Buddhalaisuuden nousu

Intiassa kastittomiin kuuluvat hindut (Dalitit)
joita on noin 200 milj, kääntyvät urakalla joko
kristityiksi tai buddhalaisuuteen.
Tämän seurauksena buddhalaisten määrä on monin-
kymmenkertaistunut intiassa valtion itsenäistymisen jälkeen.
13848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joskus oli noin. Sekä buddhalaisuus, sikhiläisyys että jainalaisuus ovat merkittävältä osaltaa syntyneet vastalauseena hindulaisuudelle. Niinhän protestanttisuuskin syntyi vastalauseena katolilaisuudelle.

Joskus aikoinaan yli tuhat vuotta sitten buddhalaisuus oli voimakas liike Intiassa ja se levisi laajalle. Siitä se vähitellen hiljeni vuosisatojen aikana lähes kokonaan, kunnes palasi takaisin tiibetiläisten mukana.

40-50-luvuilla Maharastran osavaltion kastittomat kääntyivät joukoittain buddhalaisiksi protestina kastijärjestelmälle. Kastijärjestelmän kiellettiin 1949. Nykyään kastittomien hindujen kääntyminen muihin uskontoihin ei ole mitenkään erityisen voimakasta.

Sinun kannattaisi ehkä vähän nykyaikaistaa tietojasi niin hindulaisuudesta kuin muistakin uskonnosta.

Äänestä
  • on virallisesti kielletty, mutta siitä
    huolimatta sitä edelleen noudatetaan.

    Äänestä

  • kastijärjestelmä kirjoitti:

    on virallisesti kielletty, mutta siitä
    huolimatta sitä edelleen noudatetaan.

    Kyllä, siellä noudatetaan paljon muitakin tapoja. Eihän ihmisten käyttäytyminen missään päin maailman yks kaks vaan muutu, vaikka laki muuttuisikin, ei edes Suomessa. Täälläkinhän on virallisesti tasa-arvo, ei vaan näy edes palkoissa.

    On kuitenkin tosiasia myös Intiassa, että kastijärjestelmä ei enää yksiselitteisesti määrää ihmisten asemaa ja elämää. Nykyisessä Intiassa myös kastiton voi koulutuksen avulla päästä millaiseen asemaan vain, ja on päässytkin. Mutta aivan kuten muuallakin, myös Suomessa, herrojen lapsista tulee herroja ja duunareiden lapsista tulee duunareita, ja sitten on molemmissa paikoissa niitä poikkeuksia, jotka tuovat muutoksen mukanaan.

    Äänestä

  • Ei ole buddhalaisuus syntynyt vastalauseena hindulaisuudelle! Tämä on kummallinen väite, joka aina jää kytemään. Ei koskaan näytä sammuvan.

    Buddhalaisuus syntyi vastalauseena ihmisen kärsimiselle. Vain sille. Buddha ei välittänyt tuon taivaallista vanhoista uskonnoista, vaan oivalsi täysin riippumatta vanhoista käsityksistä totuuden kärsimisestä ja vapaudesta siitä.

    Äänestä

  • virheelliseen väitteeseen kirjoitti:

    Ei ole buddhalaisuus syntynyt vastalauseena hindulaisuudelle! Tämä on kummallinen väite, joka aina jää kytemään. Ei koskaan näytä sammuvan.

    Buddhalaisuus syntyi vastalauseena ihmisen kärsimiselle. Vain sille. Buddha ei välittänyt tuon taivaallista vanhoista uskonnoista, vaan oivalsi täysin riippumatta vanhoista käsityksistä totuuden kärsimisestä ja vapaudesta siitä.

    No ehkä ilmaus vastalauseena hindulaisuudelle on liian vahva ilmaus. Onhan se kuitenkin niin, että uudet uskonnot aina syntyvät siksi, että vallitseva uskonto ei tunnut vastaavan kaikkiin kysymyksiin eikä täyttävän omia uskomisen tarpeita. Siitä se on buddhalaisuudenkin juuret, tarpeessa löytyy jotain muuta totuutta.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ei muuta totuutta, vaan TOTUUDEN.

    On täysin varmaa, että on olemassa tieto(isuus),joka ei perustu menneisiin tietoihin. On kumma jos se tuntuu mahdottomalta! Jos lukee esim J. Krishnamurtia, niin asian pitäisi tulla selväksi. On olemassa jotain uutta, joka ei perustu vanhaan lainkaan. Se on totaalinen muutos, mutaatio aivoissa, kuten J.Krishnamurti sanoo. Sen Buddha oivalsi, tietoisuuden jossa ei ole aikaa. Ja siksi se on vapaa menneistä (ei)totuuksista

    " Onhan se kuitenkin niin, että uudet uskonnot aina syntyvät siksi, että vallitseva uskonto ei tunnut vastaavan kaikkiin kysymyksiin eikä täyttävän omia uskomisen tarpeita". - EI OLE.

    Äänestä

  • kastijärjestelmä kirjoitti:

    on virallisesti kielletty, mutta siitä
    huolimatta sitä edelleen noudatetaan.

    Olen asunut Intiassa.

    Äänestä

  • ilman vanhaa kirjoitti:

    Ei muuta totuutta, vaan TOTUUDEN.

    On täysin varmaa, että on olemassa tieto(isuus),joka ei perustu menneisiin tietoihin. On kumma jos se tuntuu mahdottomalta! Jos lukee esim J. Krishnamurtia, niin asian pitäisi tulla selväksi. On olemassa jotain uutta, joka ei perustu vanhaan lainkaan. Se on totaalinen muutos, mutaatio aivoissa, kuten J.Krishnamurti sanoo. Sen Buddha oivalsi, tietoisuuden jossa ei ole aikaa. Ja siksi se on vapaa menneistä (ei)totuuksista

    " Onhan se kuitenkin niin, että uudet uskonnot aina syntyvät siksi, että vallitseva uskonto ei tunnut vastaavan kaikkiin kysymyksiin eikä täyttävän omia uskomisen tarpeita". - EI OLE.

    "" Onhan se kuitenkin niin, että uudet uskonnot aina syntyvät siksi, että vallitseva uskonto ei tunnut vastaavan kaikkiin kysymyksiin eikä täyttävän omia uskomisen tarpeita". - EI OLE.""

    No, miksi Buddha olisi lähtenyt etsimään totuutta, jos hänen mielestään ajan vallitseva uskonto olisi näyttänyt vastaavan kaikkiin kysymyksiin - siis olisi ollut hänen mielestään totuus?

    Minäkin olen lukenut Krishnamurtia, viimeksi Oivalluskyky herää I ja II. Se, miten saa oivalluskyvyn heräämään ja mutaation aivoissa aikaiseksi, onkin sitten eri juttu. Oivallushan ei perustu menneeseen tietoon vaan on tässä ja nyt heräävä uusi tieto. Miten mutaatio sinun mielestäsi saadaan aikaiseksi? Sitä Krishnamurti yrittää selittää, mutta heikoin tuloksin, koska oivaltaneita on niin vähän. Maailma ei ole muuttunut hänen toiveiden mukaisesti.

    Äänestä

  • pikku-buddha kirjoitti:

    "" Onhan se kuitenkin niin, että uudet uskonnot aina syntyvät siksi, että vallitseva uskonto ei tunnut vastaavan kaikkiin kysymyksiin eikä täyttävän omia uskomisen tarpeita". - EI OLE.""

    No, miksi Buddha olisi lähtenyt etsimään totuutta, jos hänen mielestään ajan vallitseva uskonto olisi näyttänyt vastaavan kaikkiin kysymyksiin - siis olisi ollut hänen mielestään totuus?

    Henkisissä systeemeissä on aina lähdetty etsimään totuutta tai paremminkin oivallusta sisältäpäin. Totuuden etsiminen ei siis useinkaan tarkoita jo olemassaolevien systeemien kyseenalaistamista, vaan usein se tarkoittaa niiden kulkemista. Joissakin tapauksissa oivallus johtaa uusien systeemien luomiseen, mutta näyttäisi siltä, että useinkaan ei esitellä mitään uutta päämäärää, vaan vain hivenen entisestä poikkeavia metodisia painotuksia ja menetelmiä saman sisäisen oivalluksen saavuttamiseksi.

    Äänestä

80% intian kristityistä on dalit- taustoisia,
myös buddhalaisuus kiinnostaa.

Äänestä
  • -Vaihdetaan vittumainen anoppi ladan kampiakselin,myös laakerivaurioiset huomioidaan.

    Sitä ei tarvitse hävetä että etsii suuntaa elämälle,perinnettä,helpotusta,viisautta,kuka mitäkin???. (tarkoituksetonta,kärsimystä):(

    Intian buddhalaisuus on hyvin laaja ja perinteet johdannaisia varhaisempaan jopa alkubuddhalaisuuteen.

    Mahdollisesti /tarvittaessa jopa tieteellisesti käyttökelpoinen,aika näyttää.

    Sangharaksita:283 kirjastoissa,
    harmi ettei vielä netissä,tulee kun kerkee?

    Äänestä

Buddha sanoo kultainen keskitie, voi kun länsimaalainen idiootti tajuis joskus jotain...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rhese kirjoitti:

Intiassa kastittomiin kuuluvat hindut (Dalitit)
joita on noin 200 milj, kääntyvät urakalla joko
kristityiksi tai buddhalaisuuteen.
Tämän seurauksena buddhalaisten määrä on monin-
kymmenkertaistunut intiassa valtion itsenäistymisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu