Poikien kirjoitustaidot kehnot. Taitaa olla tyttöjenkin.

Havaintoja keskustelupalstoilta: Yhdyssanat kirjoitetaan erilleen, sanoja ei osata katkaista rivinvaihdossa tavun kohdalta, kun pitäisi alkaa kirjoittaa, niin aletaankin kirjoittamaan, erisnimiä ei osata aloittaa isolla kirjaimella j.n.e.

Onkohan opetuksessa vikaa?
2790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jokaisella luokalla on oppilaita, jotka eivät opi tai eivät viitsi edes yrittää. On sitten myös meitä, jotka rupesivat kirjoittamaan työkseen.

Opetussuunnitelmaan on ahdettu niin paljon hyviä tavoitteita, että niitä ei pystytä millään saavuttamaan. Karsisin touhuja sieltä ryhmätöiden ja muun kivan yhdessäolon päästä kuin kirjoitusharjoituksista, mutta enpä - pahus - ole päättävässä asemassa.

Kannattaa myös muistaa se, että penskat pyrkivät kapinoimaan joskus aika omituisillakin tavoilla. Ulkomailta on meillekin tuotu tyyli, jossa isoja kirjaimia ei käytetä ollenkaan (on kuulemma paljon nopeampaa kirjoittaa kaikki pienellä, hehe), mutta tuohon yhdyssanaongelmaan on yksi syy: kun ei kirjoita tarpeeksi, ei sitten vain osaa.

Äänestä
  • itsestään, lapsilla ja nuorilla on tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita jälkikasvunsa koulunkäynnistä. Tuntuu, että kaikki opettamisen vastuu on kaatunut opettajille.

    Juuri eilen keskustelin aiheesta erään opettajan kanssa yhdyssanoista ja oikein kirjoittamisesta yleensäkin.

    Entisaikaan opittu kunnon kaunokirjoitus on huomattavasti kauniimpaa, kuin nykyinen kirjoitustyyli. Kirjoittamista pitää vain harjoitella. Toisaalta olen sitä mieltä, että mikäli nykynuoria ei kirjoittaminen ja lukeminen kiinnosta, tulisi miettiä opetussuunnitelmien ja -tavoitteiden totaalista uudistamista. Ihmiset kehittyvät ja niin tulisi myös opetusmenetelmien kehittyä. Opiskelusta tulisi tehdä mielekästä, nykyään nuoret käyvät siellä tapaamassa kavereitaan ja "hengailevat" muuten vaan koulussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aarre kirjoitti:

Havaintoja keskustelupalstoilta: Yhdyssanat kirjoitetaan erilleen, sanoja ei osata katkaista rivinvaihdossa tavun kohdalta, kun pitäisi alkaa kirjoittaa, niin aletaankin kirjoittamaan, erisnimiä ei osata aloittaa isolla kirjaimella j.n.e.

Onkohan opetuksessa vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu