Päivät eivät anna armoa
Huolimatta kyvystään venyä tai kaventua,
sisältönsä mukaan
- ne kuluvat
askeltesi painosta
Ja elämänviivasi piiretään veteen
. . . . . . . . . . . . . . . .
Varjot veden reunamilla
ovat elämän rajallisuutta
ja valon leikki sen liikkuvalla kalvolla
on nautintoa,
joka hetken välkehtii ja sitten katoaa
Ja sinun elämäsi on tanssia
veden pinnalla
tasapainoilua pitkin säärin
ja vastaantulijoiden aistimista
varpaiden tuntoelimillä
Hyppelyä yksin ja pareittain
Erilaisia kuvioita,
jotka sulautuvat veden pinnan
värileikkiin
Oranssin hehkua, päivän kultaa
Metsän tummia varjoja
ja taivaan syvää sineä
Keinuntaa aallon harjalta toiselle
Vajoamista kyynellaaksoihin
Myrskyjä ja taistoja.
Vaaroja ja syvänteitä
Levottomia tuulenvireitä,
askelkuvioiden sekoittumista
sumua ja pimeyttä,
suunnan kadottamista
ja kuitenkin –
tyynen veden pinnalla
- ikuisuuden peili
Huolimatta kyvystään venyä tai kaventua,
sisältönsä mukaan
- ne kuluvat
askeltesi painosta
Ja elämänviivasi piiretään veteen
. . . . . . . . . . . . . . . .
Varjot veden reunamilla
ovat elämän rajallisuutta
ja valon leikki sen liikkuvalla kalvolla
on nautintoa,
joka hetken välkehtii ja sitten katoaa
Ja sinun elämäsi on tanssia
veden pinnalla
tasapainoilua pitkin säärin
ja vastaantulijoiden aistimista
varpaiden tuntoelimillä
Hyppelyä yksin ja pareittain
Erilaisia kuvioita,
jotka sulautuvat veden pinnan
värileikkiin
Oranssin hehkua, päivän kultaa
Metsän tummia varjoja
ja taivaan syvää sineä
Keinuntaa aallon harjalta toiselle
Vajoamista kyynellaaksoihin
Myrskyjä ja taistoja.
Vaaroja ja syvänteitä
Levottomia tuulenvireitä,
askelkuvioiden sekoittumista
sumua ja pimeyttä,
suunnan kadottamista
ja kuitenkin –
tyynen veden pinnalla
- ikuisuuden peili
Vastaukset 13
Vanhimmat
hyvin kuvasit ja luoksesi suhahdin.
pidin runostasi.
Sie taidat suhahdella vesimittariakin sulavammin...
kerppu
Runosi on todella kaunis. Monitahoinen ja -tehoinen. Vertauksesi on loistava...tietoa ja taikaa.
Elämää kalvon pinnalla, surmaten, syöden ja rakastaen, kevyenä, nopeana kuin jäätanssija.
Sinäpä sen sanoitkin, hienosti täydentäen ajatustani. Kiva kuva tuo 'jäätanssija'. Kerppu.
Heips kerppuli, pari minuuttia ennen palstalle tuloa kuuntelin Alabasterin cd:tä Kadun kansaa. Itse asiassa viimeinen biisi kuului vielä eteisen soittimesta kun työhuoneessa klikkasin auki tämän runosi, ei siis mitenkään ihmeellistä että tekstistä hyvinkin voimakkaasti tulee mieleen hetki aiemmin kuuntelemani, levyn toiseksi viimeinen kappale...
Mitä olet sä rinnalla ikuisuuden? Mitä olet sä sylissä avaruuden?
Tämä tuntui oikein kivalta lukea kuunnellun laulun päälle...
Ja tuo askelten hyppimä elämänviiva on tosi kiva. Oikeastaan runo ois voinut päättyä siihen, joten mitä sen jälkeen tulee on vain alkuosaa täydentävää extraa, mikä laajentaa kuvaa muodostaen sitten maukkaan kokonaisuuden.
Itse pidin erityisesti kohdista
"ja valon leikki sen liikkuvalla kalvolla
on nautintoa,
joka hetken välkehtii ja sitten katoaa"
Elämän rajallisuus. Ja tietysti olemassaolon nautinto. Mutta erityisesti mieleeni tulee tässä kohtaa ihmisen juoksu keinotekoisten valojen, maailman nautintojen perässä mitkä tosiaankin on vain hetken häilyvää virvatulta. En tiedä tarkoititko niin, ehkä et, mutta minulle luontaista on lukea niin.
sekä
"Ja sinun elämäsi on tanssia
veden pinnalla
tasapainoilua pitkin säärin
ja vastaantulijoiden aistimista
varpaiden tuntoelimillä"
Varpaiden tuntoelimillä aistiminen on jännä kuva ihmisen tasapainoilusta, joskus lähes surkuhupaisestakin, silti hellyttävästä pyrkimyksestä pysyä ajan hermolla ihmissuhteidensa viidakossa...
"Hyppelyä yksin ja pareittain
Erilaisia kuvioita,
jotka sulautuvat veden pinnan
värileikkiin"
Veden pinnan värileikkiin sulautuminen... tässä tulee kauniilla tavalla runon seesteinen elementti, rajallisuus ei olekaan vain hetken merkityksetöntä ja tragikoomista tempoilua, vaan... parhaimmillaan... tuntu suuremmasta kokonaisuudesta, mistä käsin elämiseen tulee syvyyttä, lohdullisuutta.
Sitä viestittää myös kaunis lopetus
"ja kuitenkin –
tyynen veden pinnalla
- ikuisuuden peili"
mikä jälleen tuo mieleen biisin, sen viimeiset sanat:
Sä täydennät suurta olevaa,
mi kerran kuvansa muodostaa.
Mosaiikissa palat on sekaisin vielä.
Tarkista paikallas oletko siellä.
Älä itseltäs kysy, olet hiukkanen vaan.
Älä toisilta kysy. Luota Jumalaan.
Tuulenvireitä veden pinnalla, mosaiikkia... ja ajatus kallisarvoisen alabasteripullon murtumisesta Vapahtajan käsiin, että pulloon kätketty aarre (elämämme) hänen käsissään, hänen käsiinsä luovutettuna, voisi levittää elämän tuoksua:
http://www.youtube.com/watch?v=_COMav004lY&feature=related
Kaksiosainen tietosanakirjani vuodelta 1928, toimittanut V. Hämeen-Anttila, ei tuntenut sanaa Vesimittari. Mutta muistelen että kyseessä on jonkinlainen vedenkulutusta mittaava laite?
:)
OIKEIN HYVÄÄ VUOTTA 2009 KERPPULINTU JA PALJON KAIKKEA TÄRKEÄÄ JA KAUNISTA SINULLE JA LÄHEISILLESI.
-parta
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1230653689833_1_large.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1230653689833_2_large.jpg
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000040472270
Vesimittari =)
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.luontokuva.org/media/kuvaajat/profiilit/834/vesimittari.jpg&imgrefurl=http://www.luontokuva.org/Default.asp?V_DOC_ID=2999&usg=__ErFXPl2GAGvmOOLaAposOPaJNCo=&h=514&w=740&sz=138&hl=fi&start=2&tbnid=qftBkmJKTqzFjM:&tbnh=98&tbnw=141&prev=/images?q=vesimittari&gbv=2&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&sa=G
näköjään runontulkinta voi avartaa runonkirjoittajan näkemystä omasta runostaan.
Muistan Alabasteriyhteyeen, kuuntelin sitä joskus 90-luvulla. Ja muistan myös kyseisen kappaleen ja sen sävelen.
Elämän vertaaminen särkyneestä pullosta vuotavaan alabasteriin taas on minulle uusi kuva antautumisesta Kristukselle. Thanks for You of it!
Vesimittarit ovat pitkäjalkaisia hyönteisiä, jotka ikäänkuin tanssivat veden kalvolla.
Tätä kalvoa värisyttämällä ne viestivät keskenään ja löytävät saaliin.
Näiden puolivesiluteiden sukulaisten, vesiluteiden kohdalla kerrotaan minun tietosanakirjassani, että niillä on etujaloissaan herkät tuntoelimet...
Elämämme on kuin veteen piirretty viiva. Siitä ajatuksesta runoni alkoi ja päivien nopeasta vaipumisesta ajan horisonttiin, ajattelin sitä tänä aamuna kaataessani kahvia kuppiini.
Olen nähnyt tyynen järven pinnalla taivaan syvyyden. Siihen on aivan pelottavaa katsoa veneestä, tulee tunne pohjattomasta syvyydestä, johon voi pudota. Kuitenkin tietää, että se on vain heijastusta Taivaan korkeudesta.
Siunausta Uudelle Vuodelle!
Kerppuli.
Juu, ajattelinkin että olet ehkä kuunnellut Alabasteria...
Minulle se on ihan uusi tuttavuus, olin ystävän kanssa kirjastossa eilen ja sieltä lainasin tämän tupla-cd:n, missä on Alabasterin levyt.
Tiedänhän minä vesimittarit ja olen niitä itsekin katsellut, mutta en ole koskaan enempi ajatellut niiden fysiologiaa ja hermostoa, tämä oli mielenkiintoista lukea vaikka asiaa ajatellen tietysti päivänselvää, että ne viestivät keskenään ja löytävät saaliin vedenkalvoa värisyttämällä. Niillä on etujaloissaan herkät tuntoelimet. Haa, oivallinen kuva runossa käytettäväksi. Sellaista liikehdintää vedenkalvolla, aistimuksia.
Muistan myös katsoneeni veneestä taivaan heijastusta ja huimaantuneeni toisiinsa peilautuvista syvyyksistä.
Mietin... että sanonko vielä jotain tuosta...
No, aktiivisempina aikoinani kun olen ollut puhekunnossa olen varmaan kymmeniä kertoja puhunut Luuk.7:36-50 jaejaksosta eri näkökulmista ja erilaisin painotuksin. Minulle keskeisintä ja rakkainta siinä on ihmeellinen särkymisen siunaus.
Jos sallitaan...
Yritän kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja pysyä pääasioissa.
Ensinnäkin naisesta mainitaan, että hän eli syntisesti, hänen paheellinen elämänsä oli siis tiedossa. Uskaltautuessaan fariseuksen taloon - tunkeilijana, kutsumattomana vieraana - hän asetti itsensä ja koko elämänsä alttiiksi.
Saadessaan tietää että Jeesus on fariseuksen talossa aterialla hän lähtee liikkeelle ja ottaa tietoisen riskin, riskin tulla jälleen pilkatuksi, hyljeksityksi, mitätöidyksi - tuomituksi ihmisten edessä. Tärkeintä hänelle on nähdä Jeesus, päästä Jeesuksen läheisyyteen...
Rakkauden lisäksi hän varmaan kaipaa elämäänsä parannusta, elämänmuutosta johon ei itse kykene?
Mukanaan hän tuo kallisarvoisimman mitä omistaa. Pullon täynnä kallista, arvostettua hajuvoidetta. Tämä alabasteripullo on suljettu pullo, joka pitää murtaa, että voide saataisiin esille. Hän rikkoo pullon ja - järkevästi ajatellen - tekee mielettömän teon: tuhlaa kalliin voiteen.
Kerrotaan että hän lähestyy Jeesusta takaapäin ja itkee, kastelee hänen jalkansa kyynelillään ja kuivaa kyyneleet hiuksillaan, suutelee jalkoja ja voitelee ne hajuvoiteella.
Ehkä hän ovesta saavuttuaan näki Jeesuksen pölyiset jalat ja ajatteli: Kukaan ei ole pessyt Hänen jalkojaan! Tapana näet oli, että vierasta suudeltiin poskelle ja isäntäväki (tai heidän palvelijansa) pesi tämän jalat. Saattaa olla että fariseus ajatteli että siinä on kyllin kun hän on alentunut kutsumaan Jeesuksen kotiinsa? Se nyt vielä olisi puuttunut, että olisi pitänyt nöyrtyä hänen jalkansakin pesemään! Jeesus ei kuitenkaan moiti fariseusta eikä vaadi itselleen vieraalle kuuluvaa normaalia kohtelua - ei vielä. Mutta sitten tulee tämä synnintunnon raskauttama, vapahtajaa kaipaava pieni ihminen ja tekee sen minkä fariseus on laiminlyönyt, ja tekee sen koko sydämestään ja sielullaan, ei jonakin ulkonaisena tekona, rituaalina.
Fariseuksen reaktio?
Fariseus isäntänä seuraa tilannetta ja ajattelee mielessään, että jos Jeesus olisi profeetta hän tietäisi, siis kokisi hengessään millainen tämä nainen, joka häneen koskee, on, ja ajaisi hänet tiehensä. Ehkä tilanne on fariseukselle mieluinenkin. Se on todistus Jeesuksen tavallisuudesta: mies on tavallinen puuseppä, ei profeetta, puhumattakaan että olisi Messias. Niin kuin kuka tahansa moukka hän antaa paheellisen naisen osoittaa itselleen kunnioitusta ja koskettaa jalkojaan, vaikka hänen tulisi julkisesti tuomita ja (ainakin sanoillaan) kivittää TUOLLAINEN nainen.
Jeesus tietää fariseuksen ajatukset ja suhtautuu ikäänkuin ne olisi suoraan hänelle osoitettu. Hän vastaa niihin ja sanoo: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle..."
Sen jälkeen seuraa pieni oppitunti rakkaudesta, jakeet 40-43.
Seuraavaksi Jeesus paljastaa fariseuksen mielenlaadun ja asenteen, todetessaan koruttomasti, että tämä ei antanut vettä hänen jaloilleen - mutta tuo halveksittu nainen, jota fariseus mielessään arvostelee, pesi hänen jalkansa kyynelillä ja kuivasi ne hiuksillaan. Fariseus ei antanut vieraalle kuuluvaa tervehdyssuudelmaa, mutta tämä nainen suuteli hänen jalkojaan, jne.
Kuules Kerppuli, mikä on arvokkainta mitä ihmisellä on? Hänen oma elämänsä, eikö niin. Ja kristitty on ihminen jonka elämän tarkoitus on "tulla murretuksi" taivaallisiin, rakastaviin käsiin. Jokaisen kristityn sisimmässä on jumalallinen rakkaus, siis Jumalan oma rakkaus. Raamatun mukaan se on "vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu". Valitettava totuus kuitenkin on, että tämä rakkaus ei kovin usein pääse elämässämme esille. Voimme uskovinakin elää ikäänkuin omassa varassamme, vain harrastaen uskonnollisia asioita. Haluamme kyllä elää ja toimia oikein, pyydämme Jumalalta apua ja olemme kiinnostuneita Hänen teoistaan. Mutta olla kiinnostunut Hänestä itsestään? Niin kiinnostunut, että kaipaa, janoaa laskea koko elämänsä aivan ehdoitta Hänen käsiinsä, että ottaa riskin, tulee ja uhraa kallisarvoisimman mitä omistaa: antaa kaiken, koko sydämensä ja sielunsa Jumalalle. Emme enää ole itsemme omat, niin kuin Paavali kirjoittaa. Kun se ei ole vain teoriaa vaan todellista rakkautta Jeesukseen, todellista antautumista, pääsee tapahtumaan tuo ihme, että kovuutemme murtuu. Ja se lahja mitä sisällämme on pääsee tulemaan esiin muuttuneina elämänasenteina ja Hengen hedelmänä, armollisuutena ja ihmisrakkautena, mikä meiltä luontaisesti puuttuu...
Elämä kristittynä on jotain mihin emme itsessämme kykene, mutta minkä Jeesus kykenee saamaan aikaan meissä, ihmisessä.
Tästä perusasiasta ja tarpeesta Luuk. 7:36-50 minulle puhuu. Toki muustakin, mutta myös tästä. Se on ihana vertauskuva siitä mitä elämä pohjimmiltaan on, mitä se on tarkoitettu olemaan, mitä se voi parhaimmillaan olla. Niin kuin Jeesuksen jaloille uhrattu voide, hänen ristinsä juurella murrettu alabasteripullo, ehdoitta Vapahtajalle annettu kaikki, mitä olemme ja omistamme. Hänellä on omistusoikeus ja määräysvalta kaikkeen. Kaipaammeko tätä, että sydämemme valtaistuimella olisi vain yksi kuningas, että elämääni ei hallitse oma minä vaan Hän? Ei vaatimusten tähden tai pelosta vaan rakkaudesta, kaipauksesta elää Hänen valtaamaansa elämää:
Elämää missä uskonnollisuuden ja rituaalien sijaan on Kristuksen tuntemisen tuoksu.
:)
Kiitos Kerppuli.
Siunauksellista vuotta 2009.
pitkästä aikaa.
Olet tainnut olla joululomalla etelässä?
Aika epeli tämäkin:
http://www.youtube.com/watch?v=KSLUwmJOo_M&feature=related
Kyllä juosta saa, kunhan suunta on oikea, mutta mihin lienee kaverilla noin tulenpalava kiire? Vapaita assosisaatioita noudattaen mieleen juolahtaa Kari Peitsamon Kumip... äh mikään Peitsamo, piti sanomani M. A. Numminen.
http://www.youtube.com/watch?v=yE3-N5KQ_y8&feature=related
Anyway...
Tosissaan erittäin hyvää uutta vuotta 2009, Mys.
Mulla on happi jo muutenkin vähissä...
Upea runo!
Se on vain välkettä veden kalvolla.
-kerppunen-
Henkeäsalpaavan kaunis runo! Lukuelämys!
Itse asiassa runon lopputulos syntyi jotenkin vahingossa...
Mutta ei kerrota siitä kenellekään.
Kirjoitellaan. Minussakin on muuten osa erakkoa. Viihdyn joskus erämaassa...
onnellista Uutta Vuotta Sinulle !
-kerppulintu-