Hei, tarvittaisiin apua kun tontille pesiytynyt Kyitä useampia. Olisiko joillain enempi siilejä joita voisi saada tontille asustamaan 2-3 kpl ? Paikka on tässä PKS itälaidalla johon apua tarttis. Voidaan noutaa.
> jahu01@suomi24.fi <
Ikäviä ne "lierot" kun perheessä on myös lapsia ja ihan aikuisillekkin. Työkaveria pisti sellanen ja se oli viikon saikussa. Miten sitten lapset ja vanhemmat pärjää.
ps. eikä sitten mitään saarnoja että siilejä saa siirtää, voin tuoda ne lierot pihalle sellasille "kaupunklais-viher- piippareille"

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja käy keväällä listimässä populaatio pieneksi.
Naaraskyy liikkuu n. 200 metrin alueella mutta urokset ja penikat liikkuvat n.500-700 m alueella.
Meteli (maan tärähtely) on ainoa niitä karkottava juttu ja leikattu nurmikko niin kyyn näkee jo ennen päälle astumista.
Täällä Porakorvessa ja lähiympäristössä on käytetty kahta eri keinoa. Keväällä kun kyyt nousevat lämmittelemään kiville, pätki ne tasan sentin pätkiksi, ihan kaikki. Syksymmällä tarvitset vanhan kurkkupöntön, tervaa ja tuohta täydenkuun aikana koivun eteläpuolelta runkoa otettuna. Pistä tapettu käärme tai useampi tervaiseen kurkkupönttöön etelätuulella ja sytytä tuleen. Siinä katkussa lähtevät naapurin talttahampaatkin pois häiritsemästä.