Upeaa - Life on Mars TV-sarja

Katsoin puolivahingossa eka osan ja jäin koukkuun heti. 70-luku on herätetty henkiin ja se on tehty taidolla. päähenkilökaksikko on loistava. Poliisipäällikkö Gene Hunt suorastaan mielettömän hyvä. Hänenkaltaisiaan machoja ei ole näkynyt vuosikymmeniin. Phil Glenister vetää roolinsa niin täysillä, että hänen hahmonsa ympärille on jo suunnitteilla jatko-osa.

Jonnekin on kuitenkin häivytetty taustalla soiva tuon aikakauden musiikki. Joitakin biisejä toki soi, viimeksi Moody Bluesin "Story in your eyes" useammassa kohdassa, mutta kuitenkin paljon jää kuulematta.
1861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samma på här eli koukussapa koukussa.

Tuosta musiikista sen verran että eihän se tosielämässäkään jatkuvasti musa raikaa; elokuvat ja sarjat joissa kokoajan pauhaa jotakin ovat saaneet meidät kuvittelemaan että elämä se on silkkaa musiikkia. Ja varsinkin aina kun sarjoissa ollaan entisissä ajoissa, sitä alleviivataan soittamalla jo iät ajat puhki pähki vingutettuja piisejä. Parempi vaan kun Life'ssa musiikkia on kohtuudella, on vaihtelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.k.kujanpaa kirjoitti:

Katsoin puolivahingossa eka osan ja jäin koukkuun heti. 70-luku on herätetty henkiin ja se on tehty taidolla. päähenkilökaksikko on loistava. Poliisipäällikkö Gene Hunt suorastaan mielettömän hyvä. Hänenkaltaisiaan machoja ei ole näkynyt vuosikymmeniin. Phil Glenister vetää roolinsa niin täysillä, että hänen hahmonsa ympärille on jo suunnitteilla jatko-osa.

Jonnekin on kuitenkin häivytetty taustalla soiva tuon aikakauden musiikki. Joitakin biisejä toki soi, viimeksi Moody Bluesin "Story in your eyes" useammassa kohdassa, mutta kuitenkin paljon jää kuulematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu