuitenkin vapaampi menemään tai huilaamaan.
mutta silloin on hallittava koko upea vaeltamisen/patikoinnin vaatima laaja taitokirjo. Tunturiin tai todelliseen vuoristoon ei yksin pidä lähteä ellei varmasti hallitse perustaitoja (suunnistus, ensiapu, erätaidot, oikea varustautuminen yms.). Jos lähtee vähänkin haasteellisemmalle vaellukselle puolioudon ja/tai kokemattoman kaverin kanssa, voivat kokemukset mahdollisesti olla todella keljut. Onnistunut ryhmävaellus on paljolti kiinni henkisistä asioista, pelkkä fysiikka ei ratkaise, vaan jokaisen on nikottelematta sopeuduttava porukkaan.
Kun kevytvarusteilla suorittaa pitempiä vaelluksia, on se tosiaan parempi tehdä yksin.
Onhan noita kavereita kokeiltu, mutta parhaat reissut on tullut tehtyä yksin.
Kuka haluaisi talsia päiväkausia toisen rinkkaa tuijottaen?
Kun riitelee vain itsensä kanssa, ei tarvitse syyttää ketään toista loman pilaamisesta.
, joina olen tehnyt vähintään kaksi parin viikon mittaista vaellusta joka ainoa vuosi, on tullut havaittua, että kyllä ne yksin tehdyt vaellukset ovat ehdottomasti niitä ykkösluokan vaelluksia.
Mahtava tunne tulla takaisin erämaasta, kun olet itse itsesi kanssa pärjäillyt parikin viikkoa ja selvittänyt itse kaikki reissussa eteen tulleet ongelmat ja vastukset ja mikä parasta, - olet aivan itse saanut kokea ja nauttia niistä elämyksistä ja yllätyksistä, joita luonto tarjoaa aina vaeltajille.
Itse ollessasi pysyt myös tarkempana luonnossa ja pystyt havaitsemaan luonnon tapahtumia paremmin, kuin porukassa, jossa osa ajasta menee aina keskenäiseen seurusteluun.
Olin alkukesästä ensimmäistä kertaa yksin (koiran kanssa kahden) vaeltamassa.
Koska vaelluskaverille tuli viimehetkellä esteitä, ettei päässyt ja oma mieli teki jokatapauksessa lähteä.
Kävin tutussa ja turvallisessa maastossa, eli karhunkierroksella. Ja kokemus oli sellainen, että mieli tekee tulevina vuosina lähteä juuri yksin, luonnosta nautti aivan eritavoin kuin kaverin kanssa. Koirasta on turvaa ja se ei riitele takaisin kun väsyneenä alkaa jurpututtaa. Silti minun suuntavaistollani ei varmaan käydä yksin muualla kuin noilla hyvin merkityillä poluilla. Ensi vuonna toivottavasti saariselällä, jossa kanssa melko mahdotonta eksyä, jotta voisi lähteä jälleen yksin.
alkutaipaleesta. merkityt reitit ovat hyvä valinta yksinkulkijalle omaan tahtiin. jatkossa taitojen karttuessa on Saariselkä hyvä valinta. Jos turistipaljous alkaa kyllästyttää on mukava vaihtoehto Käsivarren maisemiin Saarikoskelta Raittijärven kautta vaikka Haltille ja sieltä pois Norjan kautta taikka Kilpisjärvelle. Polut ja mönkijäurat ovat niin selvät ettei pysty eksymään. Valitettavasti yksinkulkijalle tulee rinkkaan pakosti painoa pitkällä vaelluksella ruokien ja majoitteiden takia. Kämppämajoitukseen ei kannata aina luottaa. Raittijärven kautta Haltille on rauhallista aluetta etsivälle parhaimmillaan viikonkin yksinäisyys luvassa, vain porot ovat seurana silloin tällöin.
...kanssa ei tupiin juuri ole asiaa, joten on turvauduttava muihin majoituksiin.
Siitähuolimatta en minäkään koiraani vaihtaisi kaksijalkaiseen kaveriin vaelluksella. On se niin mutkaton ja lupsakka reissukaveri... ;)